Kun asiat ovat hyvin, mutta eivät kuitenkaan sitten ole

Minulla on asiat kamalan hyvin. Oikeasti. En oikeastaan näe elämässäni mitään kamalan suurta epäkohtaa, joka oikeasti olisi kamalan pielessä. Mutta minua ahdistaa aivan kamalasti. Mulla on ihan hirvittävän iso pelko siitä, että jotain pahaa tapahtuu tai että joku asia menee ihan pieleen. Tunne siitä, että elänkin vain jossakin kuplassa ja kaikki on oikeasti huonosti, on kamalan ahdistava.

Olen nyt tämän viikon jonkinlaisella lomalla. Tai ei ole mitään sovittuja töitä tai luentoja, mutta silti olo on kamalan levoton. En osaa rentoutua tai tehdä yhtään mitään. En osaa nauttia vapaasta ajasta. Siitä että saisin tehdä mitä vain. Päässä jyskyttää huominen netin välityksellä tehtävä tentti ja se, kuinka se on sitonut minut pk-seudulle sen sijaan, että voisin olla maalla nauttimassa luonnosta. Siellä on nimittäin onneton netti.

Kaipaan jonkinlaista rauhallista ympäristöä, sillä omassa taloyhtiössäni on ollut remontti yli vuoden, joka luojan kiitos päättyy puolen vuoden sisällä. Jatkuva poraaminen on saanut aivoni hajalle. Ehkä taloyhtiössäni ollut jatkuva melu on ajanut minut osittain uupumukseen, sillä edes kotona ei saa olla rauhassa.

Nukuin viime yön ihan todella huonosti. Heräsin vähän väliä ja mikään asento ei ollut hyvä. Ahdisti vain. Ja mitä enemmän sitä ahdistusta mietti, sitä enemmän se ahdistus jostakin kumpusi. Ja kun ei nuku, sitä alkaa miettimään, että johtuuko unettomuuteni lisääntyvästä valon määrästä. Tilanne ei ainakaan helpotu kevättä kohden, jos näin on.

Tuntuu, että olen pettänyt ystäväni, perheeni ja kaikki muut läheiseni. En tiedä edes, että miksi. Ja se vasta hölmöä onkin, sillä en tietääkseni ole tehnyt kenellekään mitään pahaa tai toiminut epäoikeidenmukaisesti.

Että tällaista tänään.