E R O

Mä erosin.. En tiedä kumpi jätti ja kumman, mutta reilu kuukausi yhteen muuton jälkeen pakkailin taas tavaroitani Ikea-kasseihin. En olisi ikinä kuvitellut olevani tässä pisteessä, että lähden sen ihmisen luota, josta luulin tekeväni isän lapsilleni ja jota rakastin ja rakastan. Yhtäkkiä kuitenkin huomasin olevani onneton ja muuttuvani näkymättömäksi. Läsnättömämmäksi.

Totuus on kai, että vaikka kuinka rakastaisi, niin se ei aina riitä. Tarvitaan kaikkea muutakin. Esimerkiksi samanlaiset arvot ja tilaa olla oma itsensä. En tiedä, oliko niitä meidän suhteessamme loppupeleissä tarpeeksi.

Ero oli ruma. Välikäsiä aivan liikaa. Olen itkenyt ja ollut vihainen. Sitten surullinen ja haikea. Koska rakastin ja rakastan. Tällaista tunnekirjoa en ole hetkeen käynyt läpi. Koko hommaa on kamalan vaikea tajuta, sillä muutimme juuri yhteen ja hankimme koiran. Yhdessä. Olen kutsunut itseäni idiootiksi ja kysynyt itseltäni, miksi vitussa tässä pääsi näin käymään. Olen miettinyt, olisinko voinut yrittää enemmän. Mitä minä olisin voinut tehdä toisin.

Jäin kuin keskelle draamaelokuvaa. Kaatosateeseen koiranpennun kanssa. Keskellä yötä. Meni muutama päivä, kunnes edes tajusin koko asiaa. Perheeni on katsellut minulle asuntoja, sillä samalla kun erosimme, minä jäin kodittomaksi. Tekee kipeää. Vaikka olen saanut nukkua kavereitteni ja perheeni sohvan nurkassa, ei se tietenkään ole sama asia, kuin oma koti. Olen miettinyt, että kuinka monta paskaa voi tuulettimeen lentää muutamassa vuodessa? Olen miettinyt, onko kaikki vika minussa? Mitä ihmettä voisin tehdä toisin?

Olen kuitenkin saanut muistaa, kuinka paljon minulla on ympärillä ihmisiä, jotka välittää. Heitä ilman en olisi saanut edes käytännön syistä tyhjennettyä tavaroitani yhteisestä kodistamme. Sellaisetkin ihmiset ovat lähestyneet minua, jotka ovat tuntuneet etäisiltä. Sain suhteilla asunnon itselleni, johon muutan pian. Toivon, että se muuttuu kodiksi. Minä mietin taas, mitä olisin voinut tehdä toisin. Miten selviän koiran kanssa? Olen juuri myynyt ja antanut pois kaikki huonekaluni astioita myöten, joten joudun aloittamaan kaiken alusta. Ei tunnu kivalta. Olen syyttänyt itseäni siitä, että miksi olen antautunut rakkaudelle? Miksi ihmeessä tein itsestäni niin alttiin haavoittumiselle? Toisaalta, en kadu loppupeleissä mitään. Paitsi sitä, että satutin toista.

Mutta niin kai se on, että elämässä pitää ottaa riskejä. Ja nyt minä raaputin tyhjän arvan.

suhteet parisuhde sinkkuus oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *