ILMASTO

Välivuosi elämästä

Mulle tuli pakonomainen tarve saada puhuttua tästä samasta asiasta, mistä muutkin tällä hetkellä puhuvat. Nimittäin ilmastonmuutoksesta.

 

Noin kuukausi sitten mietin, että eipä oo muuten ilmastonmuutoksesta minun korviini kuulunut mitään radikaalia hetkeen, vaikka ihana hellekesä siitä enteilikin. Mutta se oli vain tyyntä myrskyn edellä. 

 

 

Kävin tällä viikolla ostoskeskuksessa ja mulle tuli kamalan paha olo. Sellainen olo, että jokaisessa kaupassa kaikki vaatteet näyttivät samanlaisilta ja niitä oli kasoittain. Sitten huomasin, ettei eräässä näyteikkunassa muuten enää roikkunutkaan se sama paita, kun viime viikolla, vaan tilalle oli tullut joku kiinassa tuotettu glitterhärpäke. Näin niin paljon kertakäyttökulttuuria kerralla, että alkoi ahdistamaan. Ja vielä enemmän alkoi ahdistamaan kun ymmärsin sen, että olen täysin mukana kertakäyttökulttuurissa.

 

Yhteiskunnassa, jossa omistaminen on ihmisen mitta, on kovin vaikeaa olla ostelematta asioita. Helsingissä on koko syksyn ollut milloin Kampitusviikot, milloin Forumin aleviikot, Sokoksen kolmeplusykköset ja nyt Hullarit. Seuraavaksi onkin sitten se Blackfriday... Lisäksi nettishoppailun yleistyessä logistiikka lisää päästöjä. Ihmisten on kovin helppo ajautua alennushysteriaan, sillä silloin pääaiheena on halvallasaaminen, eikä se kuinka paljon halvallasaaminen kuormittaakaan tätä maapalloa. On helpompaa lukea uutisia Sara Siepin ja Roope Salmisen erosta, kuin siitä että maapallo tuhoutuu. Pään voi työntää pensaaseen, paitsi että kohta niitä pensaita ei ole. 

 

 

Mietin pitkään, että en halua olla se viherpiipertäjävikisijätyyppi, joka valittaa siitä miten maapallo tuhoutuu. Pitää sanoa, etteivät omat valintanikaan ole aina niitä ympäristöystävällisimpiä. Joskus tulee ostettua ahdistuspäissään lohtupaitoja ja kaikkea sellaista, joita tulee käytettyä kerran. Oikeastaan sellaiset "lohtuvaatteet" aiheuttavat enemmän pahaa oloa kuin hyvää. Tulee huono omatunto siitä, että ei muuten taaskaan ole käyttänyt sitäkään vaatetta kuin kerran. Kestävien valintojen tekeminen on kovin vaikeaa. Se vaatii selkärankaa ja sitoutumista. Tästä eteenpäin haluan miettiä kauniin tavaran tai vaatteen edessä, että mitä iloa siitä saan? Minkä kaiken kanssa vaate sopii yhteen ja kuinka käytännöllinen se on? Onko materiaali sellainen, että se kestää pesut ja hankauksen? 

 

 

Sitten aloin miettimään, että 12 vuotta. Olen silloin 35 ja toivon, että minulla olisi silloin jo lapsia. Samaan aikaan päässäni jyskytti, että haluanko tällaiseen maailmaan lapsia, jonka tulevaisuudesta ei ole takuita. Saavatko minun lapseni uida samalla tavalla puhtaissa järvissä, kuin minä sain? 

 

Olen myös sitä mieltä, että varsinkin kaupungissa luontosuhde ohenee ja kuluttaminen lisääntyy. Ostoskeskukseen pääsee paljon helpommin, kuin keskelle metsää. Mitä kauemmaksi luonnosta etäännymme, sitä helpompaa on unohtaa sen voimaannuttavuus. Betonihelvetti ruokkii pahaa oloa, eikä niitä tutkimuksia voi kumota mitenkään, joissa kerrotaan luonnon parantavan mielenterveyttä.

 

Kommentoi