Kuka hullu nyt haluaisi olla nuori äiti?!

Läiskäsin itseäni märällä rätillä kasvoille yksi päivä. Luin jotakin vuoden vanhaa aikakausilehteä jonottaessani lääkäriin. Lehdessä oli haastateltu lapsettomuudesta kärsiviä naisia. Yksi nainen oli minun ikäiseni ja hän oli saanut jo kaksi keskenmenoa, ja joutunut heivaamaan lapsihaaveet. Tässä kohtaa minulle heräsi ajatus ”Noin nuori ja haluaa jo lapsia!”. Samassa kohtaa havahduin ajatukseen ja olin vihainen itselleni. Mietin, että mitä ihmettä. Miksei ”vähän alta 25-vuotias” nainen saisi haaveilla lapsista ja haluta ihan oikeasti vauvoja elämäänsä?! 

 

Minusta on alkanut viime aikoina tuntumaan, että minun sukupolveni naisiin ja miehiin on iskostunut ajatus siitä, että lapset kannattaa hankkia sitten, kun on vähän luonut uraa, matkustellut ja nähnyt elämää. Ja osittain olen samaa mieltä, sillä onhan se ihan järkevää toisaalta. Usein ihmisiä, jotka päättävät perustaa perheen nuorena yksin tai yhdessä pidetään jotenkin vähän outoina. Lisäksi lähestulkoon aina ajatellaan, että nuorten aikuisten perheenperustamiset ovat olleet joitakin peruuttamattomia vahinkoja. En voi ymmärtää sitä, että lapsia pidetään jollain tasolla kahleina ja taakkana. Kyllä, lapset sitovat paljon, mutta en usko että mitenkään negatiivisessa mielessä. Tietenkin, jos haluaa lähteä reppureissaamaan Aasiaan puoleksi vuodeksi, voi esteeksi koitua pieni vauva, joka ihan terveydellisten syiden, kuten rokotusten vuoksi ei voi lähteä reissuun. 

 

 

 

 

Onhan se kieltämättä ihan totta, että yhteiskuntamme rakenne on muuttunut viime aikoina ja lastenhankinta on viivästynyt myös siksi, että naiset kouluttautuvat yhä enemmän ja ovat itsenäisempiä kuin aiemmin, joka on tietenkin aivan mahtava asia. Tietenkin myös se, että monet viihtyvät sinkkuina tai eivät ole löytäneet sopivaa kumppania, on yksi luonnollinen syy sille että lapsia ei tähän maahan synny. Lisäksi sinkkuna lapsihaaveet ovat ainakin minusta tuntuneet kamalan kaukaisilta, kun ei ole edes sitä ensimmäistä perheenperustamis-steppiä: sopivaa kumppania. 

 

En kuitenkaan pidä siitä yleisestä ilmapiiristä, mikä linkitetään äitiyteen, isyyteen ja vanhemmuuteen ylipäätään. Välillä, kun nostan tulevaisuuden lapsihaaveeni esille, minun on heti samaan hengenvetoon huudettava, että ”SITTEN VASTA KUN KOULUT ON KÄYTY, ON SÄÄNNÖLLISET TULOT JA ISO ASUNTO!!!!” sillä muuten saan kummaksuvia katseita ja sellaisia kommentteja, että oletko nyt aivan varma. Jotenkin minusta tuntuu, ettei haaveistaan saa puhua, jos ne koskevat omakotitaloa, omaa pihaa, perunamaata, lapsia, perhemaasturia ja koiraa. Sillä edellämainitut haaveet poissulkevat ilmeisestikin mahdollisuuden matkustaa maailmanympäri ja opiskella ja luoda uraa. Tai jos sinulla on lapsia, luot uraa ja matkustat maailman ympäri, olet luultavastikin huono ja itsekäs vanhempi, jonka lapsista tehdään lastensuojeluilmoitus.

 

 

 

 

Omaan pääni on iskostunut täysin se, että ura ja säännölliset tulot, sekä sopiva asunto on oltava, että vauvoja saa tulla. Ja tietenkin kumppani. En tiedä pystyisinkö selviämään yksin lapsen kanssa, jos joutuisin kantamaan siitä vastuun yksin. Ihailen naisia, jotka siihen pystyvät. Uskon, että pelko yksinjäämisestä on myös yksi este sille, ettei lapsia haluta hankkia. Se kummittelee myös minun mielessäni. 

 

Äitiys nähdään jotenkin kamalan huonossa valossa nykypäivänä. En oikeastaan ymmärrä, että miksi ihmeessä ja toisaalta taas ymmärrän. Varsinkin pienten lasten kanssa se käy ihan työstä. Ei jää aikaa niille suunnitelluille kahvikupposille ja rauhallisille aamuille. Vastassa voi olla aamupäivällä niskakakkakatastrofi tai suunnittelematon känkkäränkkä. Ja kun me haluamme olla itsenäisiä vahvoja oman elämämme bosslady-naisia, ei tällaiset jutut ilmeisestikään kuulu kuvaan. Äitiys ei ilmeisestikään vie eteenpäin elämässä tai uralla. Kaikille äiti- tai hoivavietti ei tule luonnostaan, mutten oikeastaan ole sitä mieltä että sen pitäisi. Uskon vakaasti siihen, mitä ihmiset sanovat; että vanhemmuus on ollut heidän elämässään parasta, mitä on tapahtunut. Eikä loppupeleissä koko elämä täyty elämästä lasten kanssa; se kriittisin aikahan on vain vuosi tai pari. 

 

Kuvat lainattu Pinterestistä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *