Mitä opin äitiys- ja lastenneuvolassa?

Hieman opiskelukuulumisia tähän väliin. Opintoni ovat siinä vaiheessa, että terkkariopinnot ovat käynnissä. Olin hiljattain äitiys- ja lastenneuvolaharjoittelussa. Teoriaa tähän aihealueeseen pänttäsin koko kevättalven, sillä se on kovin laaja. Pelkkä äitiyshuolto vie paljon aikaa, sillä raskaudenseurantaan kuuluu omat kommervenkkinsä ja asiat, joita on otettava huomioon eri raskauden vaiheissa ja synnytyksen jälkeiseen vointiin liittyen. Lisäksi lastenneuvola lähtee aina vastasyntyneestä kuusivuotiaaseen. Tämäkin on kovin laaja-alainen aika, sillä kaikki me tiedämme, että kuudessa vuodessa lapsen elämässä tapahtuu aivan valtava kehityksellinen harppaus.

Onneksi terveydenhoitajan työtä neuvolassa ohjaa erilaiset neuvolatyön speksit, joita noudattamalla saa pidettyä punaisen langan käsissään. Harjoittelussa kuitenkin opin, että työ vaatii jatkuvaa soveltamista, sillä luonnollisestikin jokaisen asiakkaan ja perheen tarpeet ja tilanteet ovat erilaisia. On osattava painottaa tiettyjä asioita kunkin asiakkaan tarpeen mukaan. Tietenkin on myös ne pakolliset asiat, jotka on jokaisen terveydenhoitajan velvollisuus tehdä neuvolassa, kuten esimerkiksi lapsen  kasvua ja neurologista kehitystä mittaavat seulat ja äitiysneuvolan fysiologiset mittaukset ja mieliala- ja päihdekyselyt.

Äitiys- ja lastenneuvolahoitotyön teoriaa opiskellessani tuli mieleeni monia ajatuksia. Päällimmäisin ajatus oli se, että miten minä voisin olla hyvä neuvolantäti, jos en ole koskaan itse ollut raskaana, synnyttänyt, imettänyt, käynyt läpi yövalvomisia tai taaperon uhmaikää. Nämä ajatukset tosin poistuivat mielestäni teoriaa opiskellessani äkkiä, sillä enhän minä ole kokemusasiantuntija, vaan alan ammattilainen, joka omaa  tutkittuun tietoon perustuvan tietopohjan. Lisäksi eihän minun kokemuksellani esimerkiksi raskaudestani olisi mitään painoarvoa toisen raskautta seuratessani ammattini puolesta, sillä jokainen nainen on erilainen ja täten myös jokainen nainen reagoi eri tavalla raskauteen. Samalla tavalla myöskään lapseni eivät olisi samanlaisia, kuin asiakkaitteni lapset.

Mitä opin neuvolatyön harjoittelussa? Olemaan empaattinen, kuuntelemaan ja olemaan läsnä. Lisäksi tajusin, että vaikka hakkasin päähäni tietoa neuvolatyöstä koko kevättalven, ikinä ei ole niin valmis, etteikö tietojaan ja taitojaan pitäisi jatkuvasti kehittää oman ammattitaitonsa säilyttämiseksi. Sillä niin kuin myös kaikilla muillakin aloilla, myös ja etenkin terveydenhuoltoalalla asiat ja suositukset muuttuvat. Ja sitäkin nopeampaa muuttuvat erilaiset trendit esimerkiksi äitien keskuudessa. Niistäkin on hyvä olla kartalla. Tähän välihuomautus: Se mitä luet keskustelupalstoilta, tai kuulet toisilta äideiltä ei aina pidä välttämättä paikkaansa. Kyseiset tapaukset voivat olla täysin tuulesta temmattuja. Suosittelen jokaista käymään THL:n sivuilla ja tutkimaan asioita tarkemmin. Sieltä saa puolueetonta, tutkimuksiin perustuvaa tietoa. Lisäksi suosittelen jokaista synnytystä pelkäävää äitiä olla lukematta niitä synnytykseen liittyviä kauhukertomuksia ja keskittyä esimerkiksi se aika hengitysharjoituksiin ja oman hyvinvoinnin kehittämiseen. Synnytysvalmennuksesta saa hyvää tietoa ja esim. Naistalon sivuilta voi käydä lukemassa synnytyksestä, siihen liittyvästä kivunlievityksestä (lääkkeettömästä ja lääkkeellisestä) ja synnytyksen kulusta tietoa, joka on faktoihin perustuvaa.

Ennen kaikkea nään kuitenkin neuvolan NEUVOlana. Siis sinä paikkana, jossa terkkari ei tuomitse tai kummaksu kenenkään kysymyksiä, vaan antaa niihin valtakunnallisten suositusten mukaisen vastauksen, ohjaa asioissa eteenpäin ja selvittää, jos ei itse tiedä vastausta.Lisäksi neuvolatyö on kovin moniammatillista. Tiimiimme kuuluu mm. neuvolapsykologi, toimintaterapeutti, puheterapeutti, sosiaaliohjaaja ja fysioterapeutti. Se kuuluisa neuvolantäti voi ohjata tapaamaan näitä ammattiryhmiä, jos on tarve.

Äitiys- ja lastenneuvolassa työskentely antoi myös tilaa omille ajatuksilleni äitiyteen liittyen. Okei, jos rehellisiä ollaan niin: Ensimmäisen viikon jälkeen itkien totesin, etten ikinä halua saada lapsia. Lapsen itku (kyllä, lapset itkevät usein neuvolassa..) oli sydäntä raastavaa ja lopulta hermoja kiristävää. Ajattelin, että jos lapsiarki on vain huutoa ja itkua ja kaaosta, niin ei minun äitiydestäni tule mitään. Mutta sitten siihen itkuun tottui ja lasten söpöys, aitous ja sympaattisuus voitti. Äitiysneuvolapuolella harjoittelu taas kannusti minua siihen, että sitten jos joskus saan olla raskaana, aion pitää itsestäni huolta: ennen raskautta, raskauden aikana ja sen jälkeen. Ja jos välillä jotkut asiat äitiysneuvolakäynneillä on tuntunut liibalaabalta, niin ne ovat niitä juttuja, jotka käydään kaikkien perheiden kanssa läpi, eikä ole liibalaabaata kaikille. Neuvola on ennen kaikkea ennaltaehkäisevää toimintaa, jossa seulotaan mahdolliset terveyttä nyt tai myöhemmin haittaavat tekijät.

En näe kuitenkaan itseäni neuvolantätinä, vaikka harjoittelu olikin mukavaa ja tulin yllättävän hyvin toimeen pienten lasten kanssa, joiden kanssa mm. keksin erilaisia leikkejä, joiden avulla oli helpompi tehdä tutkimuksia. Ja asia jota en koskaan ollut itsestäni löytävän: Sen kuuluisan lässyttävän neuvolantäti-äänen.

tyo-ja-raha terveys ystavat-ja-perhe opiskelu
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *