Oppimahdollisuus

Lehdissä on uutisoitu yhteiskunnan polarisoitumisesta. Siis siitä, kuinka nuorten sosiaalinen asema jakautuu maantieteellisesti. Lauttasaaressa lähes 90% nuorista valitsee lukion, kun taas esimerkiksi Jakomäessä noin 40% valitsee lukion toisen asteen koulutukseksi. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005887598.html

 

 

Nyt on kyse oikeasti siitä, että asenteet ovat maantieteellisiä koulutusta kohtaan. Luin hiljattain Etelä-Suomen sanomista, että vähäosaisuus ja syrjäytyminen on periytyvää, sillä vanhempien heikko taloudellinen asema on usein syynä myös lasten heikkoon taloudelliseen asemaan ja koulutustasoon. Se on surullista.

 

 

 

 

 

Itselläni on täysin empiiristä kokemusta siitä, kuinka paljon vanhempien asenne vaikuttaa koulutukseen. Omat vanhempani eivät ole korkeasti koulutettuja. Äitini on käynyt lukion, isäni hädintuskin peruskoulua. Mutta meillä on perheessä vallinnut tietynlainen arvostus koulutusta kohtaan, sillä äitini on aina sanonut, että kouluja tulisi käydä ja hän on iskostanut meihin kaikkiin lapsiin sen, että lukio olisi hyvä käydä ja että harvoin 16-vuotiaana oikeasti tietää, mitä elämällään haluaa tehdä. Äitini esitti asian siten, että lukiossa saadaan lisäaikaa pohtita tulevaisuuden suunnitelmia. Yhteiskuntaopin opettajani totesi, että lukio on laajin yleissivistävä koulutus, mitä on. Olen miettinyt paljon sitä, missä olisin, jos oma äitini ei olisi iskostuttanut meihin arvostusta koulutusta kohtaan. Ehkä olisin laiskuuspäissäni valinnutkin ammatillisen tutkinnon ”helpon rahan toivossa”. Enkä missään määrin väheksy ammatillista tutkintoa, mutta minulle se olisi ollut ehkä väärä tie. Onneksi äitini osasi lukea minua silloin paremmin, kuin minä itseäni.

 

 

Toisaalta omien vanhempieni kouluttamattomuus on ollut itselleni kompastuskivi. Olen halunnut jollain tasolla myös näyttää muille, että ”perusduunarien” lapsista voi tulla korkeasti koulutettuja. Olen siis uinut tavallaan vastavirtaan ja opiskelumyönteisellä ympäristöllä on ollut tähän valtava vaikutus. 

 

 

 

 

Mutta jollain tasolla ymmärrän koulutustasojen maantieteellisen jakautumisen. Sillä sosioekonomiset erot näkyvät myös asuinalueittain. Onhan se sanomattakin selvää ja useat jo muutamia vuosia sitten tehdyt tutkimukset tämän osoittavat. Juttelin eräiden tuttavieni kanssa hiljattain ja he kertoivat haluavansa muuttaa toiselle asuinalueelle Helsingissä, sillä haluavat antaa lapselleen jonkinlaisen oppimisrauhan ja kannustavan oppimisympäristön. Heitä huoletti se, miten joissain kouluissa levottomuudet olisivat arkipäivää ja siitä saisi kärsiä koko luokka ja heidän lapsensa. Lisäksi häntä huoletti se, minkälaiseksi lapsen kaveripiiri koulussa muodostuisi. Eikä sinne luokkaan tarvita, kuin yksi tai kaksi pahoinvoivaa EVVK-tyyppiä ja koko homma on palasina.

 

 

Eräs opettajaystäväni totesi hiljattain, että hän on mieluummin työtön, sillä kokee opettamisen olevan mahdotonta joissakin kouluissa johtuen liian suurista luokkako’oista. Hän sanoi, ettei opettaminen tuntunut enää olevan kovin mielekästä tai palkitsevaa, kun korviin sattui jatkuva hälinä, eikä työpäivän jälkeen voinut puhua, koska äänihuulet olivat ärtyneet siitä jatkuvasta kovalla äänellä puhumisesta.

 

 

Hesarissa kirjoiteltiin hiljattain myös siitä, miten arvosanoja todistuksiin annetaan melko hepposin speksein. Asiaan on tulossa ilmeisestikin tiukennusta, mikä on mielestäni hyvä asia, sillä sen kautta voidaan saada oikeasti ”tiukkaa dataa” siitä, onko koulussapärjäämisessä maantieteellisiä eroja.

 

 

 

 

 

Suomessa koulutusta on pidetty ihan lippulaivana, mutta viimeaikojen koulutusleikkaukset ovat alkaneet oikeasti rapauttamaan hyvinvointiyhteiskuntamme pohjaa. Joillekin nuorille koulu ja siellä olevat motivoituneet, ei uupuneet opettajat voivat olla niitä, jotka nostavat nuoren motivaatiota kouluttautua ja menestyä koulussa ja elämässä.

 

 

Toisinaan minua ahdistaa sana oppivelvollisuus. Ehkä sen sanan pitäisi olla oppimahdollisuus, sillä oikeasti meidän peruskoulumme on lopulta suuri mahdollisuus ja ponnahduslauta kaikille lapsille ja nuorille sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Se pyrkii pohjimmiltaan tasa-arvoon. Siksi minua huolettaa se, miten meillä Kotosuomessa alkaa näkyä yhteiskunnan koulutuksellinen polarisaatio myös maantieteellisesti.