Merkityksestä
Kuuntelin yksi päivä erään toisen masentuneen fiiliksiä. Samaistuin moneen hänen tunteeseensa.
Yksi oli kuitenkin ylitse muiden. Nimittäin merkityksellisyys ja sen puute: merkityksettömyys. Tämä liittyy varmasti eksistentialistiseen kriisiini, jota käyn viikottain, mutta osittain merkityksenhakemisestani on tullut jonkinlainen riesa.
Olen paljon miettinyt asioiden merkitystä elämässäni viime aikoina. Uskon, että yksi asia, miksi masennuin oli se, että koin merkityksettömyyttä elämässäni. Tai sitä, etten osaa ajatella, että minulla tai tekemilläni asioilla olisi merkitystä. Välillä tuntuu, että ei olekaan ja oikeastaan se on vain asia, joka on hyväksyttävä. On kuitenkin hitsin vaikeaa välillä löytää merkityksellisyydentunnetta ja mitä useammin sen kadottaa, sitä vaikeampaa sitä on jotenkin löytää. Tämä varmasti osittain kielii siitä, että masennuspohjassa ollaan.
Olen rakentanut joskus ihmissuhteita sen kautta, että minulla olisi jotakin merkitystä. Onneksi en tee sitä enää, sillä olen kantapään kautta oppinut, että merkitys tulee ihmissuhteisiin jotakin muuta kautta. Olen valinnut ammattinikin ehkä tietynlaisen merkityksellisyyden hakemisen kautta. Ja siksi olen ajatellut myös, ettei työ ole minulle pelkästään vain työtä, vaan sillä on oltava merkitys. Ehkä myös siksi uuvuin ja masennuin. On oikeastaan yllättävää, miten paljon sitä onkaan tehnyt valintoja elämässään sitä kautta, että saisi ulkopuolista merkityksellisyyttä ja hyväksyntää elämäänsä.
Mihin johtopäätöksiin olen merkityksellisyyden hakemisessani päätynyt. On pakko tunnustaa, että en minkäänlaisiin. Usein havahdun siihen, että ajattelen miten jokaisen roskan lajittelulla, katseella, kiitoksella ja hymyllä on merkitystä.
Toisaalta sitten taas olen päätynyt johtopäätöksiin merkityksellisyydenhakemisessani. Loppupeleissä kaikella, mitä teen on merkitystä. Jos ei suuremmassa mittakaavassa, niin minun skaalassani kyllä.
