Olen varmaan ainoa, joka tykkää elokuusta. Vaikka elämäni rullaa tällä hetkellä kamalalla kiireellä koulun, töiden, työharjoittelun ja muiden syksyn säätämisten ohella, on ilmassa silti ripaus kesää jäljellä. Elokuussa on mielestäni jotakin sellaista käsinkosteteltavaa seesteisyyttä ja kauneutta, joka saa minut hyvälle tuulelle aamuisin. Ei enää kesä, muttei vielä syksykään. Elokuu saa minut tuntemaan, että on hyvä näin, että kiireestä huolimatta ei ole kiire ja että kaikki järjestyy.

Rehellisesti sanottuna toisinaan on kyllä kamalan yksinäinen olo. Siis sellainen fiilis, että kaipaisi toisen kainaloon, mutta olen huomannut ettei kuka vaan käy. On kivoja miehiä, mutta ei sellaista, joka sävähdyttäisi. Viimeisin sävähdyttäjä tuli vastaan viime viikonloppuna, mutta hän oli vain käymässä Helsingissä ja välimatkaa kotiemme välillä on 500 kilometriä. Tuli haikeus. Ovatko kaikki minulle hyvät sinkkumiehet sitten jossakin muualla kuin Helsingissä?

Tuntuu, että Tinder-miehiä olisi jonoksi asti, muttei kehenkään jaksa tutustua kunnolla, enkä jaksa harrastaa mitään seksitreffejä. Kaipaan yhteyttä ja intohimoa, vaikka olen ollut vielä lyhyen aikaa sinkku. Olen huomannut, että katselen itseäni paljon vanhempia miehiä, sillä heidän kanssaan tuntuu synkkaavan jotenkin paremmin. He ovat varmoja itsestään, mutta sillä tavalla vaatimattomalla ja eleettömällä tavalla. Ehkä siksi, että suurin osa heistä on kulkenut jo elämää pidemmän aikaa ja monien mutkien kautta he tietävät mitä haluavat. Muutaman itseäni vain pari vuotta vanhemman pojan/miehen kanssa ollessani tekemisissä huomaan, että he ovat kovin takertuvaisia. Tuntuu, että heillä on paljon suurempi pesänrakennusvimma, kuin naisilla. Tai siis ehkä sitten suurempi kuin minulla.

Olen tuijotellut koiranpentuani kaiken vapaa-aikani. Sen kouluttaminen on juurruttanut minua lähemmäksi maata. Kyseinen pieni luonnonkappale tekee mitä haluaa ja nauttii tekemisestään, tuntematta häpeää tekemisistään.

Olin 22 kun naamani puhkesi ”kukkaan”. Ensin oli vähän näppyjä siellä sun täällä, enimmäkseen leuassa,  mutta jo 23-vuotissynttärinäni tajusin harmittoman leukafinnirykelmän rantautuneen poskiin ja satunnaisesti otsaan. Finnit olivat kipeitä ja todella ärsyttäviä. Ajattelin kesällä 2018, että ehkä ihoni paranee samalla, kun masennukseni. Mietin ihoni olevan jotenkin yhtä paniikissa kuin henkinen tilani. Mietin pitkään ihotautilääkärille hakeutumista. Syksyllä ihoni oli kuitenkin niin kuiva ja finnikäs, että silloin lääkäri käski minun kosteuttaa sitä oikeilla voiteilla ja samalla hän antoi minulle kuukauden antibioottikuurin.

Marras-joulukuussa 2018 ihoni tilanne kuitenkin räjähti käsiin ja aloin vaipua synkkyyteen. Tammikuussa 2019 marssin toiselle ihotautilääkärille ja hän määräsi kättelyssä minulle isotreninoiini-kuurin. Minulla todettiin kystinen akne.

Isotreninoiini-lääke kantoi aikoinaan kauppanimeä Roaccutan. Se on A-vitamiinille kemiallisesti sukua ja se tuhoaa aknebakteeria.

Minun matkani oli hidas. Ensimmäisten viikkojen aikana ihoni kunto parani silmissä. Sitten tuli pahenemisvaihe. Pahenemisvaihe kesti minulla helmikuun lopusta toukokuulle asti. Aina kun luulin, että nyt ihoni on parempi, iski uusi akneaalto, joka toi kipeät pahkurat tullessaan. Epätoivo valtasi mielen ja oli melkoisen synkkä olo. Toukokuussa mietin jo lääkkeen lopettamista repiessäni kuivista huulistani kuollutta ihosolukkoa pois sormet verellä ja todetessani poskieni olevan kauttaaltaan niitä aknepahkuroita.

Tammikuussa 2019

Helmikuu 2019

Huhtikuu 2019

Ehkä empatiakyvyttömyyteni osui omaan naamaani. Nimittäin, muutamia vuosia takaperin kaverini valitti ihoaan ja itki, kuinka ei päässyt finneistään eroon.Totesin vain, ettei se niin vakavaa ole, eihän niitä edes huomaa. Mutta sitten kun ne paskafinnit olivat omassa naamassa, ymmärsin tilanteen v-maisuuden. Sitä omaa naamaansa miettiin noin kokoajan. Julkisilla paikoilla hävettää olla ja olo on jotenkin epähygieeninen, vaikka olisi juuri 15 minuuttia sitten lopettanut pesu-kosteutus-odotus-meikkaus-rumban. Akne on ärsyttävä sairaus, jota sairastaa hyyyvin moni nuori aikuinen. Olenkin oikeastaan tällä hetkellä sitä mieltä, että perus vippaskonstit ja nivea ei auta akneen. Erikseen ovat ne satunnaiset finnit, jotka tulevat menkka-aallon mukana.

Toukokuu 2019

Heinäkuussa ja tänään.

Mutta miten isotretinoiini vaikutti minuun?

Aluksi se vaikutti mielialaani hieman. Tuli masentunut ja epätoivoinen olo. Tai sitten se oli vain placeboa. En tiedä. Hiuksia ei juurikaan lähtenyt, paitsi joskus helmi-maaliskuussa, mutta ei mitenkään radikaalisti. Ainut haittavaikutus, mikä minulla oli, limakalvojen kuivuminen. Siis sillä tavalla, että silmätippoja pitää käyttää, huulia rasvata sillä tököteimmällä rasvalla ja noh…alakertaan laittaa öljyä. Naamani hilseili, mutta ei mitenkään radikaalisti.Vielä on matkaa ja lääkitystä jäljellä, eikä ihoni vieläkään ole sellainen kun haluaisin sen olevan. Mutta ehkä jonain päivänä. Nykyään voin käyttää jopa CC-voidetta paksun meikkivoiteen sijasta.