Psykosomaattinen kakka
Nyt on luvassa vatsapaatosta. Siis sitä puhetta juuri, mistä kirjoitettiin viimeisimmässä Trendissä ja sitä puhetta, mikä tuntuu olevan tämän hetken ”juttu”.
Kärsin reilu vuosi sitten järkyttävistä vatsavaivoista. Sellaisista, että samassa kun suoli meinasi räjähtää, niin meinasi myös pääkin. Vatsa oli kipeä ja sekaisin koko ajan. Jos ei närästänyt, niin sitten masu oli sekaisin tai jos ei sitäkään, niin ainakin se oli turvoksissa kuin ilmapallo. Noudatin orjallisesti kaikkea mahdollista: ei vehnää, ei maitoa, ei sokeria, ei lihaa jne. Mutta vatsavaivat olivat ja pysyivät. Enkä oikeastaan huomannut mitään eroa siinä, olinko syönyt kolme pullaa ja makkaran vai pelkkää -tonta vegaaniruokaa. Vatsa oli yhtä kuralla kuin Tiimarin talous.
Orjallinen ruoan kyttääminen oikeastaan vain pahensi asiaa: vatsa oli entistä enemmän sekaisin.
Vasta 2010-luvulla on alettu tutkimaan aivojen ja suoliston yhteyttä, vaikka niin sanottua ”stressivatsaa” on ollut aina olemassa. Muistan jo lapsuusajoista sen, kun vatsa oli kipeä jännityksestä ja joku ramppasi vessassa viidentoista minuutin välein ennen juhlia. Onneksi Heribert Watzke on ottanut asian puheeksi 2010-luvun alussa TED-talksissa. Suoliston ja aivojen yhteyttä tutkitaan yhä enemmän. Pää ja suolenpätkät keskustelevat todennäköisesti siis keskenään. Vielä ei tiedetä, johtuuko esimerkiksi masennus suoliston sairauksista vai suolistosairaudet masennuksesta tai muista mielenterveyden häiriöistä. Toisaalta, jos maha on sekaisin, niin kyllähän se mielen pistää matalaksi. Eipä sitä tule oltua vatsataudissakaan kovin ratkiriemukkaalla fiiliksellä, jos pää on ollut pöntössä toista päivää ja alushousuissa on vauhtiraita hyvin treenatusta sulkijalihaksesta huolimatta.
Tämän hetken kuumaperunamies Yuval Noah Harari kirjoitti Ihmisen lyhyt historia-kirjassaan siitä, miten todennäköisesti Homo Sapiens on kehittynyt tämän maapallon herraksi, neidiksi, rouvaksi tai muunsukupuoliseksi: me vahingossa opimme kypsentämään lihaa. Tämän seurauksena suoliston ei tarvinnut olla enää niin pitkä ruoan sulatuksen kannalta ja energiaa säästyi, kun suolenpätkää oli vähemmän. Tämän ”säästyneen” energian saivat aivot käyttöönsä ja niin ne kehittyivät maapallon fiksuimmiksi, vajaa puolitoista kiloisiksi möhkäleiksi, joita on aikoinaan kantanut niin Einstein, Albert Camus ja Minna Canth.
Aivomme ja suolistomme ovat siis todennäköisesti kavereita keskenään. Tai niin ainakin niiden toivoisi olevan. Sillä silloin kai ihminen on balanssissa ja voi hyvin. Pää reagoi vatsaan ja vatsa reagoi päähän. Toki eri asia on sitten ärtyneensuolen oireyhtymät ja muut fysiologiset sairaudet ja löydökset suolistossa, jotka ovat asia erikseen. Tosin edellämainitut sairaudet vasta mielialaan vaikuttavatkin ja saattavat supistaa sosiaalisen elämän olemattomaksi häpeän ja ahdistuksen vuoksi.
Olen miettinyt viime aikoina, onko vatsani jotenkin yrittänyt tasapainoittaa päänsisäistä paskaani pistämällä pakin sekaisin? Jotain kauttahan sen paskan on päästävä pihalle, jos ei käsittelemällä asioita mielessään, niin sitten heittämällä vatsan vinoon. Olen huomannut, että sen jälkeen kun kerroin avoimesti uupumuksestani, vatsani on ollut rauhallisempi. Ehkä vatsavaivat olivat minun kohdallani hätähuuto, jota en osannut kuunnella.