Sananvapaus mitä v*ttua?
Taas jälleen kerran aamulla selasin ns. keltaisen lehdistönsivuja heräilläkseni ja keräilläkseni itseäni lauantaiaamuun. Siellähän se Matti nökötti pääotsikoissa. Siis Nykäsen-vainaa. Eilen uutisoitiin siitä, että kuka MAKSAA Matin hautajaiset. Olin että ok….. Ja äsken kaupungilla käydessäni keltainen lehdistö jälleen kerran LOISTI silmiini Matti-aiheisilla otsikoilla.
Matin kuolema kosketti Suomen valtaväestöä. Olihan hän suuri mäkikotka ja legenda letkautuksillaan. Mutta myös minua alkoi ärsyttämään eräs asia. Nimittäin se, että se eräs lehdistöluokka on mässäillyt Matin saavutuksilla ja elämän keinahduksilla vasta-aaltoon kaikki nämä vuodet ja nyt hänestä puhutaan niin kauniisti. Kutsun ilmiötä jollain tasolla kaksinaismoralismiksi. Tai oikeastaan, kaksinaamaisuudeksi. Ymmärrän toki, että lehdistön on jostain revittävä otsikoita ja kerättävä klikkihuoria elantonsa eteen, mutta välillä tuntuu, etteä se on täysin moraalitonta.
Tässä hommassahan kävi se juttu, mikä on jo meikäläiselle tuttua kotiseuduilta saakka. Olen pienestä kylästä. Siis sellaisesta, jossa kaikki tuntivat toisensa ja toisten asiat tiedettiin paremmin kuin omat. Siellä nimittäin kun joku paikallinen juoppo kippasi, eli delas, häntä nostalgisoitiin pitkin kyliä maailman parhaimpana tyyppinä ja aina niin lojaalina. Vaikka juuri edellisenä päivänä hänestä oltaisiin keskusteltu viinavelkaisena luuserijuoppona, jonka firma meni konkkaan ja viina vei loputkin omaisuudenrippeet. Jo silloin vitutti tämä kaksinaamaisuus. Vaikka en oikeastaan silloin osannut ajatella, mistä se johtuu.
Mediassa on maailman helpointa lynkata toinen ihminen. Paskan voi laittaa liikkeelle aika iisistikin, mutta sen pois saaminen on mahdotonta. Nykyään myös mediakriittisyys, puhumattakaan lähdekritiikistä, on jotenkin kauhean suppeaa, vaikka elämme aikakautta, jolla meillä pitäisi olla kaikista parhain osaaminen tähän.
Pihla Viitala sai kamalan paskamyrskyn päänsä päälle, kun oli postannut Instagramiin vasta-aiheisen kuvan Matin nostalgisoinnista. Matti oli loistava mäkihyppääjä, sitä en väheksy millään tavalla. Hän on ollut urheilijoista varmasti sosiaalisin ja näkyvin persoona kautta-aikojen. Lisäksi hän oli aito, eikä kierrellyt epäonnistumisiaan mitenkään. Urheilijana minä haluan hänet nähdä. Se, mitä hän teki vapaa-ajallaan, on toinen juttu: alkoholistihan tuo Matti oli kaiketi. Ja vaimonhakkaaja ja vaimon nyrkkeilysäkki. Se, mikä minua tässä hommassa eniten vituttaa on se, että näillä jutuilla mässäiltiin ihan toden teolla vuodesta toiseen. Siis sillä, että Matti oli sairas. Sairaushan se alkoholismi jollain tasolla on. Matti eli maailmassa, jossa hänet oli kasvatettu urheilijan identiteettiin, mutta kaikki se menestyksen kautta tullut julkisuus ja muu ei sopinut miehelle. Sitä paitsi, Matin identiteetti oli niin vahvasti mäkihypyssä, että hän totesi ”Ehkä otin, ehkä en, so not kuhan hyppy kulkee”. Hän oli jollain tasolla mielestäni urheilija-anarkisti, koska ei mahtunut siihen urheilijan ihannekuvaan, mikä oli aiemmin urheilijoista luotu.
Tästä päästäänkin aiheeseen sananvapaus. Mielestäni sananvapaus-käsite on jotenkin kuihtunut. Tuntuu, että moni vaikuttaja on suurennuslasin alla. Ihmiset ovat valmiita lyömään lynkkaus-vasaralla heti, kun jotain päästää suustaan. Tietenkin vaikuttajat laittavat itsensä näkyviin omilla mielipiteillä, mutta vapaus oikeasti sanoa asioista ja ilmaista mielipiteensä on jotenkin kamalan suuresti kaventunut. Ihan sama, mitä sanoo, pitää jotenkin oma mielipide disclaimata. ”En tykkää nakkisopasta, mutta Afrikassa on nälänhätä, joten en valita.”
Jouduin itse lynkkauskohteeksi yksi päivä, kun kirjoittelin erääseen sosiaalisen median kanavaan lapsettomuudesta. Sain aika rumia yksityisviestejä siitä, että en ymmärrä kaikkia näkökantoja. Tiesin jo silloin, kun tekstiä kirjoitin, että paskamyrksypilvi pääni päällä saattaa olla enemmän kuin mahdollinen, mutta silti asia pisti vituttamaan. Toisaalta sain ihaniakin viestejä. Mutta en voi sanoa, etteikö fiksuina pitämiltäni ihmisiltä tuli sellaista kamaa YYVEELLÄ, että ne positiiviset kommentit olisivat jotenkin tasoittaneet sitä.
Eikö sananvapaudella ole periaatteessa juuri se tarkoitus, että jokainen saa tuoda oman mielipiteensä ja näkemyksensä kuuluviin, jotta asiasta saataisiin mahdollisimman laaja kokonaiskuva. Sananvapauden on tarkoitus herättää keskustelua, omien mielipiteiden julkituomista ja tätä kautta ehkä ajatusmaailmaoiden muokkautumista ilman, että heti aletaan lynkkaamaan. Mielestäni jollain tasolla tasa-arvo-kysymykset ovat sälyttäneet sananvapautta. Tai ehkä se, että jokainen asia pitää esittää niin, ettei kukaan loukkaantuisi ja silti loukkaantuu. Jollain tasolla oma mielipide kumoontuu siinä. Ja jos et tuo ”kaikkia huomioimasi näkökulmia esiin”, olet sivistymätön omaa napaa tuijottava idiootti. Kukaan ei siis saa olla enää mitään mieltä mistään, koska pelätään julkista tasa-arvolynkkausta. Julkinen lynkkaus aiheuttaa häpeää. ”Miksi minä noin ajattelin”-ajatuksia. Häpeä ei ole hyvä alusta ihmisenä kasvamiselle, vaan pikemminkin vääristää omaa minäkuvaa.
Viime syksynä olleet kirjamessut olivat mielestäni yksi hännän huippu. Nimittäin sieltä oli sivuutettu kokonaan eräs kustantamo pois sen takia, että sen kustannustoimittaja oli muutamia vuosia aiemmin kirjoittanut vihapuhe-tyylisiä viestejä Facebookin erääseen kanavaan. Kyllä, hänen tekonsa oli alatyylinen ja kyseenalainen, mutta se ei vie sitä tosiasiaa pois, että hän on loistava esseisti ja hänen kirjansa ovat monen mielestä erittäin arvostettuja. Se söi sananvapautta ja kavensi kirjamessujen antia.
Olen pohtinut alkaa kirjoittamaan blogia omilla kasvoillani. Pelkään kuitenkin sitä ja näen ettei se ole kamalan järkevää ammatissani, johon opiskelen. Terveydenhuoltoalalla nimittäin pätee vielä tietynlainen konservatiivisuus. Kuka luottaisi enää minuun hoitajana, jos toisin julkisesti esille masennukseni. Ihmiset ovat nykyään hirvittävän uteliaita. Kukapa ei olisi googlannut omaa lääkäriään tai hoitajaansa. Kaikki kun on tätä nykyä netissä nähtävillä ja niistä tehdään sitten niitä nerokkaita johtopäätöksiä, kuka on hyvä tyyppi ja kuka ei. Nostan suuresti hattua niille, jotka uskaltavat tuoda julki oman mielipiteensä omilla kasvoillaan. Ilman disclaimereita.
Tähän ei voi sanoa muuta kuin, että elämä on laiffii ja et se on ihan fifty-sixty miten käy. Lennä Nykäsen Matti ja kevyet mullat. Olet niin legenda, että saat relevanttia keskustelua aikaiseksi myös sieltä toiselta puolen.