Torronsuo – suota silmän kantamattomiin
22.5.20 lauantai. Liesjärven kansallispuistosta starttasimme aamusta kohti Torronsuon kansallispuistoa ( Somerontie 732, Tammela). Tosiaankin ennen starttia laitoimme päiväreput kuntoon, sillä Torronsuo mennään päivävaelluksena ja siellä ei ole yöpymismahdollisuutta. Saapumisaika Torronsuolle oli n. 10 aikoihin tai vähän jälkeen.
- Torronsuon kansallispuisto on perustettu 1990. Se on Suomen syvin suo, luonnontilainen keidas- eli kohosuo. Turvekerros voi olla parhaimmillaan jopa 12 metriä.
- Se kuuluu Hämeen Ilvesreittiin. Kansallispuiston reitti on n. 10 km:n mittainen rengasreitti. Se sijaitsee Tammelassa. Sen pinta-ala on 25,5-30 km2 .
- Se on pääsääntöisesti tasaista suomaastoa ja kulkeminen tapahtuu soiden valtatietä pitkin eli pitkospuita pitkin. Nyt siellä pärjäsi hyvin lenkkareilla tai vastaavilla kengillä. Siellä oli pitkospuu projekti käynnissä eli korjailtiin huonoksi menneitä pitkospuita. Samoin paikoitustilaa tehdään lisää nykyisen parkkipaikan viereen.
Paikoitusalueelta suuntasimme reilu kilometrin matkan Kiljamoon. Siellä oli reitin ainoa tulentekopaikka ja näköalatorni. Wc:n piti myös olla, mutta sitä me ei löydetty, eikä moni muukaan. Puutavaraa oli tuotu alueelle, joten päättelimme, että rakennusmateriaali on uutta wc:ä varten.
Olimme tulentekopaikalla sopivasti lounasaikaan, joten reissun alkumetreillä päätimme syödä lounaan. Kaivoimme trangian repusta. Lounaaksi meillä oli Italianpataa. Se on se perinteinen Jalostajan vihertävä Italianpatapussi, johon sekoitettiin vesi ja jauheliha joukkoon. Me lisäsimme purkkitonnikalaa. Kyllähän siitä nälkä lähti tai ainakin siirtyi eteenpäin. Veljeni päätti viedä trangian autolle ja juoksujalkaa sen veikin.
Sillä aikaa minä olin kiivennyt jo torniin ihailemaan maisemia. Suota oli silmin kantamattomiin joka puolella. Se oli vaikuttava näky. Miten voikin olla näin erilaiset maastot näin lähekkäin? Korkeuksista oli mahtavaa nähdä kokonaisuus, miten isosta alueesta on kysymys. Ja tosiaankin, siellä meni vain yhdet pitkospuut, joten sopu sijaa antoi.
Torronsuo sopii hyvin siis päiväretkeilyyn ympäri vuoden. Siellä on liikuntaesteisille soveltuva tulentekopaikka, levennettyjä pitkospuita ja näköalatasanne.
Suon toisessa päässä n. 3 km päässä pitkospuiden päätyttyä alkoi metsäalue, joka vei vanhalle Härkäsaaren avolouhosalueelle. Louhokseslta on aikoinaan louhittu mm. maasälpää ja kvartsia.
Louhoksella ihmiset pitivät taukoa ja söivät eväitään. Me jatkoimme kuitenkin n. 1 km:n matkan Haponniitun metsäisissä maisemissa, kunnes saavuimme hiekkatielle. Tätä kävelimme jonkun matkaa, kunnes tulimme kohtaan, josta pääsimme taas suoalueelle ja tästä matkasimme pitkospuita pitkin suon toista reunaa. Siellä oli rauhallisempaa. Sillä osa palasi luohokselta samaa reittiä takaisin. Torron kylälle asti emme mekään menneet. Vähän ennen autolle tuloa maasto muuttuu taas metsäiseksi.
Parkkipaikalle päästyämme se oli hyvin ruuhkautunut. Autoja oli tien varrella parkeerattu pitkän matkaa.
Aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta koko matkamme. Lähtiessämme matkaan laitoin lippiksen päähäni, toivoen, että se suojaisi edes vähänkin kasvojani, jotka olivat ilman mitään suojaa.
Palattuamme kasvoni olivat kärähtäneet lippiksestä huolimatta. Muualta en palanut, sillä vaellusasuni oli pitkähihainen tekninen paita ja pitkät ulkoiluun tarkoitetut ohuet housut. Jalassa olivat varrelliset kengät.
Torronsuo tarjosi meille upean ja ikimuistoisen päivän erilaisuudellaan. Olimme reitin heittäneet n. klo 15 aikoihin ja olimme valmiita siirtymään meidän seuraavaan kohteeseen. Tämä kohde on myöskin ihan lähistöllä, niinikään Tammelassa sijaitseva Saaren kansanpuisto. Siellä meidän on tarkoitus yöpyä reissun viimeinen yö.