Yksi Savon 7 ihmeestä- vol. 1. Orinoron rotko Leppävirralla
3.6.20 päivävaellukseni suuntatui Leppävirran kirkonkylältä n. 16 km päähän Soisalon saareen Mustinmäelle, Orinoron rotkolle. Lähtö tapahtui luontopolulle Mustinmäki- talolta (Mustimäentie 83). Toinen lähtöpaikka on Hanhiahontien pysäköintialueelta.
Parkkipaikalle saavuin n. klo 9. Parkissa ei ollut vielä muita autoja. Itse tykkään lähteä aamusta vaelluksilleni ja varsinkin, jos luvassa on hellettä.
- Luontopolun pituus on n. 7km.
- Matkan varrella on Tuhkulan autiotila. Viimeisimmät asukkaat asuttivat tilaa 1980-1990 luvun vaihteeseen saakka.
- Orinoron rotkolaakso on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi 14.10.1986.
- Orkosen lammen rannalta löytyvät levähdyspaikka; laavu ja kota, wc ja laituri
Tämän Mustinmäenkylän toisella laidalla on maassa syvä repeämä, viileä ja salaperäinen Orinoron rotko, josta tarinoita riittää.
Orinoron pituus on 200m ja syvyys suurimmillaan lähes 20m. Rotkon pohjalla pulppuaa lähde. Lumi ja jää säilyvät rotkon pohjalla aina kesäkuulle saakka ja niinhän sitä oli vieläkin. Paikka paikoin oli reitillä vielä märkiä kohtia, mutta hyvin pääsi kastumatta lenkkareilla.
Reitin kulkemiseen minulla meni parisen tuntia. Maasto on suht helppokulkuista, mutta toki paikka paikoin haasteellisempiakin kohtia löytyy reitiltä.
Yhtään kanssavaeltajaa ei reitillä näkynyt. Kuitenkin parkkipaikalle oli ilmestynyt yhdeksän autoa minun tuloni jälkeen.
Tämä oli toinen kertani Orinorolla. Edellisestä kerrasta on reilu kymmenisen vuotta ja silloin oli vielä lunta vähän maassa. Oli mahtavaa nähdä paikka näin kesän kynnyksellä ja ei voi kun todeta, että kyllä se vaan on kaunis paikka.
Mutta se mikä oli surullista nähtävää ja pisti silmääni reissullani oli se, että ihmiset jättivät paperipyyhkeitä/wc-paperit polunvarteen. Tällä reissulla näin niitä enemmän kuin yhteensä edellisellä neljän päivän reissullani Repoveden-, Liesjärven-, Torronsuon kansallispuistoissa ja Saaren kansanpuistossa.
Perussääntöhän on, että retkeilijä vie pois kaikki roskansa eli kaiken, minkä jaksaa kantaa leiripaikalle on myös jaksettava kantaa poiskin. Vastuullisesta retkeilijästä ja hänen leiriytymisestä ei pitäisi jäädä minkäänlaista jälkeä luontoon.