Mökkiprojekti – huvimajan huoltotyöt, vol 1

Huvimajan huoltotyö on käynnistetty. Onhan sen valmistumisesta jo tovi vierähtänytkin (2012). Tänä aikana siihen ei ole tarvinnut tehdä juurikaan muuta kuin peruspuhdistusta.

Ihan ensiksi piti tyhjentää koko huvimaja kalusteista. Piti irrottaa myös koukerot kulmauksista. Kaiteet ovat sen verran hyvässä kunnossa, että niille en nyt tällä kertaa tee mitään.

IMG_20170416_094336.jpg

Seuraavaksi poistin tummat pilkut homeenpoistoaineella ja harjalla. Sitten oli runsas vesihuuhtelu, jotta myrkyt lähtivät puunpinnalta. Ennen maalausta piti vielä antaa kuivua. Ei niitä kaikkia saanut millään pois, vaalenivat kyllä.

IMG_20170608_210914.jpg

Nämä koukerot ihastuttivat minut. Olimme aikoinaan prätkäilemässä Norjassa. Siellä näitä näki talojen sisäänkäynneissä/kuisteilla ym. 

Ihastuin näihin niin, että halusin tälläiset myös meille johonkin. Otin muistoksi valokuvia tulevaa varten prätkän selästä.

Sitten kun aloimme suunnittelemaan huvimajaa, kaivoin vanhat muistot Norjasta. Huvimajasta tulisi yksikertainen ja ripaus romanttista Norjaa koukeroiden muodossa.

Sain mieheltäni mitat koukeroille. Käännyin ammattiopistossa opiskelevan puupuolen opiskelijan puoleen ja hän lupautui nämä tekemään.

Koukerot saivat saman käsittelyn kuin muutkin puuosat. Lisäksi tein kevyen hionnan 180 hiekkapaperilla. Olin ne maalannut aiemmin öljymaalilla. Nyt päätin kuitenkin laittaa vesiohenteisella  Vinhalla ( värisävy L503) Piti vielä vain tarkastaa Tikkurilan www- sivuilta, että näin voi tehdä. 

IMG_20170609_192408.jpg

Aiemmin Tikkurilan kuultomaalilla käsitellyt pinnat saivat nyt myös peittävää Vinhaa pintaan.

Kyllä raikastuu ilme… 

 

Kauneus Sisustus DIY