Paljasjalkakengät testissä

7.7.2020. Olen jo pitkään ollut kiinnostunut paljasjalkakengistä. Olen kevään aikana perehtynyt aiheeseen ja eri kenkävalmistajien kenkien vertailuihin ja ihmisten kokemuksiin. Olen myös käynyt sovittamassa Partioaitassa kenkiä.

Se miksi aloin kiinnostua näistä, oli yksinkertaisesti vain se, että nykyään on ollut hirveän vaikea löytää sopivia kenkiä. Nykyään kenkä on aina puristanut lestin kohdalta. Ilmeisesti holvikaareni ovat iän myötä madaltuneet ja näinollen lesti on leventynyt. Ennen kengän koko oli 38. Nyt ole joutunut ostamaan kokoa 39 olevia kenkiä.

Olin kesäkuun alussa asioimassa Partioaitassa ja siellä olikin kengät tarjouksessa. Sovitin Merrelin Trail Glove 5 paljasjalkakenkiä. Ne tuntuivat hyville jaloissa.

Kengistä sanotaan seuraavaasti; Vakaa, jalan luonnolliset liikkeet mahdollistava naisten paljasjalkakenkä. Paljasjalkakengässä ei ole kantakorotusta, mikä antaa jalalle luonnollisen tuntuman alustaan. Huippukevyt päällisosa muotoutuu jalan mukaan ja Vibram®-pohja antaa varman pidon alustaan kuin alustaan. Soveltuu erinomaisesti ulkokäyttöön, pehmeille ja koville alustoille sekä kuivalle että märälle pinnalle. Erittäin hengittävä materiaali sekä konepestävyys tekevät siitä myös erinomaisen vaihtoehdon sisä- ja työkäyttöön. Soveltuu myös erinomaisesti fitness-jalkineeksi jumppaan ja kuntosalille.

Aikani mietittyä, päätin että en raatsi kuitenkaan ostaa kenkiä ja lähdin pois kaupasta. Jonkun aikaa kauppakeskusta kiertäessäni asia kuitenkin vaivasi minua. Tiesin, että tuurillani jos odotan päivän saatikka viikon, niin on turha haaveilla enää näitä kenkiä koossa 39. Palasin kauppaan ja ostin kengät.

Kengillä on 60 päivän palautusoikeus, mikäli sitten eivät tunnukkaan hyvälle jalassa. Kenkien kanssa voi kotona sisällä kävellä, mutta palautus ei koske enää ulkona käytettyjä kenkiä. Tämä helpotti myös ostopäätöstäni.

Olen kotona testaillut ja kävellyt kenkien kanssa. Olen todennut joka käyttökerran jälkeen, että kengät edelleen tuntuvat hyvälle. Lähinnä tuo kengän leveys oli se mikä askarrutti. Mietitytti myös, tuleeko kenkä puristamaan tai pikkurillit hankautumaan.🤔

Tänään sitten päätin tehdä lopullisen ostopäätöksen. Lähdin kenkien kanssa ulos. Ajatuksena oli, että aloitan varovasti, lyhyillä lenkeillä kenkien ulkoilutuksen. Valitsin lenkin, jossa oli vähän asfalttia ja enemmän pururadanpohjaa. Myös reitillä oli metalliset portaat.

Suunniteltu lenkki oli n. 2,5km. Kävikin niin, että lenkin loppupäähän oli tullut työmaa-alue, johon oli asiattomilta pääsy kielletty. No, eihän siinä auttanut kuin tehdä täyskäännös ja palata osittain samaa reittiä takaisin.

Kengät tuntuivat niin kevyiltä jalassa!😍 Ei tuntunut missään kipua, puristusta tai ahdistusta. Kengät tuntuivat kyllä ihan huipuilta jalassa, aivan kun ei kenkiä olisikaan. Ne tuntuivat niin hyville, että jatkoin vain matkaani. Niinhän siinä kävi, että suunniteltu lenkin pituus hieman venähti  ja kilometrejä tulikin 6.27km.

Tänään vielä testasin kenkiä pyöräillen reilu kymppikilsan. Yleensä vasen jalkateräni jotenki ’puutuu’ pyörälenkin alkumetreillä, mutta nyt sellaista ei ollut. Hyvältä vaikuttaa ja tuntuu!👍

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys Ostokset