Mökkiprojekti vol. 49- pääsiäinen, neljä tehokasta työpäivää

Pääsiäinen 28.3-2.4.18. Pääsiäisen sää oli aivan mahtava, lukuunottamatta 2. pääsiäispäivää. Silloin alkoi aamu kahdeksalta lumisade, josta radiossa oikeen varoiteltiin ja kehoitettiin lähtemään jo sunnuntaina kotimatkalle. Yöisin oli reilut -10 astetta pakkasta. Päivälämpötilat olivat jopa +3 astetta.

IMG_2018-04-02_09-06-29.JPG

Vesi- ja viemäröinti järjestelmän asennusta keittiön tulevaan kaappiin.

IMG_20180330_180426.jpg

Pieni laskuvirhe oli tapahtunut rakentajalle. Muutama paneeli eteisestä jouduttiin vaihtamaan, jotta oven karmit ja listoitukset saataisiin kauniisti asettumaan.IMG_20180330_180344.jpg

Ulko-oven listoitus on valmis, samoinkuin lattia.IMG_20180331_123629.jpg

Vanha huutokauppalöytömme löysi vihdoin paikkansa. Tämä tilahan tehtiin vaatekaapin mittojen mukaan. Se tulee kyllä upeasti esiin valkeita  seiniä vasten.IMG_2018-03-30_16-51-14.JPG

Myös toinen huonekalumme on jo kasattu. No, osittain ja peitettynä toimii kyllä apupöytänä tällä hetkellä.IMG_20180330_173903.jpg

Pientä huilia töiden lomassa. Onhan sentään pääsiäisloma koulusta.IMG_20180330_180457.jpg

Hetken pysyi olohuoneen puoli siistinä. Nyt siihen oli kasattu keittiön kaapistot odottamaan seinälle pääsyä.
IMG_20180331_123641.jpg

Välitilan vedeneristykset  ja kulmavahvenne kulmaan on asennettu. Kuivumisen jälkeen alkaakin keittiön kaapistojen asennus.

IMG_20180331_132928.jpg

IMG_2018-04-03_14-22-06.JPG

Keittiön kaappien ovissa ovat siniset suojamuovit vielä suojaamassa ovia. Jääkaappikin on jo omalla paikallaan.

IMG_2018-04-01_08-02-49.JPG

Avannon saamiseksi kyllä sai tehdä töitä. Jääsahakin hävisi johonkn jään alle. 

Tällä kertaa 2/4 uskaltautui avantoon. Ehkä minäkin sitten ensi talvena. Täytyy vaan syksystä käydä säännöllisesti uimassa jotta karaistuu. Myös avannosta pitää päästä helposti tikkaita pitkin ylös.

IMG_20180329_202020.jpg

Paljon saatiin aikaan. Nyt ovat makuuhuoneet tyhjennetty ja seuraavana onkin niiden vuoro; kittaukset loppuun, hionta, maalaus, meidän huoneen tapetointia ym.

Koti Sisustus DIY

Mökkiprojekti vol. 48- pintojen käsittelyä

23.-25.3.18. Kesäaika alkaa.  Perjantai-iltana oli pakkasta ja aivan mahtavan upea tähti taivas. Lauantaiaamusta lähes – 10 astetta ja sunnuntaina vuorostaan räystäistä tippui vesi, +2-3 astetta. Katolta tiputettiin vähän lumia. Viikolla oli satanut lunta ihan reippaasti.

Perjantai-ilta ei kuitenkaan mennyt vain tähtitaivasta ihaillen, vaan töitä oli tehtävä. Kohde oli tupakeittiön katto ja sen käsittely toiseen kertaan. Katossa maalina käytimme Teknoksen paneelikattomaali, L503 (Kinos).

Myös eteisen seinä pohjamaalattiin.

IMG_20180324_104607.jpg

Lauantaiaamusta hommat käynnistyivät uudelleen eteisen varsinaisella maalauksella. Seinämaalina käytimme Tikkurilan remonttiässää, sävynä TVT F497 (paperi), myös tupakeittiössä.

Sitten oli vuorossa tupakeittiön pohjamaalaus. Saman päivän aikana saimme myös pintamaalin seiniin.

Vanhempi poika asenteli tulo- ja poistoventtiilejä.

IMG_2018-03-24_12-42-03.JPG

Iltapäivästä oli lattian vuoro. Poistimme suojapaperit ja imuroimme lattiapinnan huolellisesti. Lattian käsittelimme Osmocolorin värillisellä öljyvahalla, sävy harmaa 3074. 

Lattia jäi yöksi kuivumaan. Sunnuntaina oli toisen käsittelyn vuoro. Kyllä vähän jännittää, että millainen lattiasta tulee. No se nähdään pääsiäisenä. Nyt se saa rauhassa kuivahtaa torstai-iltaan ja silloin tarkastellaan lopputulosta.

IMG_2018-03-24_18-33-26.JPG

IMG_2018-03-25_15-23-22.JPG

Sunnuntaina vuorossa oli myös tuulikaapin panelointia. Haimme tiistai-iltana Kuopiosta Kodin Terrasta paneelit (valkoinen sts-paneeli).

IMG_2018-03-25_12-30-11.JPG

Sähkökaappi pääsi paikoilleen. Kyllä on sähkömiehellä tekemistä, jotta saa selvitettyä pikku mummonmökin  sähköviritykset.IMG_2018-03-25_11-22-04.JPG

Ensi viikonloppuna onkin pääsiäinen ja silloin on taas neljä tehokasta työpäivää. Silloin olisi suunnitelmissa ainakin  keittiön kasaamista ym. Eli tilaa makuuhuoneisiin on tehtävä, jotta nekin huoneet saadaan kuntoon.

IMG_20180325_160445.jpg

 

Kauneus Sisustus DIY