Mökkiprojekti vol. 47- seinien ja lattian hionta
16-18.3.18. Perjantaina oli pakkasta iltasella -6 ja lauantaiaamuna -10. Sunnuntaina oltiinkin jo nollassa.
Saimme ihailla lauantai-iltana upeaa auringonlaskua. Edellisestä auringonlaskupostauksesta auringon lasku on vaihtanut paikkaa ja parin kolmen kuukauden kuluttua me emme sitä juurikaan näe, koska naapurin puusto estää näkyvyyden.
Nuorempi poika lähdössä hiihtämään.
Ovi -ja ikkuna-aukot on peitetty, jotta tulevaa hiontapölyä ei olisi kaikki paikat täynnä.
Hionta ja maalaus tapahtuu kahdessa osassa. Nyt oli ensin vuorossa tupakeittiö, eteinen (tai mikäli ei nyt onkaan) ja tuulikaappi. Viimeisenä vuorossa makuuhuoneet ja ihan lopuksi wc-tila.
Nyt makuuhuoneissa oli säilytyksessä keittiönkaapistot, jääkaappi ja pakastin ym.
Seinät on hiottu käsipelillä. Mies on tehnyt aikoinaan yhteen remonttiimme sellaisen apuvälineen, joka helpottaa käsin hiomista. Hionnan jälkeen pöly imuroitiin seinistä.
Lattia hiottiin koneellisesti, eli pienen käsihiomakoneen avulla. Kyllä vaan kevätaurinko oli tehnyt jo tehtävänsä lattiaan.
Kylläpä näytti avaralta ja isohkolta tila, kun oli tyhjillään. Hionnan ja imuroinnin jälkeen laitoimme suojapaperit lattiaan suojaamaan auringonvalolta, sekä onpahan suoja valmiina tulevaa maalausviikonloppua varten.