Vanhojen kukkapöytien tuunaus – valmista tuli

Marraskuussa kerroin teille kahden vanhan kukkapöydän tarinaa. Lähtötilanne oli se, että ne olivat ruskeat. Ne jäivät siihen vaiheeseen, että olin pohjamaalannut ne Otexilla.

Samoihin aikoihin alkoivat kaikki puhumaan kalkkimaalista. Myös ohessa seurasin harraste-entisöijäkollegan nojatuolin kalkkimaalausta. Niinpä päätin minäkin tutustua tuotteeseen ja sen ihmeellisiin saloihin. Päätin käsitellä nuo kaksi kukkapöytää kalkkimaalilla.

Homma tyssäsi heti kun inspiraatio iski. Eipältä meidän leveyksiltä saanutkaan vielä mitään kalkkimaaleja. Onneksi olin lähdössä reissun päälle ja poikkeaisin matkalla isompiin kaupunkeihin, jossa tarjontaa varmastikkin olisi. 

IMG_20170509_201051.jpg

Se olikin jo niin suosittua, että valkea/valkoinen oli joissakin päässyt jo loppumaan. Onneksi minä löysin pienen purkin valkoista Annie Sloanin kalkkimaalia Hyvinkäältä Taito Shopista. Sain myös kirjalliset maalausohjeet ja- vinkit. Tästä siis alkaisi minun kalkkimaalailuni.

IMG_20161122_155011.jpg

Kuvassa pohjamaalatut kukkapöydän. Takimmainen isoin pöytä on kirppislöytö.

koti sisustus diy

Tumma rantasauna

Edellä kerroin teille valkeasta saunakammarista, joka valmistui muutama vuosi sitten.

Seinän toisella puolella on siis sauna. Sauna on perinteinen mökkisauna järven rannalla. Se on tilava ja tumma, ei kuitenkaan savusauna. Se toimii kantovesi periaatteella.

Toki kävi mielessä rakennusvaiheessa, että valkea sauna olisi ihana, niin ihana. Niistähän kun alkoi noihin aikoihin lehtiin kuvia ilmestymään. Mutta jotenkaan en näe sitä hyväksi ratkaisuksi mökille puulämmitteisen kiukaan pariksi.

IMG_20170430_164542.jpg

Kuvakulma ja kuva järvimaisemasta ei ole paras mahdollinen. Varsinkaan näin keväällä otettuna, kun luonto ei ole puhjennut vielä kukkaan, eikä järvestä ole jäät sulaneet. Voin kuitenkin sanoa, että silmä lepää…IMG_20170430_164537.jpg

Valitsimme saunaan Iki-kiukaan. Tulipesän ympärillä on pyöreä verkko, joka on täytetty kiuaskivillä. Verkon keskeltä lähtee verkko pylväsmäisesti, joka on myös täynnä kiviä. Kiuas syö kiviä n. 300kg. Täytyy kyllä sanoa, että ihan parhaimmat löylyt tulee!

Kota-vesisäiliö on kiukaan vieressä ja se helpottaa arkeamme kummasti. Pari pesällistä puita ja vesi on valmista. Aina ei tarvitse lämmittää kesä helteellä saunaa vain siksi, että saisimme kuumaa tiskivettä tai pesuvettä niinkuin ennen. Silloin kiuas ja vesipata lämpenivät samasta tulipesästä. Näiden hankinta erillisinä oli kyllä hyvä ratkaisu.

IMG_20170430_164505.jpg

Seinän väritys on Kivikko. Lauteet ovat tummat. Lauteiden alusritilät, selkänoja ja rahin päällinen on käsitelty harmaalla tuomaan vähän eloa. Lattia on musta. Se antaa särmää.

Tuo kiven väritys sopii niin hyvin meidän plantaasille, koska jokaisella lapion pistolla karahtaa kiveen. Rannassa on isot kivet ja huvimaja on kallion päällä. Myös isot kalliot löytyvät mökkimme takaa, tosin ne ovat jo naapurin puolella. Kivistä on tehty kivimuuriakin pihalle. Ja mökin nimikin viittaa kiveen.

kauneus diy sisustus