Pienen pojan ensimmäinen juhla- kaste

Sain kunniatehtävän loihtia jotain veljeni lapsen kastejuhlaan. 

IMG-20161124-WA0005.jpg

Nämä ovat pähkinäisiä M-nimipikkuleipiä vadelmahillotäytteellä.IMG-20161124-WA0006.jpg

Tässä leivonnaisessa on pohjana käytetty munan valkuista ja mantelimassaa. Pohjat paistettiin ja annettiin jäähtyä.

Täytteenä oli mustikkacreme,joka lusikoitiin pohjien päälle.  Tämän jälkeen niiden piti kovettua jääkaapissa.

Täytteen työstämisessä on ehdottoman tärkeää, että kaikki aineet ovat huoneenlämpöisiä. Kovettumisen jälkeen leivokset dipattiin tummaan suklaaseen.IMG-20161124-WA0007.jpg

Tässä kuvassa on poikamaiset bebet. kerrosvadilla on glteenittomat bebet ja kauralastut.IMG-20161124-WA0008.jpg

Tämä valkoinen viettelys on omenainen tarte tatin, yksi syksyisistä lempijuustokakuistani.

 

Perhe Lapset

Tuolit

Nämä kaksi vanhaa kaunotarta odottavat  ja etsivät vielä paikkaansa. IMG-20161124-WA0012.jpg

Nämä ovat huutokauppalöytöjä jo kauan sitten. Nämä oli jo sen verran elämää nähnyt, että liitoksia piti parannella, liimata. Sitten siklasin ja hioin vanhan pinnan pois eli puupuhtaaksi. 

Pinnan käsittelin petsillä. Tein sekoituksen, joka oli mielestäni onnistunut. Petsauksen jälkeen tuli lakkaa kolme kerrosta. Nyt minulla oli vesiliukoinen lakka, mutta yleensä käytän Helon lakkaa, joka on liuotinpohjainen. Vaikka tein parhaani lakkauksessa, niin lopputulos ei miellyttänyt samalla tavalla kuin olisin Helolla tehnyt. Mietin, että olenko niin mieltynyt

Kauneus DIY