Valkoinen autokuume

Autokuume.

Kirjoita nyt blogia siitä, kun et edes löydä kategoriaa mihin sen voisi laittaa. Heti alkuun vahvistuu käsitys, että naisella ei voi olla autokuumetta.

Mitä jos kuitenkin on? Ja lääkitystä tarvitaan lisää, kun postilaatikosta sujahtaa tarjous, joka lupaa kolme tonnia käsirahaa vanhasta autosta. Kolme tonnia. Siis 15 vuotta vanhasta autosta. You are welcome!

Lippulappunen sattui silmiini viime viikon perjantaina. Olin haltioissani. Näytin illalla kuponkia miehelleni. ”Ihan hyvä tarjous” – sain hillityn vastauksen.

Tuli lauantai. Mies lähti matkoille. Tuli sunnuntai. Miten se mieheni juuri nyt sitten lähtikin Ranskaan? Nyt juuri, autokuumeeni ollessaan korkeimmillaan? 

Sunnuntai-illalla etsiskelin kuumeisesti lippulappusta. Muutamat hesarit olivat siinä pinossa, laskut toisessa, mainosta ei missään. No, tuolla on paperiroskat pussukkaan jo tungettu. Siellähän se oli. Jostain syystä se mies oli sen sinne nakannut. Oliko sitten tunnistanut salaisen poltteeni kuitenkin.

Ihana VALKOINEN auto. Jospa laittaisin ihan vähän sähköpostikyselyä.

Maanantaiaamu koitti ja oujee, sain sähköpostia. Wuhuu! Kerro lisää autosta, siinä pyydettiin. Tartuin luuriin, mitäs osaisin autosta ominpäin kirjoitella? Parempi että joku kysyy ne oikeat kysymykset. 

Hyvin meni. Vielä vähän faktoja pöytään ja luottokelpoisuustarkistus. 

Vihreää valoa rahoitukselle. No wuhuu taas! Tilannehan oli oikein mukava. Vähän siinä mietin, olisiko se nyt kuitenkin hyvä jutella asiasta aviomiehen kanssa ennen kuin sovin aikaa autokauppaan. Ystävättärenikin vinkkasi että no, ehkä se sivulauseessa on hyvä mainita, hänenkin mies oli aikeissa palauttaa ystävättäreni hankkimaa uutta autoa takaisin kauppaan.  Miten saisin sanat ”new” ja ”car” johonkin ”I miss you”-tyyppiseen tekstiviestiin?

Päätin soittaa ja kertoa avoimesti mahtavasta suunnitelmastani. Koska minähän tarvitsen valkoisen auton ja valkoinen auto tarvitsee minut. Mies ei ymmärtänyt. Ja ihmetteli miksi kulutetaan kallista puhelinaikaa tällaiseen aiheeseen. Kauniisti perustelin. Osasin jopa nopeasti kertoa koronkin. Halpa kuin mikä. Ei puoltavaa vastausta. Ei. Häntä hämmensi miten kova kiire minulla oli hankkia auto juuri nyt, miksen voinut odottaa hänen paluutaan. Niin. No siksi. Kun iskee autokuume, se iskee, ei silloin voi odottaa.

Häntä ehkä hämmensi myös, kun kerroin kadottaneeni lompakon leikkipuistoon samaisena maanantai-iltana. Hän saattoi kuvitella tämän tilanteen karkaavan käsistäni. Ihan turhaan. Ei hätää. Olin jo ehtinyt ottaa autokauppaan valokuvat ajokortistani. Ja kun paniikki iski, lompakon kadottua, rakas ystävättäreni lohdutti, että onhan minulla passi. Eihän siinä nyt muuta ongelmaa, mutta jos autokauppa kaatuu. Huh. Passi, voimassakin vielä puoleen väliin heinäkuuta. Huh.

Tänään tiistaiaamuna, löysin lompakon 15 vuotta vanhan autoni kuskin penkin alta. Olinkin sujauttanut sen sinne. Ei minua oltukaan ryöstetty. Mietin lähetänkö onnelliset terveiset Ranskaan. En, en vielä. Täytyy käydä ensin autokaupassa.

Sieltä lähdettyäni laitoin viestin rakkaalleni. ”Lompsa löytyi”. En muuta. En uskaltanut. Sieltä vastattiin: ”Jihuu täällä jo juhlitaan. Nyt sitten Jaguaarikaupolle vai? 🙂 ”  

Pieni valkoinen valhe ( vain valkoiset valheet sallitaan ) ja vastasin: ”Yeeees!”

Illalla päätin säästää puhelinlaskua. Ehkä pääsen huomenna jakamaan ilouutisen. Valkoinen auto tilattu.

Good night, white dreams! 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *