Mitä minä haluan?

Aloin tänään pohtia, mitä oikeastaan haluan elämältäni.

Pohdin pieniä ja suuria asioita. Haluan parantaa ranskakielentaitoani ja istua aamukahvilla Pariisissa, haluaisin saada täydellisen vaatekaapin, valonauhan parvekkeelle, matkustaa Malediiveille, löytää täydelliset nahkanilkkurit, joogata auringon noustessa, tanssia kesäillassa, saunoa mökillä ja katsella auringonlaskua, istua rantakalliolla ja nauttia merituulesta, juosta maratonin…

Suuri osa asioista on sellaisia, jotka voin kyllä saavuttaa. Mutta tekeekö se minut oikeasti onnelliseksi? Tarvitseeko elämässä olla jokin suurempi suunta, jota kohti edetä kuin seuraava viikonloppu tai matkakohde?

Olen tehnyt työkseni kaikenlaista. Nykyisessä työssäni viihdyn, mutta en ole varma onko se sitä mitä todella haluan tehdä. Valmistuttuani ja aloitettuani ”oman alan työt” koin pitkään painetta urasta ja nousujohdanteesta; mietin, miltä ratkaisut näyttävät CV:ssä ja haaveilin, että jonain päivänä olen arvostettu ammattilainen, käyn pitämässä inspiroivia puheenvuoroja seminaareissa ja kirjoitan ehkä työni ohessa ammattikirjallisuutta. Nyt en ole enää varma, haluanko sitä ihan oikeasti. Inspiroidun ihmisistä, jotka ovat tehneet vaikuttavaa ja pitkää uraa samalla alalla, mutta vielä enemmän inspiroidun ihmisistä, jotka ovat tehneet rohkeita ratkaisuja: vaihtaneet alaa (ehkä useita kertoja), hypänneet tuntemattomaan ja selvinneet haasteista voittajina.

Pohdin myös parisuhdehistoriaani. Vaikka olen tehnyt suhteissani lukemattomia virheitä, en kadu niistä yhtäkään. Entiset kumppanini ovat olleet hyvin erilaisia, mahtavia tyyppejä ja he ovat olleet mukana erilaisissa vaiheissa elämässäni. He ovat antaneet minulle paljon ja olen oppinut heiltä itsestäni ja elämästä ylipäätään. En ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka kaipaisi perinteistä perheidylliä – omakotitaloa, kultaista noutajaa, kahta lasta ja farmariautoa. En voi kuitenkaan sanoa, ettenkö koskaan haluaisi elää niin. Tällä hetkellä se vain tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta.

En usko, että elämää voi suunnitella kovinkaan tarkasti. Ihmiset muuttuvat, tilanteet muuttuvat, kiinnostuksenkohteet muuttuvat… On mahdotonta varautua kaikkeen – ja ehkä myös tarpeetonta? Arvaamattomuus on yksi elämän hienoimpia juttuja. Pienistä asioista nauttiminen, kiitollisuus ja hetkessä eläminen ovat nyt ne avainsanat, joiden kanssa jatkan matkaa. Isojen suuntaviivojen ja suunnitelmien aika on myöhemmin – kyllä nekin selviävät aikanaan.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *