Vuosi vaihtui. Se ei tuntunut ihmeellisemmältä kuin maanantain vaihtuminen tiistaiksi yleensäkään. Useista bilekutsuista huolimatta olin yksin kotona, katselin ikkunasta ilotulitusta. En ollut iloinen tai surullinen, ehkä vähän normaalia mietteliäämpi. Kulunut vuosi ei ollut millään tavalla mieleenpainuva, ei hyvässä eikä pahassa ja koska mielestäni vuosi alkaa aina vasta kesän taittuessa syksyyn jossain siinä elokuun lopulla, niin en osaa pitää tätä talvella tapahtuvaa kalenterivuoteen perustuvaa vaihtumista kovin suuressa arvossa. 

Kaverit tekivät tilinpäätöspäivityksiä Facebookissa ja jotenkin niissä oli samalla lohdullista toivoa paremmasta ja toisaalta taas surullista lopullisuutta. Aika vähän kuitenkin suitsutusta siitä, että asiat ovat mallillaan. Vahva toivo muutoksesta on tietysti helpompi kirjata muiden nähtäväksi, kuin tylsä toteamus, että kivasti menee ja jatkukoon vanhaan malliin. Ehkä on syytä kuitenkin muistaa, että jos homma lähtee suistumaan raiteiltaan huhtikuussa, ei kannata odotella tammikuuhun asti muutostoimenpiteiden kanssa. Uusi vuosi voi alkaa ihan mainiosti vaikka vapunpäivästä.

Omassa statuksessani tiivistin menneen vuoden näin: 

”Vuosi sitten Thaimaassa lähetin taivaalle paperilyhdyn mukanaan toive rakkaudesta ym. tarpeellisesta. Tai yritin. Lyhty repeytyi jo sytyttäessä, paperi paloi käsissä ja lopulta ryvettyneet riekaleet pyörivät pitkin rantapusikkoa hallitsemattomina. Nauratti, mutta vähän salaa myös itketti.Henkilökohtaiset asiat menivätkin sitten tänä vuonna aivan lyhdyn käytöstä mukailevalla tavalla. Josko tänään tyytyisin vain sytyttämään tuikun turvallisesti sisätiloissa. Ehkä myös esitän täsmällisempiä ja helpompia toiveita.”

Eilen sytytin kynttilöitä ja kun tuli aika puhaltaa ne sammuksiin, yritin keksiä sen helpon ja täsmällisen toiveen. Ei oikein tullut mitään uutta mieleen. Ajattelin vain, että oispa kiva, jos elämä ei kauheasti mullistuisi ja jos olisin vähän reippaampi sosiaalisesti; menisin niihin bileisiin, tapaisin ihmisiä. Ja voisin ehkä pitää itsestäni parempaa huolta (tätä toivoessani hamusin toisella kädellä suklaata ja toisella kaivelin tyhjää irtokarkkipussia). Eikä ole huono ajatus sekään, että aktivoituisin vähän lisää kirjoitushommissani – tuntuu selvittävän ajatuksia paremmin kuin muistinkaan – ja muistaisin, että tämä oma tarina on kuitenkin itselleni aika huikea ja ainutlaatuinen. 

Tämä muuten kannattaa katsoa ajatellen ja kuunnellen vaikka vuoden jokaisena päivänä: