Minulla on pitkään pyörinyt mielessä, että alkaisin kirjoittaan blogia, mutta… koska..

Syitä taustalla, miksi olen lykännyt tämän aloittamista on tasan yksi. Ajatukseni. Ja niiden ottaminen niin vakavasti ja tosissaan. ”Ei tästä ole mitään hyötyä, on paljon tärkeämpääkin tekemistä, näistä samoista asioista on joku muukin kirjoittanut, ei näissä ole mitään uutta”.  Ajatuksistani huomaan myös asenteeni elämään: vakavuus siinäkin, tekemiseni pitäisi olla aina jotain tärkeää, hyödyllistä ja myös jotain niin ainutlaatuista, että muut ei sitä ole ennen tehnyt tai tässä tapauksessa ainakaan kirjoittanut samoista aiheista. Mutta koska ajatus kirjoittamisesta myös kiehtoo ja pyörii mielessäni, niin miksipä tätä ei voisi tehdä pelkästään omasta ilosta ja halusta kokeilla.

Toive ja tavoite blogin kirjoittamisen taustalla on lisätä inhimillisyyttä ihmisyyteen, tiputtaa haarniskoja päältä, luopua jatkuvasta yrittämisestä ja itsensä kehittämisestä, halusta olla jotain enempi, parempi, vaikuttavampi, osaavampi. Tuoda näkyviin se, minkä monesti piilotamme: haavoittuvaisuutemme, mihin kätkeytyy myös aitous, ainutlaatuisuus ja ehdoton rakkaus. Tahdon myös auttaa kirjoittamisen kautta itseäni ja kanssakulkijoitani laskeutumaan yhä syvempään läsnäolontilaan, hyväksymään aina vaan puhtaammin se kaikki mikä meissä on jo ja herättää kysymään kukin itseltään: mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeää, millä on oikeasti merkitystä?