Ihana, kamala alkuraskaus
Jaahas rv8+5, tervetuloa jäätävä pahoinvointi. Mitä on jatkunut nyt tähän rv9+3. Eli hyvin vähän aikaa muihin verrattuna ja olenkin oikein iloinen oksetuksesta, vaikka ihan kirjaimellisesti pää pöntössä ei ole tarvinnut olla. Mutta silti kummallinen heikotus on koko ajan. Ruokahalua on tavallaan tavallisesti, ehkä hieman heikompaa, mutta on. Ja syön heti jotain kun kuvotuskohtaus on tulossa. Aikaisemmin se helpotti heti, joten en voi sanoa voivani pahoin ihan alkuviikoista. Mutta nämä viisi päivää, heikoitus on ollut sellaista mihin ruokakaan ei ole enää auttanut. Verensokeri ei vain pysy ylhäällä hetkeäkään, vaikka söisin mitä.
Iltaisin olen syönyt ennen nukkumaan menoa pari palaa pizzaa, kun tuntuu että tarvii rasvaa ja suolaa (mikä on tietysti pahasta), mutta ensimmäisessä neuvolassain huomattiin painon laskeneen. Joten syön ne pari palaa ihan surutta, että saan vähän pidettyä oksetusta kurissa ja pystyn nukahtamaan. Yöt onkin nyt sitten ollut sellaista kolme neljä kertaa vessassa ravaamista, mutta niin poikki olen ollut että onneksi uni on tullut heti uudestaan.
Kolmen viikon vuodon kanssa on ollut hermot kovilla. Viimeksi alkuviikosta lorahti housuihin niin, että kiittelin tavallaan jotain ylempää tahoa,että olen joutunut olemaan kotona ”vuodelevossa”, niin eipä tarvinnut häpeillä ihmisten ilmoilla pientä vahinkoa 😀
No joo naurattaa nyt, mutta ei silloin. Mietin, että jos se oli vain kerta satsi, niin en mene/edes soita kenellekkään, mutta sitten yöllä heräsin kahden tunnin unien jälkeen supistuksiin ja uuteen vuotoon. Itku tuli ja paniikki, etten minä pärjää panadolilla jos tämä nyt kesken menee.
Noh, silti panadoli naamariin, kuuma suihku ja uudestaan sänkyyn joskos se uni vielä tulisi ja tuli se n. tunniksi. Varhain aamulla lähettiin kuitenkin päivystykseen, kun kivut tulivat lääkkeen läpi ja eipä se vuotokaan ollut loppunut.
Edelleen kaikki hyvin ja sydän sykkii. Nyt jo itkin väsymystä, jaksamisen loppumista ja kysymyksiä mistä tää voi johtua. Ja ei vaan löydy varmaa syytä. Yli kolme viikkoa! Mä olen loppu. Vielä miten muutenkin tiedän että jos pidemmille viikoille päästään voi edessä olla toinen stressaavin aika mitä ei ehkä osaa edes oikesti odottaa. Ja stressaaminenhan on hyvästä raskaudelle. JEP! No on mua lohduteltu, että et sinä sillä sitä kesken saa menemään, mutta tokihan voin siirtää tätä stressinsieto kykyä sitten perinnöllisenä. Vai onko tämä jo ihan oikeutettua oikeaa stressin aihetta?
Lääkäri alkoi jo pikkuisen varoittelemaan, että tämä vuotelu saattaa jatkua pitkään. Ja olen kyllä kuullutkin, että jotkut ovat vuotaneet jopa koko raskauden. Joten eiköhän aleta henkisesti varautumaan siihen. Jos tästä siihen lopputulokseen edes päästään.
Mutta siis ihana pahoinvointini, kiitos että tulit valaamaan minuun uskoa raskauden mahdollisesta jatkumisesta (joojoo ei sekään tae ole).
Nimim. hermonsa nyt jo menettänyt.
Ettäkö hehkumisen aikaa? Ei enää koskaan minulla.