Kuka se onkaan rinnalla silloin
kun elämä laittaa itkemään?
Kuka se nauraa kanssani illoin,
auttaa suruja kitkemään?

Hyvää Ystävänpäivää mun elämän tukijoukoille. Ootte te vaan niin ♥

Mun pitäis muistaa pitää kuopuksen päänsärkypäiväkirjaa, omaa tuntilistaa, ajopäiväkirjaa, listaa tekemättömistä töistä ja esikoisen kouluasioista, muistaa lääkäriajat, terapiat ja harrastukset, kaupasta pitää tuoda pyykinpesuainetta ja hammastahnakin on lopuillaan. Hiihtolomalle pitää tilata junaliput, huolehtia risteilyliput ja löytää vielä rahakin siihen kaikkeen. Kauppalappu on lompakossa, kirjaston kirjat pitäisi palauttaa ja oiskohan tänään siivouspäivä. Vielä jos löytäis aikaa omaan treeniin…

Pitäis varmaan kirjoittaa lista johon listaan kaikki listat. Etteivät unohdu.

Huh.

Vaikka olenkin jo viisitoista vuotta totutellut tehtävääni äitinä, niin aina välillä tämä työmäärä saa huokaisemaan. Kerran jos toisenkin. Jos joku olisi silloin kertonut mitä seuraavat parikymmentä vuotta pitävät sisällään kun perheessä on lapsia, niin olisinkohan säikähtänyt? Vaikka tuskin olisin silloin 19-vuotiaana hupakkona uskonut – tai ainakaan pelästynyt; silloin kun sitä kuvitteli tietävänsä kaikesta kaiken ja selviytyvänsä mistä tahansa mitä elämä eteen tuo. 

Ja onhan tässä selviydyttykin. Isoista Asioista on menty läpi, vaikka joskus siinä jyrkänteellä seistessäni olinkin varma etten selviä. Opittukin on – jos ei muuta niin ainakin se että kaikessa on vielä oppimista eikä mikään ole itsestään selvää.

Arki on laittanut löytämään myös luovia ratkaisuja. Matka lähijunalta kotiin ei ole enää työmatka vaan alkuverryttely, portaat vielä vauhdilla ylös niin on alkulämpö valmiina. Edellisenä iltana tehty ruoka uuniin ja äkkiä sisäsoutamaan – ainoa hetki jolloin se on mahdollista on se hetki kun televisiosta tulee lastenohjelmat ja ruoka on uunissa.

Olohuoneessa meillä on pelastusvene (= ihan tavallinen tuoli) johon kuopus laittaa aamun haaksirikkoa (=kouluun lähtöä) varten vaatteet valmiiksi. Helpottaa niitäkin aamuja kun kello käy ja ollaan jo uppoamassa. Siivoukseen taas käytetään vuorotellen jokaisen lempibiisejä – neljän biisin aikana ehtii porukalla saada jo yllättävän paljon aikaiseksi – sen lisäksi että se on yllättävän kivaa.

Enkä minä missään tapauksessa tätä elämää pois vaihtaisi – lasteni kautta olen kyllä oppinut kaiken sen mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää. Se, olenko aina itse päästänyt itseni niin helpolla kuin olisin voinut, onkin sitten eri asia.

Tätä päivää kirkastaa kuitenkin yhdessäolo ja laskiaispullat – kohta leivotaan. Ja kaiken arjen keskelle on huomenna luvassa hemmottelua; maanantaiaamu alkaa kampaamokäynnillä.

Aurinkoista laskiaissunnuntaita jokaiseen tupaan!