Tänään olen kutonut taas kuopuksen säärystimiä. Toinen on onneksi jo valmiina, sain sen kudottua automatkalla pohjoisesta alaspäin, ennen Jyväskylää oli silmukat jo päätelty. Toinenkin on jo puolivälissä ja saan varmaan jo tänään valmiiksikin eli voiton puolella ollaan, mutta se syyllisyys… 

Aina kun jokin kutomisprojekti on valmiina niin seuraavat langat huutavat jo hyllystä. Tytärpuoli tarvitsisi hanskat, esikoisen lapasista puuttuu peukalot, ystävä toivoi huivia, vävy sukkia. äiti pipoa ja kummilapsillekin pitäisi jotain kutoa. Ja siis minä ihan oikeasti ajattelin että kutominen on rentouttava harrastus. Ja onhan se, on varmasti. Ainakin sellaiselle joka ei ota siitä jatkuvia paineita ja tunne syyllisyyttä a) kutomiseen käytetystä ajasta b) kaikista niistä vaatekappaleista jotka ovat vielä lankana kaupan hyllyssä ja jotka ihanvarmasti ilahduttaisivat koko suvun ja tuttavien tuttavien mieltä kun vaan valmistuisivat.

No siis kyllähän mä kutomisesta tykkään. Ja rentouttaahan se. Vielä kun osais opetella tekemään sitä ihan vaan omaksi ilokseen.

Tämän liivin sai äitirakas joululahjaksi. Ja tätä oli kyllä mukava tehdä – ehkä hieman kiire loppumetreillä, mutta sekään ei haitannut. 

Tässä taas säärystinten puolikkaan puolikas, kuopuksen toivomissa väreissä. Valmistuu se, ihan varmasti. Ja kun nämä ovat valmiit niin arvatkaa. Mä aion kutoa sukat ihan vaan ittelleni =)