Olen useissa eri yhteyksissä ajautunut viime päivinä keskustelemaan onnesta. Mitä se onni oikein onkaan? Siis se ihan oikea onni, se mihin me kaikki (ainakin tavalla tai toisella) pyrimme. Jonkun mielestä onni on rakas ihminen, joku taas ajattelee onnen löytyvän urakehityksestä. Vai onko onni kuitenkin rahaa ja valtaa?

Siitä se ajatus sitten lähti – eli ajauduin tutkimaan mitä ovat viisaat ihmiset onnesta sanoneet ja mitä se oikein merkitsee? 

”Kaikkien ilon saavuttaneiden pitää lahjoittaa sitä myös muille, sillä onni syntyi kaksoseksi”. Näin on tokaissut 1800-luvun alussa elänyt englantilainen Lordi Byron.  Eino Leino taas oli sitä mieltä että ”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön”. Kumpikaan ei kuitenkaan ota kantaa mistä sen onnen voisi löytää vaan pikemminkin siihen mitä sen onnensa kanssa sitten pitäisi tehdä. Minä itse käännyn ennemmin herra Byronin kantaan ja kannustan varsinkin meitä jäyhiä suomalaisia olemaan ihan reilusti onnellisia. Meillä kun on jostain syystä sisäänrakennettuna vähättelyn taito, omasta onnesta ei kehdata puhua ja naapurin onnesta pitää olla kateellinen. Harvoin olen kuullut kenenkään julistavan posket punaisena ”Voi kuinka olenkaan onnellinen, on tämä elämä kyllä ihanaa”. Kauaa ei sen sijaan tarvitse istua ruuhkabussissa tai baaritiskillä kun on kuullut jo useita valituksia työpäivästä, vaimosta, pomosta, lapsista, säästä…

Mielelläänhän meistä jokainen tietenkin onnellinen olisi. Tai tuskin kukaan kynsin hampain vastaankaan laittaisi. Mistä sen onnen sitten löytää?

Nämä suuret ajattelijat olettavat onnen kumpuavan ahkeruudesta ja työnteosta. ”Ahkeruus on hyvän onnen äiti” sanoi Don Quijotenkin kirjoittanut Cervantes. Samoilla linjoilla on Mahatma Gandhi: ”En tiedä, mikä on kohtalonne, mutta sen tiedän, että ne teistä tulevat todella onnelliseksi, jotka etsitte ja löydätte tavan palvella muita”

Nöyryys ja ahkeruus, siihenhän meitä on jo pienestä pitäen opetettu. Nyky-yhteiskunnassa ei vaan taida nuo sinänsä jalot luonteenpiirteet riittää – parhaiten pärjää rohkeat ja röyhkeät, ne jotka käyttävät jokaisen tilaisuuden hyväkseen. Mutta toisaalta, ovatko onnellisia?

Toiset taas ovat sitä mieltä että onnea ei tuo niinkään se miten tekee vaan mitä tekee.

”Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti” on sanonut amerikkalainen liikemies ja poliitikko Herman Cain. Samaa mieltä on skotlantilainen James Barrie. ”Ei siinä että tekee sitä mistä pitää, vaan siinä että pitää siitä mitä tekee, piilee onnen salaisuus.”  Eli on siis tärkeää pitää siitä mitä tekee. Ihan näiden viisauksien varaan en minä kuitenkaan uskalla heittäytyä – tai olisinhan minä toki onnellinen jos käyttäisin elämäni pelkkään perhokalastukseen ja suklaan syöntiin; niistä minä nimittäin todella pidän.  Toisaalta – toinen noista tyypeistä on joutunut vetäytymään presidentinvaaliehdokkuudesta ahdistelusyytösten takia ja toinen kirjoitti kirjan jonka päähenkilö ei kasva ikinä aikuiseksi. Toivottavasti molemmat pitivät siitä mitä tekivät.

Minä olen aina ollut sitä mieltä että oikea onni on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen asia ja esiintyy erityisesti pienissä asioissa. Toisaalta – kyllä minäkin tunnen onnea myös isoista asioista. Lomamatka tai uusi auto, hymyynhän ne naaman vääntää.

”Onni! Voi se on yksinkertaista! Se on hyvä terveys ja huono muisti!” On sanonut kirjailija Ernest Hemingway.

Samaa mieltä oli arkkiatri Arvo Ylppö sanoessaan: ”Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen”. No tuo on kyllä totta! Jos minulla olisi yhtään parempi muisti, olisin varmasti onnettomampi. Jotain hyötyä siis tästäkin taipumuksesta, on kai eräällä tavalla onnea elää hetkessä.

Osa sanonnoista jäi kyllä mietityttämään. ”Eikö onni voisi olla vain sitä, ettei ole onneton?” on sanonut yhdysvaltalainen kirjailija Pearl S. Buck. Tyyppi on voittanut sekä Nobelin- että Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon, joten jotain painoarvoa lie tälläkin lauseella? Omassa elämässäni on vaan niin kamalan paljon myös muita tunteita kuin onni ja onnettomuus. Onko Pearlin mielestä jompikumpi tunteista siis koko ajan läsnä? ”Olla ilman jotain mitä haluaa, on olennainen osa onnea.” Tämän ajatuksen on tuonut julki britti Bertrand Russell. Tästä kyllä on pakko olla eri mieltä. En nyt väitä että jonkin asian puuttuminen tekee minusta erityisen onnetonta, mutta en kyllä onneakaan siitä tunne.

Demokritoksen (ja monen muunkin) ajatuksen silti allekirjoitan: ”Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on” Ihminen on varmasti onnellisempi silloin kun keskittyy siihen mitä hänellä on eikä siihen mitä haluaisi lisää. Siis ainakin näin länsimaisesti ajatellen. Tiedä sitten kuinka moni katastrofialueella elävä tähän yhtyisi. Tai ainakaan onnea kokisi.

Suurin osa sitaateista ja sanonnoista on kuitenkin samaa mieltä – onni on tapa ajatella. ”Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe”. Tätä mieltä on amerikkalainen Maxwell Maltz. Käyttiköhän herra tohtori tätä myös mainostaessaan plastiikkakirurgin palveluitaan? ”Onni itsessään on eräänlaista kiitollisuutta.”— Joseph Wood Krutch. Niinpä niin, on osattava olla kiitollinen. ”Ihminen on juuri niin onnellinen kuin päättää olla.” Abraham Lincolnin sanoihin haluaisin kyllä kovasti uskoa. Kokemuksesta kuitenkin tiedän että masennuksen syvimmästä laaksosta ei nouse pelkällä positiivisella ajattelulla vaikka kuinka yrittäisi.

Caroline Myssin kanssa olen opetellut olemaan samaa mieltä: ”Älä koskaan odota toisen ihmisen tekevän itseäsi onnelliseksi – onnellisuus on sisäinen, henkilökohtainen asenne ja vastuu.”  Ei se ole miehen tai lasten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä kiinni. Jos minä koen että en le tällä tavalla eläessäni onnellinen, on se vain ja ainoastaan minun tehtäväni muuttaa elämääni. Ja kun minä pidän huolen siitä että olen ja elän onnellisena, on myös läheisteni helpompi elää rinnallani.

”Onneen vaaditaan kolme asiaa: jotain tekemistä, joku jota rakastaa ja jotain mitä toivoa.” Yvonne Printemps, ranskalainen näyttelijä tiivistää onnen aika hyvin. Ja niin tosiaan, tuntuuko mikään onni onnelta jos siihen ei liity toista ihmistä?

Ehkä onni onkin – kaikista hienoista sanoista huolimatta – ihan vaan sitä että saa rakastaa ja tulee rakastetuksi. Sitä, että kokee tulevansa kuulluksi, kokee olevansa tarpeellinen ja täysin riittävä ihan omana itsenään. Kun mietin omia onnenhetkiäni, eivätkö ne kaikki liitykin johonkin yhdessä koettuun ja elettyyn? Kaamoksen keskellä lämmitetty sauna, tunturin juurella saatu lohi, tulinen tango kesäisellä lavalla – miltä mikään noista tuntuisi ilman omaa rakasta? Tai rakastuminen, sitoutuminen ja lasten syntymät, toisen kanssa koettuja kaikki. Ja toisaalta – hyvä että olen ollut myös onneton. Mistä minä edes tunnistaisin noita onnentunteita jos onni olisi koko ajan läsnä?

”Anna hevosen miettiä, sillä on isompi pää.” Sanoisi nyt serkkuni jos näkisi mitä pohdin. Ja niinhän se kai on, elämällä onni tulee, ei turhan pähkäilyllä. Sitä mieltä ollaan varmaan myös tässä suomalaissa sanonnassa, turha on miettiä liikoja, elämästä kannattaa nauttia nyt ja tässä.

”Kun on joulu, niin on joulu, paistahan akka toinen silakka.”

P.S. Mitä onni on Sinun mielestäsi?