(kuva: Pixabay)

Minä olen toipumassa imetyksen jälkeisestä masennuksesta. Ja uupumuksesta. Olen määräaikaisessa työsuhteessa, josta vain murto-osan olen kyennyt olemaan töissä, ja joka päättyy samaan aikaan kuin pitkä sairaslomani. Ei tämän pitänyt mennä näin.

Kaksi kuukautta sitten olin mielialani kanssa syvällä pimeässä. Muistin kyllä, että valoakin on, ja pystyin siitä ihan pienen pilkahduksen näkemään. Nyt olen päässyt tunnelin päähän ja seison jo sen suulla. Valoa tulvii joka puolelta valtavalla voimalla. Niin valtavalla, että se jopa pelottaa. Kun on koko vuoden ollut enemmän tai vähemmän selviytymismoodissa, säikähtää sitäkin, että on aidosti kiinnostunut jostain asiasta. Tai että odottaa jotain innolla. Aion purkaa tähän blogiin matkaani tuonne tunneliin ja sieltä pois, omaksi ja vertaisten tueksi.