Päivä joka karkasi

Mun pitäisi lukea maailman hiivasinta kirjaa (viestinnän lait ja säännöt), mutta kirjottaminen tuntuu nyt paremmalle. Tai voisinhan mä kirjottaa koulujuttuja, mutta eihän niiden dedis ole vasta kun parin tunnin päästä. Voisin myös pistää vaihtohakemuksen tulille, jonka eräpäivä oli eilen. Mutta ei nyt. Haluan olla hetken ajattelamatta kaikkia typeriä velvollisuuksia.

Viime viikot on koostunut reilun 10 tunnin koulupäivistä, kahviliköörishoteista ja viimesten pennosten laskemisesta. Olen käynyt AA-kerhossa ja tanssinut reidet ja pohkeet kipeiksi. Olen teipannut jätesäkkejä yhteen, laskenut sillä viritelmällä jäistä mäkeä, Turmion Kätilöt taustalla soiden. Olen herännyt vapaapäivänä ennen auringonnousua ja mennyt meikattavaksi. Mun silmiä kirveli ja nukutti, mutta oli silti kivaa. Olen käynyt lääkärissä ja todennut, että hemoglobiinin mittaaminen sattuu yhtä paljon kuin lapsena. Elämä on nyt hyvää, mutta kiireistä.

Hiihtolomalla aijon käpertyä Sulon kanssa talviunille, tehdä äidin kanssa paholaisenhilloa ja käydä laskettelemassa. Tavoitteena on, että yhtenäkään aamuna tuo kirottu herätyskello ei soi. Ja jos soi, niin aikasintaan klo: 13 jälkeen.