Lauantaina palaan takaisin Ouluun.

Etten usko kuinka onnesta sykkyrällä voi ihminen olla. Oma koti, oma kaupunki, koulu, kaikki tutut tyypit, lähikauppa ja ihan se tavallinen arki. Hyvä etten pakahdu onnesta. Siis en osaa edes sanoin kuvailla, kuinka hyvältä kotiin paluu tuntuu.

Ennen Helsinkiin lähtöä olin vähän kyllästynyt kaikkeen. Odotin vain sitä, että pääsen hiilaamaan kamani etelään, saan aloittaa harjottelun ja pystyn ottamaan vähän etäisyyttä siitä tutusta ja turvallisesta elämästä. Helsinki on ollut kyllä hyvä, muttei helppo. Mutta ai perkele, että tuntuu hyvältä päästä kotiin. En malta odottaa sitä, että pääsen kaivautumaan omaan sänkyyn, näkemään parin kaverin uudet ihanat kämpät, kävelemään Sulon kanssa Ainolanpuistoon, syömään 90 sentin koulunruokaa ja nyhjäämään rakkaimpien kanssa. Ja kyllä, jopa tiskaamista mulla on ollut ikävä! Se kyllä laantuu varmaan parissa päivässä.

Välillä pitää lähteä pois, että ymmärtää taas sen, kuinka paljon hyvää elämässä oikeesti on.