Tallinna

tallinna1.jpg

tallinna11.jpg

Viime viikonlopun Tallinnan reissun voisi tiivistää kahteen sanaan: vesisade ja krapula.

Krapula ei onneksi ollut minulla ja vesisateesta selvittiin joten kuten sateenvarjojen ja vanhankaupungin putiikkien avulla, joihin syöksyttiin viiden minuutin välein suojaan. Poikaystävä käveli murtuneena perässäni kaupasta toiseen ja kittasi samalla ainakin viisi pulloa vichyä. Paria tuntia ennen lähtöä se lopulta virkistyi ja selvisi darrastaan. Siinä vaiheessa täytyi kuitenkin jo lähteä kohti satamaa ja Superalkoa. Tuleva rappiopariskunta täällä moi. Kerettiin me kuitenkin vähän shoppailla, kierrellä vanhankaupungin pieniä ja sieviä kujia, sekä herkutella itsetehdyllä jätskillä.

Taisin napata samalla rapakon tuoltapuolen jonkun ihastuttavan loppukesän lenssun. Kurkussa muhii kaktus ja nokka punottaa kuin paviaanin perse. Well done. Nyt voi kuitenkin hyvällä omalla tunnolla vetäytyä alustaville talviunille teen, villasukkien ja Netflixin kanssa. 

P.S. jos siellä on muita peiton alla Netflixin kanssa nyhvöttäviä, niin suosittelen katsomaan Lovesick-sarjaa! On nimittäin aika best.

 

kulttuuri suosittelen matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *