Hurahtamisesta ja vähän horoskoopeistakin

Olen tähän asti lähes järjestelmällisesti vihannut kaikkia elämäntapaoppaita ja yhtä systemaattisesti ehkä jopa vähän väheksynyt kaikkia moiseen hurahtaneita.. Kunnes vähitellen on alkanut tuntua, että on aika kääntää takki. En niinkään tarkoita, että etsisin tässä elämäntapavalmentajaa tai edes lukisin alan teoksia, mutta jotenkin tämä sisällä vellova levottomuus on ajanut siihen tilaan, että on yhä useammin tullut pohdittua mihin suuntaan omaa elämääni haluan viedä. Niin, kovin tuttu ajatus näissä elämänmuutos-teoksissa. 

Tämä meneillään oleva muutos taisi alkaa viime heinäkuussa kun tietynlaisen vimman vallassa sain itseni lietsottua tilaan jonka seurauksena irtisanouduin vakituisesta työpaikastani, luovuin lempikaupunginosastani, vaihdoin maata, kaupunkia ja varmaan muutamaa ihmissuhdettakin siinä samassa. Koko päätös ja muutos epäilytti jo ennen toteuttamista ja oikeastaan mikään tulevissa kuvioissa ei täysin vakuuttanut edes lähtöpäivänä. Miksi sitten piti luopua ja lähteä? Koska kaiken epäilyksen keskellä tuntui, että tästä se lähtee.. ja ei ole muuta vaihtoehtoa. 

Edelleen tuntuu siltä. Tuntuu epävarmalta ja tyytymättömältä, mutta samalla luottavaiselta ja rauhalliselta. Että kyllä sieltä jotain jännittävää ja ihanaa on tulossa.

Näiden pohdintojen valossa ei liene vaikea uskoa, että tänä vuonna erityisesti uskon horoskooppeihin. Niin kai jokainen tekee silloin kun sen sisältö on itselle suotuisaa. Toivottavasti ensi vuonna luen tätä kirjoitusta uudella ymmärryksellä, sen nimissä on tallennetteva tämä ennustus itselleni muistiin. 

 

Vuosihoroskooppi 2014: Vaaka

Vuosi 2014 mullistaa Vaa’an elämää monellakin tavalla. Vuoden kaksi ensimmäistä kuukautta kannattaa pyhittää perusasioiden hoitamiselle, sillä maaliskuun jälkeen kaikki huomio saattaa upota rakkausasioihin. Myös työelämässä pitkäaikaiset, suuret unelmat alkavat käydä toteen.

Ihmissuhteet nousevat vuonna 2014 elämässäsi etusijalle, etkä taatusti tule olemaan yksin. Jos olet parisuhteessa, voit odottaa vakavaa ja mielesi mullistavaa oppituntia pitkäaikaisesta sitoutumisesta. Nyt on sinun aikasi tulla sinuiksi kaikkien mieltäsi painavien ihmissuhdekysymysten kanssa. Jos sinun on ollut vaikeaa sitoutua, tulet nyt saamaan Saturnukselta kantavaa voimaa, joka samalla tuo tasapainoa päätöksentekoosi.

Suurin muutos tapahtuu maaliskuussa, jolloin kohtaat elämääsi muuttavia tapahtumia – ja jonkun, joka sinun oli tarkoituskin kohdata. Samalla sisäisen rauhan, oikeudenmukaisuuden ja kauneuden teemat ovat elämässäsi voimakkaasti läsnä. Kaikki ihmissuhteesi – eivät vain romanttiset – tulevat muuttumaan radikaalisti, ja samalla muutut radikaalisti itsekin.

Jupiterin vaikutuksesta onni ja palkintojen saaminen jatkuvat työelämässäsi vuoden ensimmäisen puoliskon ajan, joten hyödynnä kaikki saatavilla olevat mahdollisuudet. Aloit viime vuonna saada huomiota ja statusta, joka alkaa nyt viedä sinua ammatillisesti uudelle tasolle. Jos olet aiemmin pähkäillyt, miten asetut tähän maailmaan, tänä vuonna on sinun hetkesi tehdä kaikki avoinna olevat tärkeät päätökset. Unohda siis kaikki tekosyyt, sillä sinulla on liian paljon arvokkaita lahjoja jaettavanasi! Etkä varmasti halua myöskään hukata ainutkertaista tilaisuuttasi, joka tulee eteen vain kerran 12 vuodessa.

Sosiaalinen elämäsi laajentuu suuren verkostoitumisen ja niin monien juhlakutsujen muodossa, ettet ehkä enää edes tiedä, mitä sinun pitäisi tehdä. Kesästä alkaen ystäväsi ja sosiaalinen kenttäsi korostuu niin voimakkaasti, että se kantaa hedelmää seuraavan 12 kuukauden ajan. Tapaamasi ihmiset vaikuttavat melkein enkeleiltä ja hyviltä voimilta. Samalla sinun leikkisät ja lapsenomaiset luonteenpiirteesi korostuvat, ja elämä on täynnä ja hauskuutta ja mielihyvää. Luovuutesi on tänä vuonna ylimmillään, sillä suhtaudut tekemiseesi intohimoisemmin kuin aikoihin.

Romatiikka

Vuosi 2014 vie rakkauselämäsi täysin uudelle tasolle. Vaikka olisit ollut ikuisuuden naimisissa, älä silti pidä parisuhdettasi itsestäänselvyytenä. Jos puolestaan olet sinkku, nyt on sinun aikasi heittäytyä vakavaksi. Vaikka haluaisitkin viivytellä sitoutumisessa, nyt on aika tehdä päätöksiä ja pysyä niissä! Ihmissuhteet on sinulle tänä vuonna etusijalla – ja ne saattavat muodostua sinulle myös hieman pakkomielteisiksi. Maaliskuun jälkeen voikin tuntua vaikealta keskittyä mihinkään muuhun, joten vuoden kaksi ensimmäistä kuukautta kannattaa hyödyntää muiden asioiden hoitamiseen.

Vuoden alussa rakkauden hallitseva planeetta Venus lähettää sinut nostalgiselle matkalle läpi ihmissuhdehistoriasi. Voit hyödyntää tammi- ja helmikuun tarkastellaksesi aiempia suhteitasi ja niissä tapahtuneita käänteitä. Samalla sinun kannattaa tehdä havaintoja siitä, mikä suhteissasi on toiminut ja mikä taas ei. Samalla voit tehdä kaikki tarvittavat suuret ratkaisut ollaksesi valmis sitoutumiseen, joka koittaa maaliskuussa. Sinulla on parin viime vuoden aikana ollut mahdollisuus murtaa monia ihmissuhdesolmuja, ja nyt kun olet viimein vapaa vanhoista asioista, voit lähestyä ihmissuhde- ja rakkausasioita uudenlaisesta näkökulmasta.

Olet eläinradan romantikko, mutta sitoutuminen on usein Vaa’alle täysin eri juttu. Kun planeetat nyt alkavat työntää sinua vakavoitumaan parisuhteissasi, päästät vähitellen irti kaikista ”rakasta heitä ja jätä heidät” -tavoistasi. Pidät parisuhteissasi usein toisen jalkasi valmiiksi oven välissä siltä varalta, että muutatkin mielesi, ja tämä vahingoittaa rakkauselämääsi enemmän kuin ymmärrätkään. Alat tänä vuonna tarkastella oikukasta käyttäytymistäsi ja tajuat, että aiemmat toimintamallisi ovat saaneet ihmissuhteissasi tuhoa aikaan. Nyt olet vihdoin valmis jollekin todelliselle ja pysyvälle – vaikkakin se edellyttää kovaa työtä!

Työ

Urasi jatkaa matkantekoa kauemmas vanhoista kaavoista. Onnea tuova Jupiter tarjoaa etenkin vuoden ensimmäisen puoliskon aikana sinulle työkalut menestykseen, yllin kyllin mahdollisuuksia ja ehkä jopa hieman kuuluisuutta. Ratsasta hyvillä mielin kaiken saamasi hyvän varassa: olet kaiken tämän ansainnut!

Jotkut ovat saattaneet joskus sanoa sinua laiskaksi, mutta todellisuudessa saat omaan lempeään rytmiisi kaiken tarpeellisen aina tehdyksi. Rennon mutta tehokkaan otteesi takia et vain yleensä vaikuta yhtä stressaantuneelta kuin valtaosa ihmisistä: olet tottunut hoitamaan hommat kulisseissa omalla tavallasi.

Saturnus jakaa sinulle edelleen oppejaan rahan ja asioiden arvokkuuteen liittyen. Sinun tulisikin suhtautua Saturnukseen liittolaisena, ei vihollisena. Alat viimein nähdä, kuinka tärkeää on tehdä budjetti ja pysyä siinä, jotta voit viedä unelmasi seuraavalle tasolle. Saturnus myös auttaa sinua järjestämään uudelleen vanhat tottumuksesi rahankäytön suhteen. Lopulta huomaat, että saamasi oppi on omaisuuden arvoinen!

Yksi avain onnellisuuteen on varmistua siitä, että käytät aikaa ja rahaa vain sellaisiin asioihin, joiden katsot olevan elämässäsi ensiarvoisen tärkeitä. Tee lista arvostamistasi asioista ja tee sitten lista asioista, joihin rahasi uppoavat. Katso sitten, ovatko nämä listat tasapainossa keskenään. Jos ne eivät ole, määritä itsellesi pelisäännöt suunnan vaihtamiseksi.

Kaiken kaikkiaan kuviot työelämässäsi eivät voisi näyttää paremmalta kuin ne tänä vuonna näyttävät. Olet todellakin tekemisessäsi huipulla ja saat tunnustusta niistä hienoista asioista, joita tuot toisten elämään. Asiat, joiden eteen olet kovasti työskennellyt viimeisen 12 vuoden ajan, alkavat nyt tuottaa tulosta: heinäkuussa uranäkymäsi liikkuvat kohti pitkäaikaista maaliaan. Ja jos et ole vielä tehnyt, tee lista myös kaikista asioista, jotka haluat saavuttaa työelämässä seuraavan 5-10 vuoden aikana. Vaikka osa asioista tuntuisikin tällä hetkellä liian kaukaisilta, tulet yllättymään siitä, kuinka tehokkaasti se laittaa tämänhetkisen arvojärjestyksesi ja suunnitelmasi oikeanlaiseen perspektiiviin.

 

Lähde: http://ellit.fi/horoskoopit/vuosihoroskoopit/vuosihoroskooppi-2014-vaaka

 

 

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään