Tästä se lähtee

Tervetuloa blogiini!

Luulin, että tämä blogi tulisi kertomaan kuulumisia arkisesta elämästäni, tarinoita riehakkaasta juhlimisestani, suosituksia minulle mieleisistä ravintoloista ja paikoista sekä muuten vain listauksia lempiasioistani. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että tämä blogi tulee enemmänkin käsittelemään jotain muuta. jotain uutta ja mullistavaa, jotain mistä en vielä ole täysin tietoinen. 

Sen selkiytymistä odotellessa – mistä sitten pidän? Esimerkiksi Kalliosta, kuohuviinistä, koirista, nettikaupoista, kuninkaallisista ja kaukomatkailusta. Tätä aloittaessani ainakin seuraavat asiat minusta pitävät paikkansa: Olen 30, olen vastikään ajautunut omasta tahdostani kauas kaikesta tutuksi käyneestä ja saanut itseni usein kiinni ajattelemasta, että ehkä kehitys nimenomaan tapahtuu mukavuusalueella ja elämänmuutoksen voi saada aikaiseksi pienemmilläkin askelilla.  

Tällä hetkellä ajattelen tämän blogin toimivan sopivana alustana ajatusteni jäsentelyksi kaiken uuden edessä ja samalla myös arkistona tulevaisuutta varten, jos vielä joskus saan itseni kiinni ajattelemasta, että aina on muutettava elämässä kaikki, että saa luvan kutsua itseään spontaaniksi, rohkeaksi ja vapaaksi.

Laitetaan siis aloitusmusiikki soimaan. 

 

Anni Mattila – Where I Belong from Antti Ahtiluoto on Vimeo.

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään