American Idol: uusi kausi, uudet kujeet!

1528706_10153785852765601_822570789_n.jpg

Kuva: Fox

American Idol on ehdottomasti lempparini television laulukilpailuista, ja itseasiassa se taitaa olla suosikkini myös ylipäätään tosi-tv:n kilpailuformaateista! Olen välillä hairahtanut The Voicen puolelle, varsinkin ensimmäisellä kaudella kun tajusin Blake Sheltonin mahtavuuden, ja välillä olen seuraillut myös The Voice of Finlandia. Olen tuijotellut oman osani Survivoria, ja sydämessäni on juuri sopiva paikka The Bachelor/The Bachelorette -franchiselle. America’s Next Top Model kiehtoo edelleenkin, ja vieläkin välillä mietin Temptation Islandin ensimmäisen kauden pariskuntia. Pisimpään ja tasaisimmin mielenkiintoani on ylläpitänyt kuitenkin American Idol.

Olen seurannut American Idolia semiuskonnollisesti neljännestä kaudesta lähtien, ja vain yksi kausi on tältä ajalta varsinaisesti jäänyt katsomatta. Viime kausi (12.) kiehtoi minua jotenkin hirveän vähän. En pitänyt tuomarivalinnoista Keith Urbania lukuun ottamatta, ja jotenkin oma hypetykseni oli yleisesti pohjalukemissa. Päätinkin alkaa katsoa jaksoja vasta kun finaaliporukka oli jo valittu, ja olikin yllättävän mukavaa lähteä finaalijaksoihin ilman ennakokäsityksiä laulajista. Tähän sarjaanhan kuuluu hyvin vahvasti taustatarinoiden luominen kisaajille koko heidän ruutu-uransa aikana, ja usein ne vaikuttavat enemmän kuin itse esiintymistaito. 

Päätin jo hyvissä ajoin alkaa seurata tätä uusinta (13.) kautta ihan alusta asti, sillä nyt tuntuu olevan kaikki kohdallaan. Tuomarit ovat aivan huippuja, ja ennen kaikkea sarjan tuotantotiimissä on tapahtunut perustavanlaatuisia muutoksia, ja fanipiirit olivat varovasti innoissaan jo ennen kauden alkua. Tartuin tähän hypetykseen, enkä ole sitä katunut! Ainakin alkukauden osalta tämä on ollut best season yet. Tekijätiimin osittainen vaihtuminen näkyi jo koelauluissa erilaisena asenteena: kuvauksissa tuntui olevan rennompi tunnelma, ja ylipäätään keskityttiin positiiviseen enemmän. Minussa järkyttävää myötähäpeää herättävät tarkoituksella näytetyt huonot koelaulut olivat selvässä vähemmistössä ruutuajan suhteen, ja koelaulujaksot tuntuivat muutenkin olevan hienojen laulajien ja esiintyjien ilotulitusta. Hämmentävästi ajattelen nyt sarjan olevan enemmän feelgood-kategoriassa!

1609559_10153857843880601_1013378317_n.jpg

Kuva: Fox

Ensimmäinen suurempi muutos aikaisempien kausien muottiin oli Hollywood-viikolle saapuminen, sillä jo ennen pelipaikoille saapumista osa unelmiaan tavoittelevista laulajista tippui. Kilpailijat vietiin isoon lentokonehalliin, jossa osa joutui esiintymään tuomareille heti paikalla, eivätkä kaikki päässeet jatkoon. Hollywood or Home -osiossa ehkä-joukon kilpailijat jaettiin kahteen bussiin, joiden määränpäitä ei kerrottu etukäteen, mutta joista toinen meni lentokentälle ja toinen hotellille. Hiukanko julmaa! Pointsit konseptin uudistamisesta ja jännitysmomentin lisäämisestä (sekä ihan suoraan huonojen tyyppien karsimisesta), mutta ei välttämättä ollut ihan lempparikäänteeni. Kätevästi laulun rinnalla näytettiin koelauluesitystä, jotta katsojat pystyivät muistamaan tyypin ja koelaulun. Jo koelauluissa epäreiluutena näyttäytynyt säestys erottui tässäkin osiossa: kitara- ja pianotaitoiset saivat säestää lauluaan, antaen suuuuuren edun ilman säestystä laulaviin verrattuna. Tykkään yleisesti siitä, että nykyään sarjassa saa soittaa omia soittimia, mutta se pitäisi toteuttaa tasapuolisesti.

1560525_10153861624445601_627487721_n.jpg

Kuva: Fox

Hollywood-viikko oli aika perinteinen soololauluineen ja ryhmähelvetteineen. Opin vihaamaan ryhmäjaksojen aikana erästä Top 13 -kisaajaa, sillä väsymys, ärtymys ja paniikki tuovat ihmisistä esille hassuja asioita. Perinteisesti myös kovia pettymyksiä koettiin, mutta itseäni ei jäänyt harmittamaan juurikaan kukaan tippuneista, joten mielipiteeni olivat aika samoissa tuomareiden kanssa. Yritin myös tietoisesti olla kiintymättä kehenkään kilpailijaan tässä vaiheessa, sillä pudotukset ovat sarjassa kovia ja armottomia. Tuntuu, että painopiste kilpailijoiden suhteen on tällä kaudella vahvasti persoonallisuudessa, sillä perinteisiä big voice -laulajia ei ole paljoa ollut esillä.

//www.youtube.com/embed/YgngMayr9kM?feature=player_detailpage

Top 30:stä piti jotenkin saada Top 13, joten kehiin tuomareiden ja yleisön äänet Rush Week -idealla. 15 tyttöä ja 15 poikaa olivat omina iltoinaan valmistautuneet esiintymään, mutta tuomarit pyysivät lavalle yksi kerrallaan vain 10 molemmista ryhmistä. Nämä yhteensä kaksikymmentä kilpailijaa esiintyivät parhaansa mukaan ensimmäistä kertaa livelähetyksessä. Yksi suurimmista virheistä tällä kaudella ja äärimmäisen sydäntäsärkevää oli loppuvaiheessa iltoja nähdä kameran takahuoneessa jännittyneinä kuvaamat viimeiset kilpailijat, jotka hetki hetkeltä pettyneempinä odottivat turhaan vuoroaan päästä lavalle. Ajatelkaa nyt! Päästä tuonne saakka mutta tippua ennen ensimmäistäkään esitystä! Jokaisesta esiintyneestä kilpailijasta näytettiin myös inserttinä osallistuminen American Idol -koulutukseen, jossa oli mukana neuvomassa Adam Lambert ja Chris Daughtry. Hienoa, että vihdoinkin käytetään hyväksi sarjasta nousseita tähtiä!

1891219_10153917487120601_2115047274_n.jpg

Kuva: Fox

Tuloksia julkistettaessa seuraavana iltana ensin julistettiin jatkoon viisi tyttöä ja viisi poikaa yleisöäänillä. Sitten tuomarit valitsivat viisi kilpailijaa laulamaan uudestaan, joista tuomarit valitsivat kolme kilpailijaa Wild Card -voitoilla jatkamaan kisassa. Tämäkin oli ihan hyvä uudistus kilpailuun ja varmisti omalla tavallaan hyvien laulajien läpipääsyn yleisön ääliöäänestyksistä huolimatta, mutta kamalan tuskaisaa oli katsoa taas epätoivoa ihmisissä. Miten minä yleisesti kestän katsoa tällaisia sarjoja? Ehkä koska olen yleensä samaa mieltä yleisön/ tuomareiden kanssa.

01-Top-13-Portraits-1170x658.jpg

Kuva: Fox

Tässä poseeraavat onnellisesti American Idolin Top 13, jotka pääsivät, siis, virallisesti finaaleihin. En vaihtaisi tästä joukosta kovinkaan montaa pois, joten olen aika tyytyväinen tähän joukkoon. Kilpailijat ovat hyvin erilaisia, vaikka muutamia ns. päällekkäisyyksiä joukkoon mahtuu. Selkeää suosikkia minulla ei ole, mutta monien kehitystä odotan innolla!

1618665_10153935317070601_352139302_n.jpg

Kuva: Fox

Tällä kaudella sarjassa on paljonkin pieniä muutoksia ja twiikkauksia, ja kaiken kaikkiaan olen pitänyt tästä kaudesta todella paljon! Yleinen ote ja asenne tuntuu erilaiselta, jotenkin paremmalta, ja toivottavasti meno jatkuu hyvänä. Yhdysvalloissa mennään reilun viikon edellä AVAn esityksiä, joten Yhdysvalloissa on jo selvillä Top 10, jotka pääsevät kilpailun jälkeiselle kiertueelle, ja huomenna jo Top 10 esiintyy, kun taas AVAlla lauantaina Top 11 kilpailee. Koska Suomen lehdistö ja yleinen viihdemedia ei hirveästi noteeraa American Idolia, sarjaa on suhteellisen turvallista seurata myös Suomen jaksojen tahdissa spoilaantumatta liioin. Jaksot ovat katsottavissa myös Katsomossa, missä tällä hetkellä on vielä katsottavissa Hollywood-viikon lopusta saakka jaksoja!

16-episode-08-hollywood-week-2-1170x658.jpg

Kuva: Fox

Yksi suurimmista syistä tämän American Idol -kauden onnistumiseen minun mielessäni on tämä yllä oleva tuomarikolmikko. En muista koskaan olleeni näin tyytyväinen tuomareihin kokonaisuudessaan! Ihanaa, että Jennifer Lopez palasi takaisin; hän on vain niin ihana ja kaunis ja silti rehellinen. Keith Urban on jotenkin vaan niin aito ja poikamaisen hurmaava, ja voin jopa antaa anteeksi Nicole Kidmanin hänen vaimonaan (eiväthän kaikki voi olla täydellisiä), sillä kevyellä aussiaksentilla voittaa paljon. Täysin uutena tuomarina ryhmään liittyi näyttelijänä ja jazzmuusikkona paremmin tunnettu Harry Connick Jr., joka on American Idol -faneille tuttu muutaman vuoden takaa erittäin rehellisenä ja asiantuntevana mentorina. Suomessa Harry on ehkäpä tunnetuin Will & Grace -sarjasta Gracen aviomies Leona. Hauska mutta kritiikissään tinkimätön ja rehellinen Harry on jo ansainnut viihdemediassa nimityksen Harsh Harry, mutta mielestäni hänen kaltaistaan tuomaria on sarjaan kaivattukin.

1618441_10153952931700601_1591173230_n.jpg

Kuva: TV Guide Magazine

Suosittelen vahvasti katsomaan tätä uusinta kautta parhaasta tosi-tv-laulukilpailusta! Höpötykseni yllä ei varmastikaan tee oikeutta tälle kaudelle tai sen kilpailijoille, mutta voin vahvasti suositella sitä silti. Toistaiseksi finaalijaksoissa on hiukan odottava fiilis huippuesitysten suhteen, mutta kyllä ne sieltä tulevat vielä, niin hyvä joukko on kyseessä!

Oletko seurannut American Idolia nyt tai aikaisempina kausina? Onko joku kilpailija jäänyt erityisesti mieleen?

 

Kommentit (6)
  1. hillamaaria
    18.3.2014, 17:28

    Heh, American Idol on minunkin suosikki! Jennifer Lopez on vain niin aidon ja mukavan oloinen 🙂

    http://www.hillamaaria.blogspot.fi

    1. Mulla on aina semmonen tunne, että ihan kuin jotenkin pitäisi puolustella J.Losta pitämistä! 🙂

  2. Jotenkin uskaltaisin veikata että kyseinen jatkoon päässyt joka ärsytti Hollywood-viikon tapahtumien ansiosta on tuo pinkkitukkainen… ;D Mulla ainakin jäi niin huono kuva henkilöstä, vaikka sen lauluista olenkin tykännyt. Tämän kauden tyypeistä olen yllättäin tykännyt countrypojista. Vaikka countrysta tykkään muuten, niin jotenkin Scotty McCreeryt ja Lauren Alainat ovat olleet aina niin kamalia idoleissa että melkein aina on joku muu suosikki löytynyt. Tosin viime vuonna tsemppasin blondia countrytyttöä ihan senkin takia kun tuomarit haukkuivat sitä joka ikinen viikko…
    Tällä kaudella on kyllä ollut tasaisen onnistunut tuomaristo! Ei ole typeriä egotaisteluita, ei ”pitchistä” valittamista (en vieläkään tajua mistä ne viime kaudella valitti), ja ihan rakentavaakin palautetta ovat saaneet kilpailijoille annettua vaikka Keith ja Jennifer pehmoileekin ihan liikaa ja jättävät Harrylle kaikki vaikeammat sanottavat.
    Aiemmilta kausilta en ole monestikaan saattanut seurata koelauluja, vaan olen alkanut seurata vasta ”suoria lähetyksiä”, koska myötähäpeä on niin kamalaa, mutta tällä kaudella oli koelauluista jätetty aika paljon niitä kamalimpia tapauksia pois, mikä on ihan positiivista. Kaksi vuotta sitten katsoin sattumalta koelaulut, ja sieltä jäi heti mieleen eräs Phillip Phillips jota onkin siitä asti tullut fanitettua aika pahasti… 😀

    1. Jännä juttu, että arvasit oikein. 😀 Mutta täytyy myöntää, että hän on mielestäni vetänyt livejaksoissa todella hyvin, ja alan hiukan antaa anteeksi sitä kiukuttelua Hollywood-viikolla.

      Country on siitä jännä genre, että siinä ei tartte hirveesti uudistua, niin kuin varsinkin pop-genressä tarvitsee. Siinä mielessä tuomareiden kritiikki country-laulajien kohdalla menee välillä mielestäni metsään, varsinkin kun country-fanit ovat käsittääkseni todella uskollisia.Tällä kaudella oon ehkä enemmän fanittanut yksittäisiä esityksiä, ja ne tulee melkein joka jakso eri tyypeiltä (paitsi Alex on ollut aika tasaisen hyvä).

      Nyt on jotenkin tuomariston suhteen sellanen olo, että ne oikeesti haluaa kilpailijoiden onnistuvan (tai ainakin Idol-koneisto on onnistunut saada mut uskomaan niin)!

      Phillip Phillips on kyllä jännä voittaja, kun tuntu, ettei koneisto halunnu siitä voittajaa, mut kansa silti äänesti sen voittoon. Kyl se on hyvä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *