Blogi 2 vuotta!!

praha_freud.jpg

Jee! The Variety Show täyttää tänään 2 vuotta!!!

Kunnon uhmaikäisen tavoin tämä viimeinen blogivuosi on ollut varsinkin viime aikoina pienoisen kipuilun sävyttämää, mutta tähän vuoteen mahtuu suurimmat harppaukset ja kokemukset bloggaajana! Monet mahtavat yhteistyöt ovat piristäneet arkea ja luoneet lukuisia ihmettelyn hetkiä sekä minulle että blogiuraani aina tukevalle avokilleni. Välillä tuntuu yllä olevan kuvan tavoin yrittäväni ottaa koppia kaikista hassuista minulle tapahtuneista asiosta (kuva on Prahasta, jossa olin juuri kolme päivää työmatkalla). Bloggaaminen on minulle erittäin rakas asia, joka menee monissa asioissa jo tavallisen harrastuksen ohi. Olen innoissani huomannut, kuinka olen viimeisen vuoden aikana kehittynyt valokuvaajana, vaikka sitä vastaan reippaasti pyristelinkin. Olen osannut myös päästää stressin myötä hiukan irti niistä itselle asettamistani bloggaamisen säännöistä, ja nyt blogin parissa puuhailu tuntuu taas raikkaan piristävältä. Tämän seuraavan blogivuoden tavoitteeksi voisin ottaa ainakin suuremman näkyvyyden blogimaailmassa yleensä nimenomaan kommennoinnin suhteen, sillä olen ollut omien kuvioideni takia viime aikoina huono seuraamaan muiden ihania blogeja. Tänä vuonna haluan ehdottomasti myös järjestää ensimmäisen oman lukijatapaamisen mahtavan televisiosarjahengailun muodossa!

Kiitos, että olette mukanani intoilemassa televisiosarjoista! 🙂

 

 

 

Kuva: The Variety Show

Kommentit (8)
  1. Onnea kaksivuotiaalle blogille! 🙂 

  2. Jee, mahtavaa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *