How I Met Your Mother: Viimeinen kausi alkaa Subilla!

himym.jpg

Kuva

Perjantaina päättyy suomalaistenkin How I Met Your Mother -fanien odotus, kun Suomessa myös Ensisilmäyksellä tunnetun sarjan viimeinen kausi pyörähtää käyntiin Subilla. Nämä viimeiset yhdeksännen kauden jaksot alkoivat Yhdysvalloissa vuosi sitten, ja finaalijaksot nähtiin maaliskuun lopussa. Ainakin minun elämää pyöritti tuon yhden viikon aikana nuo sarjan viimeiset hetket, ja itkuksihan se meni! Vaikka ihastuinkin sarjaan vasta pari vuotta sitten, pääsi se ihon alle hyvinkin nopeasti, ja huomasin olevani vähän liiankin syvällä hahmojen tarinoissa. Nyt tuntuu jo hauskan nostalgiselta miettiä viime keväistä kiihkoiluani suuntaan ja toiseen, ja nyt voisinkin katsoa nämä jaksot uusiksi keskittyen ja nauttien!

Tähän jäimme kahdeksannen kauden lopussa

//www.youtube.com/embed/p_xkEtD44tM” width=”854″>

Video: How I Met Your Mother season 8 ending

How I Met Your Mother:in kahdeksas kausi loppui aikamoiseen odottavaan mielialaan, kun kaikki hahmot tuntuivat olevan suurien päätösten äärellä, joko kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti matkalla jonnekin uuteen. Yksi suuri ratkaisu kahdeksannen kauden viimeisiin hetkiin saatiin, kun Äiti näytettiin ruudussa ensimmäisen kerran kasvoineen kaikkineen, ja katsojat kuulivat söpön nuoren naisen tilaavan yhden lipun Farhamptoniin. Tuo keltasateenvarjoinen nainen on matkalla samoihin häihin, johon koko pääporukkammekin on matkalla. Tuo Äidin suuri kohtaus esittelee Cristin Miliotin nimiroolissa, ja studiolla oli tuona päivänä kuulemma vain sarjan pääjehut, tuottajat ja ohjaajat, jotta salaisuus säilyisi mahdollisimman hyvin!

Tästä jatkamme yhdeksännen kauden alussa

Video: How I Met Your Mother season 9 promo

Kahdeksannen kauden lopussa kaikki sarjan päähahmot ovat matkalla Robinin ja Barneyn häihin, joita on tavalla tai toisella vihjattu jo ihan sarjan alusta asti. Heidän kihlautumiseensa johtaneet tapahtumat ovat edelleenkin sarjan eeppisimpien juonikuvioiden joukossa, joten voi olettaa, että matka itse alttarille on myöskin värikäs. HIMYM:in yhdeksännen kauden konsepti poikkeaa suuresti mistä tahansa komediasarjasta, sillä nykyajallisesti kauden tapahtumat sijoittuvat yhteen viikonloppuun. Tämän Robinin ja Barneyn hääviikonlopun ympärille on koottu kaikkea mahdollista takautumajaksoista tulevaisuuden kurkkailuihin. Joukossa on ihan älyttömän paljon teemajaksoja, ja faneille annetaan paljon lahjoja vanhojen arvoitusten ratkaisemisten muodossa. Omasta mielestäni tämä yhdeksäs kausi sisältää sarjan ehdottomasti parhaat jaksot sekä ehdottomasti huonoimmat jaksot, joten matkassa kannattaa pysytellä koko pitkän rupeaman ajan!

Tätä me olemme odottaneet sarjan alusta asti

Eipä tässä ole paljoa muuta sanottavaa kuin, että ÄLKÄÄ LUKEKO SPOILEREITA!!! Tulkaa sitten tänne lukemaan sarjan finaalista kirjoittamani pätkät! Kirjoitan sitten omianikin fiiliksiä, kunhan keväämmällä päästään sarjan loppupuolelle Suomessakin. 🙂

Ensisilmäyksellä (eng. How I Met Your Mother)

Sub alkaen pe 28.11. klo 19.05

Jaksot myös Katsomossa!

 

Kommentit (5)
  1. Oho, onpa Sub kirinyt nyt oikein kunnolla. 😀 Olen aika pihalla nyt muutenkin ollut Suomen telkkutarjonnasta, kun kesällä ei juurikaan tullut mitään katsottua ja nyt olen ollut 3 kuukautta poissa Suomesta. 😀 No nyt pääsee mun kaveritkin sitten viimein rageemaan sarjan päätöksestä (eivät seuranneet jenkkitahtiin). En oikein usko, että hekään ovat täysin tyytyväisiä päätökseen. 😀 Onneksi kauden aikana oli kuitenkin paljon hyviä hetkiä ja oikein onnistuneita jaksoja – pitkästä aikaa nauratti kunnolla.

    1. Joo, se lopputulos jakoi faneja aika hyvin, ja suurin osa tais olla aika vihaisia. 😀 Niin kuin kirjoitin itse sillon finaalin jälkeen, tykkäsin 95-prosenttisesti ihan älyttömän paljon finaalijaksosta, ja äitinkin kohtalon sulatan, mutta vähän vieläkin ihmetyttää se ihan viimeinen ratkaisu.

      1. Sama mulla, et kaikki muu sinänsä meni, mut se ihan viimeinen käänne ärsytti!

  2. Täytyy varmaan itsekin ruveta seurailemaan ja katsoa rauhassa. Mähän katsoin koko sarjan tyyliin kahdessa kuukaudessa ja viimeiset kaksi kautta ilman tekstejä, niin se meni vähän sellaisella hopulla. Ehkäpä siihen nyt ”ehtisi” keskittymään paremmin? 🙂

    1. Se on kyllä totta, että itekin tuli katottua viimenen kausi aika lailla talla pohjassa, joten rauhassa uudestaan kattominen on kyllä hyvä idea. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *