Inside Amy Schumer -sketsisarja Yle Areenaan!

 

Inside Amy Schumer Yle Areena.jpg

Ah, tuleva viikonloppu on pelastettu! Oikeastaan lähiviikkojen illat ja päivät voi myös merkata varatuiksi, sillä Yle Areenaan on tänään ilmestynyt kaikki neljä tuotantokautta Inside Amy Schumer -sketsiohjelmaa!

Amy Schumer on tämän hetken kuumin koomikko, joka nousi suureksi tähdeksi juurikin tämän omaa nimeään kantavan komediasarjan ansiosta. Tätä Comedy Central -kaapelikanavan alkuperäissarjaa on tehty neljä tuotantokautta, ja mahdollinen viides kausi häämöttää kaukana tulevaisuudessa Schumerin nousujohteisen uran takia. Viimeisen parin vuoden aikana hän on esimerkiksi tehnyt suuren stand up -kiertueen, julkaissut pari elokuvaa, joita hän on ollut myös käsikirjoittamassa, sekä julkaissut huippusuositun kirjan.

Inside Amy Schumer Yle Areena Kausi 2.jpg

Schumer ja muu tekijätiimi on saanut sarjan ansiosta paljon mainetta ja kunniaa, sillä Inside Amy Schumer on voittanut muun muassa parhaan sketsiohjelman Emmy-palkinnon sekä laadusta ja yhteiskunnan hyväksi tehdystä kulttuuriteosta kertovan Peabody-palkinnon. Useat ohjelman sketsit ovat saaneet nostetta sosiaalisessa mediassa sekä palkintoehdokkuuksia ihan irrallaan muusta ohjelmasta.

Video: Inside Amy Schumer Herpes Scare

Olen itse aikamoinen Amy Schumer -fani, ja olen kirjoittanut täällä blogissa hänen edesottamuksistaan useammankin kerran. Myös Yle taitaa fanittaa Schumeria aika kovasti, sillä näiden jaksojen lisäksi luvassa on myöhemmin keväällä hänen stand up -keikkataltiointinsa vuodelta 2012. Inside Amy Schumer -ohjelman jaksot ovat nähtävissä Yle Areenassa yksinoikeudella vajaan vuoden verran, joten aikaa on riittämiin myös hitaammille syttyjille!

 

Inside Amy Schumer

Pe 7.4. alkaen

Yle Areena

 

 

 

 

Kuvat: 1. Yle Kuvapalvelu, 2. Yle Kuvapalvelu/Matt Peyton Photography.

Kommentit (2)
  1. Aaaaah kiitos tästä vinkistä, viikonloppu sujunut oikein rattoisasti 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *