My Watch List: laatudraamaa ja klassikkorealityä
Kuva: Nelonen
Pitkästä aikaa on taas sellainen olo, että olen katsonut niin monipuolisesti ja paljon erilaisia sarjoja voidakseni niistä teille tarinoida! Olen tietoisesti yrittänyt keskittyä enemmän itse television katseluun. On hassua, kuinka blogi vie aikaa siltä itsetarkoitukselta eli sarjoilta: mitä enemmän katson televisiosarjoja, sitä enemmän haluan niistä kirjoittaa, ja mitä enemmän vietän aikaa blogin parissa, sitä vähemmän minulle jää aikaa katsoa sarjoja. Yritän aina välillä tiivistää tätä blogin ympärillä pyörimistäni, eli vähemmän säätämistä ja enemmän oikeaa tekemistä. Nyt otinkin perjantain ja lauantain tarkoituksetonta ja suunnittelematonta taukoa, sillä halusin vähän laiskotella, käydä häämessuilla kaasojen kanssa sekä halia avokkiani! Onneksi kahteen kolmasosaan näistäkin aktiviteeteistä kuuluu erottamattomana osana television katselu, joten ainakin taustatutkimusta tuli tehtyä tämän viikonlopun aikana. 😀
Ehdottomasti tärkein sarja tammikuussa minulle oli Elementary, joka Suomessa tunnetaan jostain syystä nimellä Holmes NYC. Kun sarjan uusintakierros lähti käyntiin Nelosella joskus viime vuoden alkupuolella, katsoin pilottijakson ihan mielenkiinnosta, mutta sarjan seuraaminen vain jotenkin jäi. Nyt vuodenvaihteen jälkeen kaipasin jotain uutta uppoutumissarjaa, joka olisi helposti saatavilla (eli Netflixissä), ja joka ei vaatisi ihan järjetöntä hereillä oloa. Ei kannata kuitenkaan erehtyä luulemaan, että sarja ei vaadi keskittymistä ollenkaan; tein ensimmäisen kerran keppijumppaohjelmaani kipeitä niskojani varten tätä sarjaa katsoessani, ja siitä jaksosta ei jäänyt kovin paljoa mieleen, kun aivot vaan laskivat kettumaisia suorituksia! Elementary:ssä minua viehättää ensinnäkin hyvin tehty rikossarja (ns. ’police procedural’), jonka kanssa erottamasti ruudussa pyörii pääosahenkilöiden henkilökohtainen elämä, kuten esimerkiksi Bones:issa. Sherlock Holmesin hahmo on tehty hyvin, uskollisesti muille versioille, mutta omanlaisensa neurooseissaan ja ärsyttävyydessään. Jonny Lee Miller on roolissa sopivan ärsyttävä ja ihana, ja Lucy Liu juuri sopiva side-kick, joka etsii samalla tarkoitusta omalle elämälleen. Myönnän olevani myös hiukan heikkona sarjan poliisipäällikköön, ihan vain näyttelijä Aidan Quinnin takia. Nyt olen sarjan ensimmäisen kauden tuijotellut Netflixistä, joten lisää sinne voisi ilmestyä about heti, kiitos!
Kuva: MTV Oy
Toinen tammikuussa ahkerasti koukuttanut sarja on täällä blogissakin esitelty Madam Secretary, joka Maikkarilla kulkee nimellä Rouva Ministeri. Olen ollut ihan myyty tälle sarjalle ensimmäisistä jaksoista lähtien, ja taso ei ole missään nimessä heikentynyt nyt, kun lähestytään jo ensimmäisen kauden puolta väliä. Jostain ihme syystä Maikkari näyttää tästä sarjasta uusia jaksoja kaksi kertaa viikossa, joten ihan pian on saatu kiinni Yhdysvaltain ensiesitystahti; parin viikon päästä sarja näyttää siirtyvänkin täällä meillä perinteiseen vain kerran viikossa uusia jaksoja -esitystapaan.
Madam Secretary on yksinkertaisesti hemmetin hyvin tehty draamasarja, jossa hahmot ja tapahtumat tuntuvat uskottavilta ja silti mielenkiintoisilta. Sarjassa on mahtava fiilis kulissien taakse kurkistamisesta, ja näin ison poliittisen viran ollessa kyseessä ei siihen dokumentin muodossa olisikaan mitään mahdollisuutta. Téa Leonin esittämä Elizabeth McCord tasapainottelee perinteiseen tapaan huippuviran ja normaalin perhe-elämän välillä, ja ainakin tässä ensimmäisellä kaudella se tuntuu onnistuvan suurista haasteista huolimatta. Minulle ainakin suuri vaikutus sarjan viehättävyydessä on Téa Leoni ja hänelle käsikirjoitettu hahmo. Elizabeth McCord on älykäs ja tunteellinen, jämäkkä mutta ymmärtävä, eikä hän politiikan aloittelijana silti joudu heittopussiksi oman ammatillisen taustansa vuoksi. Tällä hetkellä MTV3:lla pyörivissä jaksoissa ollaan pääsemässä kunnolla vauhtiin perinteisen salaliittoteorian kanssa, joka on hyvin rakennettu mutta ei olisi minun sarjanautinnolleni mitenkään pakollinen. Olen myös innoissani siitä, että vanhempani ovat löytäneet tämän sarjan, ja he katsovat jokaisen jakson kehuen sarjaa maasta taivaisiin!
Eräänlaisena final countdown -katsomisena minulla on tällä hetkellä Glee, joka on päässyt nyt kunnolla vauhtiin sarjan viimeiseksi jäävän kuudennen kauden kanssa. Parhaimmillaan vuosien saatossa Glee on ollut erittäin hyvin tehty draamasarja, joka käsittelee vaikeitakin aiheita nuorten elämässä, ja upeat musiikkiesitykset ovat inspiroineet välillä jopa minua. Turhan usein viime vuosina tämä kehuttu sarja on kuitenkin aiheuttanut minun lisäkseni melkein koko muulle katsojakunnalle haukotuksia ja ihmetyksen hetkiä, kun ajoittaisten hyvien hetkien lisäksi sarja on ollut enimmäkseen sekalaista kuraa. Jo ennen Cory Monteithin valitettavan kuoleman aiheuttamaa muutosta sarjan juonikuvioihin, oli tämä Ryan Murphyn lempilapsi ihan hakoteillä, ja minäkin usein tein jaksoja katsoessani kaikkea muuta kuin keskityin itse katsomiseen.
Nyt tämä kuudes kausi tuntuu kuitenkin olevan taas hyvässä vauhdissa, ja Murphyn paljon mainostama paluu sarjan juurille on toteutunut hyvin! Rachel on palannut entiseen lukioonsa ja saanut rinnalleen glee clubia johtamaan harjoitteluaan tekevän Kurtin. Vanhoja tuttuja saadaan mestoille erilaisilla verukkeilla, kuten Homecoming Week, ja sekä Mr. Schuester että Blaine ovat ajautuneet valmentamaan kilpailevia glee-ryhmiä, joten Rachel ja Kurt taistelevat Suen kauhutyrannian lisäksi ystäviään vastaan. Ihania déjà vu -hetkiä on koettu kerhon uusien jäsenten metsästämisessä, ja muistanpa katsoneeni viime viikkoina kokonaisen jakson, jonka aikana en kertaakaan alkanut tehdä mitään muuta! Nyt toivon suunnattomasti, että sarja onnistuu pitämään tämän momentumin päällä tämän lyhyen kauden loppuun asti, jotta tämä sarja saisi ansaitsemansa lopetuksen.
Kaiken tämän vakavan draaman tasapainoksi olen katsonut viime aikoina p-a-l-j-o-n tosi-tv:tä, ja tarkemmin sanottuna nimenomaan American Idol:ia ja The Bachelor:ia. Vaikka molemmista sarjoista selviäisin spoilaantumatta, sillä varsinkaan tässä vaiheessa molempien kautta ei paljastukset näy hirveästi mediassa, molempien seuraaminen lähes tulkoon reaaliajassa on jo useamman vuoden perinne! Idol:issa odottelen kiihkeästi Hollywood-viikkoa ja livelähetyksiä, ja onneksi koe-esiintymisjaksoissa ei enää näytetä niin paljoa niitä oikeasti huonoja esiintyjiä. Muutenkin sarjassa on ohjelmanvetäjän muutoksen takia kaikkia pieniä muutoksia, joiden ansiosta odotan tämän uuden kauden etenemistä aika innoissani. The Bachelor etenee aika lailla omalla perinteisellä painollaan, ja nyt neljän jakson kohdalla alkaa se kunnollinen ’cattiness’ tulla esille, tai näin ne jaksot on ainakin rakennettu jälkituotannossa. Toisaalta, alkaisi minullakin heittää päässä, kun olisin kaiket päivät samojen naisten seurassa ilman televisiota ja puhelinta, vain odottaen deittikutsuja, viinaa ollessa tarjolla useammin ja enemmän kuin ruokaa. Excellent television, I say!
Katselulistalleni on eksynyt myös ajoittain Modern Family:n toisen kauden jaksoja, eli siinäkin etenemme avokin kanssa hitaasti mutta varmasti, ja viimeksi eilen illalla kikatimme ääneen Brooklyn Nine-Nine -sarjan älyttömille jutuille. Lisäksi katson tasaisesti täälläkin esittelemäni Scorpion-sarjan jaksoja, ja tulihan se paljon puhuttu True Detective -sarjakin katsastettua. Nykyään olen onneksi niin fiksu, että laitan oikeasti katsomani ohjelmat Excel-tiedostoon, jotta en ole pelkästään oman muistini varassa. Naurakaa pois vaan, mutta olen häpeilettömästi televisiosarjafani ja -bloggaaja! :)