Pointsit Ylelle: Nuorten ohjelmien huippua

HasBeen Yle Jarkko Matikainen Johannes Brotherus.jpg

Lasten piirrettyjä, aikuisten sarjoja, realityä, uutisia… Useimmiten tavallisilla televisiokanavilla ei ole jälkeäkään nuorille suoraan suunnatusta sisällöstä, mutta onneksi aina on Yle.

Vaikka monet ihmiset narisevat Yle-veron maksamisesta, on kyseiseen veroon selkeästi syynsä. Ylen toiminta takaa sisältöä eri ihmisryhmille, jotka jäisivät pimentoon maksullisilla kanavilla, eli Yleltä pitäisi löytyä jotain kaikille suomalaisille.

Jos olet nuori, nuorenmielinen, tai lähipiirissäsi on nuoria, ei missään nimessä kannata unohtaa Ylen sisältöä, vaikka se ei pomppaisikaan silmille somessa tai näkyisi mainostauluilla.

Toki nuoret katsovat mielellään aikuisille suunnattuja sarjoja, ja onhan esimerkiksi Salkkareilla nuorten spin-off-sarjoja, kuten tässä kuussa toisen kautensa aloittava Käty eli Kämppä tyhjänä. Lisäksi joillakin kanavilla nähdään nuorille suunnattuja jenkkisarjoja, jotka kuitenkin ovat enemmän nuorten aikuisten sarjoja.

HasBeen kausi 2 Yle Johannes Brotherus.jpg

Suoratoistopalvelut ovat myös alkaneet viime aikoina panostaa nuorten sisältöön, ja varsinkin Netflix on kunnostautunut tuottamaan omia sarjoja, joiden kohdeyleisöä ovat vaikka yläasteikäiset tai lukiolaiset.

Suomenkielisen nuorten sisällön kruunamaton kuningas on kuitenkin kiistatta Yle, mutta pelkään, ettei hyvä sisältö tavoita kohdeyleisöään tarpeeksi hyvin.

Kotimaista televisiomaailmaa seuratessani kuulen usein mahtavista nuorten televisiosarjoista ja -ohjelmista, joista en kuitenkaan ikinä kuule somessa tai muualla. Myönnettäköön, etten itse ole sarjojen kohdeyleisöä, enkä siten kuule myöskään varsinaisen kohdeyleisön mielipidettä sarjoista, mutta mutu-tuntumalla sanon, että nämä taidolla ja tositarkoituksella tehdyt nuortensarjat kaipaisivat ja ansaitsisivat enemmän huomiota.

https://youtube.com/watch?v=GKaB5j6i8wk%3Fecver%3D2

Hyvää osviittaa Ylen nuorten ohjelmista saa Yle Areenasta, jossa on koulun alkua ajatellen koottuna tämän hetken parhaita nuortensarjoja.

Mielenkiinnolla olen seurannut varsinkin HasBeen-sarjan tuotantoa. Sarja kertoo entisestä teinitähdestä, joka yrittää tehdä comebackin. Pääosaa esittävä Johannes Brotherus tekee sarjassa läpimurtoroolinsa, ja hahmon parasta ystävää näyttelee Mimosa Willamo, joka on tuttu Apulanta-elokuvasta Teit meistä kauniin sekä Ylen Instagram Stories -sarjasta Karma.

HasBeen-sarjan ensimmäinen kausi julkaistiin viime keväänä, ja tuore toinen kausi julkaistiin televisiossa ja Areenassa kesän aikana. Toisen kauden päättänyt jakso kuvattiin tämän kesän Ruisrockissa, jossa hahmot törmäsivät julkkikseen jos toiseenkin!

Hullu hullumpi yläaste Tuomas Toivainen Yle.jpg

Tutustumisen arvoiselta vaikuttaa ehdottomasti myös Hullu – hullumpi – yläaste -animaatiosarja, jonka on tehnyt 20-vuotias Tuomas Toivainen. Monilahjakkuus on selkeästi Toivaisen juttu, sillä hän on itse animaation lisäksi ohjannut, käsikirjoittanut ja leikannut sarjan. Aika huikeeta!

Yle Areenassa on toki vieläkin katsottavissa parin vuoden takainen norjalainen nuorten hittisarja Skam sekä paljon muuta mahtavaa. Musiikkipuolelta kannattaa ehdottomasti tsekata festarikeikat ja musadokkarit.

Nyt on hyvä hetki tutustua syvemmin Ylen tarjontaan, vaikka mielikuvissa se olisikin pelkkiä uutisia, urheilua, Kotikatua ja asiaohjelmaa. Kolua Areenaa tai jopa avaa televisio! Saatat yllättyä positiivisesti.

 

 

 

 

Kuvat: Yle/Jarkko Matikainen, Yle kuvapalvelu, Tuomas Toivainen/ Hullu hullumpi yläaste / Yle Kuvapalvelu.

kulttuuri suosittelen suosittelen ajattelin-tanaan

Vanha TV-suosikki tehdään uusiksi – onko järkee vai ei?

Buffy the Vampire Slayer.jpg

Nyt on meneillään suuri kierrätysbuumi televisiomaailmassa. Uusien ideoiden puutteessa ja kilpailun ollessa kovempaa kuin koskaan menestystä haetaan vanhoilla tutuilla resepteillä, ja usein tuntuukin TV-pomojen vain selaavan menneiden vuosien katsotuimpien sarjojen listoja ja poimivan niistä seuraavat ”uudet” projektit.

Kierrätyssarjoja on paria erilaista. On olemassa ’revival’ eli henkiinherättäminen, joka useimmiten tarkoittaa sarjan tarinan jatkamista alkuperäisen perään. Tällöin yleensä uuteen sarjaan halutaan mukaan kaikki vanhat tähdet, ja moni tällainen projekti kaatuukin jo ennen starttiviivaa jonkun päätähden kieltäytymiseen. Toisena terminä nähdään ’reboot’, joka kirjaimellisesti tarkoittaa uudelleenkäynnistämistä eli jonkun sarjan menestysresepti muutetaan nykyaikaan sopivaksi, jolloin toivotaan saada katsojiksi sekä vanhat että uudet fanit. Monesti näitä termejä käytetään hiukan sekaisin, joka voi aiheuttaa hämmennystä ja harmia tosifaneille.

Suurista otsikoista ja hyperventiloinnista huolimatta monet näistä hypetetyistä projekteista eivät ikinä päädy televisioruutuihin, ja hyvä niin. Itsekin olen vetänyt pari kertaa herneet nenään, kun jotakin omaa lempisarjaani kosiskellaan takaisin ruutuun, mutta joissain tapauksissa olisi aivan ihanaa nähdä itselle niin tutuiksi ja rakkaiksi muodostuneita hahmoja ja näyttelijöitä jatkamassa tarinaansa ja nousemassa jälleen tähdiksi.

Lisäksi on olemassa vino pino sarjoja, joiden paluusta huhutaan ilman sen kummempia oikeita suunnitelmia. Tilanne johtuu siitä, että kierrätysbuumin nyt riehuessa kovimmillaan melkein keneltä tahansa tähdeltä, jolla on joskus ollut menestyvä TV-sarja, kysytään haastatteluissa henkiinherättämisen mahdollisuudesta. Paljon melua tyhjästä, sanovat kaikki asiasta vähänkään tietävät, mutta välillä pienistä sivukommenteista voi lähteä liikkeelle oikea uusvanha projekti.

Magnum P.I. 2018 Jay Hernandez.jpg

Tänä syksynä alkavalla televisiokaudella on monta sarjauutuutta, joiden juuret ovat jo kertaalleen tehdyissä hittisarjoissa. Magnum, P.I.Murphy BrownCharmed ja Roswell, New Mexico ovat tutunoloisia. Tom Selleckin eeppisistä kasariviiksistä tunnettava Magnum on uusi versio tutusta sarjasta, kuten ovat myös Siskoni on noita ja Roswell-sarjojen uutuussarjat. Murphy Brown on henkiin herätetty suosikkisarja, jonka tarina jatkuu nykyajassa.

Kehitteillä on myös uusi Buffy the Vampire Slayer (suom. Buffy, vampyyrintappaja), mikä sai minut heti takajaloilleni. Hiukan harhaanjohtavasti uudesta sarjaprojektista puhuttiin aluksi reboottina eli uutena versiona vanhasta suosikista, mutta tiedot ovat sittemmin täydentyneet, ja kyseessä on ilmeisesti sittenkin revival, eli tarinan jatkaminen tavalla tai toisella. Jokaiseen sukupolveenhan syntyy vampyyrintappaja (paitsi, jos kosmiset pasmat menevät hiukan sekaisin), joten uuden slayerin tarina voisi toimiakin, varsinkin, kun sarjan vastaavana tuottajana toimii itse Buffyn luoja Joss Whedon.

Jo toisen uuden tuotantokautensa tänä syksynä aloittaa Will & Grace, joka teki onnistuneen comebackin yli kymmenen vuoden jälkeen. Jatkoa omalla tavallaan saa myös viime maaliskuussa jatkonsa aloittanut klassikkositcom Roseanne, joka lopetettiin kuitenkin vain muutaman jakson jälkeen sen päätähden Roseanne Barrin twiittailtua lääkehöyryissä rasistisesti. Kohun keskellä sarja muokattiin uudeksi versioksi kaikkien muiden jatkaessa sarjassa nimitähteä lukuunottamatta, ja uusvanhan sarjan nimi on jatkossa The Conners.

Daria MTV.jpg

Uusimmat huhut kertovat seuraavien sarjojen kehityksestä joko uusiksi versioiksi tai alkuperäistä tarinaa jatkaen: ALFFrasierDaria.

Joillekin sarjoille valitaan tehdä ennemminkin revival-elokuva, joka saa hyvin huomiota ja johon saa helpommin isonkin lauman tähtiä kiinnitettyä. Tästä ovat esimerkkinä edellisessä postauksessani mainitsemani Downton Abbey ja pian tuotannon aloittava Deadwood-elokuva.

Nykyisin televisiosarjamarkkinoille on äärimmäisen vaikeaa murtautua, ja hylättyjen sarjojen listaa on aina yhtä lohdutonta lukea, oli kyseessä sitten jo kehitys- tai pilottivaiheessa hylätty tai vain yhden kauden jälkeen lopetettu sarja. Kysehän ei ole itse sarjojen sisällöstä tai niiden onnistumisesta vaan tuottavuudesta. Tuleeko tarpeeksi rahaa mainostajilta tai tuleeko lisää tilaajia.

Pienien, hyvien sarjojen on melkein mahdotonta nousta hitiksi, koska niille ei anneta mahdollisuutta alun perinkään, ja ruutuihin päätyvien sarjojen täytyy usein turvautua äärimmäisyyksiin, esimerkiksi väkivallan keinoin.

On helppo ymmärtää, miksi uusia hittejä haetaan vanhoista hiteistä, mutta se vaikuttaa minusta laiskuudelta ja ennakkoluulottomuuden puutteelta. Toisaalta, tämä ongelma on enemmän mainostuloista riippuvaisten kansallisten kanavien ongelma, ja suoratoistopalvelut tekevät asiat monesti toisin. Vaikka suoratoistopalveluiden nousu on osaltaan aiheuttanut kilpailun kiristymisen mainosrahoitteisilla lineaarisilla (ns. tavallisilla) televisiokanavilla, on se myös mahdollistanut pienempien sarjojen uuden nousun. Suoratoistopalveluilla on varaa tehdä ja ostaa myös pienemmän mittakaavan sarjoja, koska niille löytyy suoratoistosta helpommin yleisöä.

Uutta ja vanhaa, uusvanhaa, samaa TV:tä uudessa paketissa. Tämän hetken suurin televisiosarjavillitys on vanhojen hittien kierrättäminen, mutta mikäköhän on kultaa muutaman vuoden päästä?

 

 

 

 

 

Kuvat: The WB, CBS, MTV.

kulttuuri suosittelen suosittelen