Ensi vuoden odotetuimmat TV-tapaukset

Downton Abbey series 4.jpg

Vaikka televisiosarjoille yleensä kesä on hiljaista aikaa tuotantotaukojen ja lomakauden takia, tehdään kesäisin paljon isoja päätöksiä, tai niistä ainakin tiedotetaan julkisesti kesäisin. Vuoden hiljaisimpiin TV-kuukausiin sijoittuu monta televisioalan tapahtumaa, joista fanit saavat lisätietoa nykyisistä ja tulevista lempisarjoistaan.

Muutamia viikkoja sitten virallistettiin tieto rakastetun Downton Abbey -sarjan tulevasta elokuvasta. Yleisön huomion varastanutta tarinaa jatkavasta teoksesta on huhuttu sarjan loppumisesta asti, eli jo yli 2,5 vuotta. Vaikka televisioalan julkaisuissa asiaa tunnuttiin pidettävän jo melkein varmana, näytti aika mahdottomalta saada kaikki sarjan tähdet mukaan uudestaan, sillä he ovat kaikki mukavasti työllistettyjä alkuperäisen sarjan menestyksen myötä.

Tulevasta elokuvasta tiedetään jo aika paljon. Downton Abbeyn luonut ja kokonaisuudessaan käsikirjoittanut Julian Fellows on vastuussa myös elokuvan käsikirjoituksesta, ja mukana ovat myös sarjan tuottajat ja pilottijakson ohjannut Brian Percival. Alkuperäisten näyttelijöiden sanotaan kaikkien olevan mukana, ja tuotannon on luvattu alkavan näin loppukesästä. Käsittääkseni kyseessä on elokuvateattereihin tuleva kaksituntinen elokuva, jonka julkaisuaikataulusta ei vielä ole varmaa tietoa.

TUOMIO & ODOTUKSET: Ihanaa! Vaikka sarja lopetettiin täysin oikeaan aikaan, on ihanaa saada sarjalle tarkasti rajattua jatkoa, ja kuvitelkaa vain, kuinka hienosti sarjan kuvaus ja musiikki toimivat elokuvateattereissa!

Timeless season 2 cast.jpg

Jos et ole vielä kuullut Timeless-sarjasta tai olet vain ohimennen nähnyt sen Netflixin sarjavalikoimassa, kannattaa nyt viimeistään tarttua upeaan faktaa ja fiktiota sekoittavaan seikkailusarjaan. Sarja kertoo läpi historian seikkailevasta tiimistä, joka yrittää pysäyttää historian kulun sekoittamiseen ja maailmanvalloitukseen tähtäävän salaliittoporukan suunnitelmat. Joka jaksossa aikamatkaillaan eri aikakauteen ja seikkaillaan sen ajan asuissa, usein tavaten monia historiallisia merkkihenkilöitä.

Hankalasti kuvailtava mutta ruudussa äärimmäisen vaikuttava sarja on kokenut enemmän kuin moni muu sarja yhteensä. Omaa aihettaan toistavalla tavalla sarja lopetettiin ensimmäisen kautensa loputtua vuosi sitten keväällä, jonka jälkeen, kolme päivää myöhemmin, sarja sittenkiin uusittiin toiselle tuotantokaudelle! Sarja sai jälleen huonot uutiset toisen tuotantokauden jälkeen tämän vuoden kesäkuussa, eikä tällä kertaa näyttänyt olevan mitään toivoa ihmejatkolle, vaikka sarjaa yritettiin tarjota toisille kanaville eri muodoissa. Tämän viikon tiistaina sarjaa esittävä NBC-kanava ilmoitti aivan yllättäen tilanneensa sarjasta kaksituntisen lopetusjakson tai televisioelokuvan, joka esitetään joulun aikaan, ja NBC sanoi suoraan tämän johtuvan pitkälti fanien panostuksesta ja kampanjoinnista.

TUOMIO & ODOTUKSET: Vaikka haluaisinkin sarjalle vielä enemmän jatkoa, ymmärrän sen olevan kallis sarja tehdä ja näyttelijöiden olevan työllistettyjä monissa eri projekteissa. Silti, ja juurikin siksi, on aivan mahtavaa, että fanit saavat kunniakkaan lopetuksen sarjalle, jonka on onnistunut jatkaa tarinaansa monista esteistä huolimatta.

GLOW season 2 Erica Parise Netflix.jpg

Juhannuksen jälkeen julkaistiin Netflixin alkuperäissarja GLOW:n toinen tuotantokausi, ja tuijottelin sen heinäkuun alkupuolella vajaan viikon aikana läpi. Jo sarjan ensimmäinen kausi oli mielestäni mahtava, ja tarinan syventäminen sekä ohjelman kehittäminen toimivat vielä paremmin tällä toisella kaudella. Oli yksittäisiä loistohetkiä, upeaa draamaa, sarjalle ominaista huumoria, raakoja riitoja ja huippuviihdettä. Harva sarja onnistuu saamaan kikattamaan ääneen ja repimään hahmot täysin vereslihalle.

Vaikka GLOW:ta ei ole vielä virallisesti uusittu kolmannelle tuotantokaudelle, on siitä odotettavissa aivan huikea! [SPOILER ALERT] Kakkoskauden lopussa naiset pakkaavat esiintymisasunsa ja motellielämänsä ja lähtevät rakentamaan show’ta Las Vegasiin televisio-ohjelmansa loputtua.

TUOMIO & ODOTUKSET: Mikä voisi olla parempaa kuin Gorgeous Ladies of Wrestling Las Vegasissa?!? Kasarimeininkiä äärimmäisen hedonismin kaupungissa, jolla on kuitenkin myös synkkä ja köyhä puolensa. Tämä on pakko tehdä ja nähdä!

Game of Thrones season 7 Jon Snow Daenerys HBO Macall B. Polay.jpg

Ei voi puhua ensi vuoden televisiosarjatapauksista ja niihin liittyvistä odotuksista mainitsematta Game of Thrones -sarjaa! Pitkän odotuksen ja samalla koko sarjan päättävä kahdeksas tuotantokausi saa ensi-iltansa virallisten tietojen mukaan jossain vaiheessa vuoden 2019 ensimmäisen puoliskon aikana, ja ainakin yksi sarjan tähdistä on möläyttänyt ensi-illan olevan aiempaan tapaan huhtikuussa.

Viimeisen kauden tapahtumat ovat jälleen täysin pimennossa, sillä George R.R. Martin ei ole vieläkään julkaissut sarjan pohjana toimiville kirjoilleen jatkoa. Eeppisistä eeppisintä taistelua on luvassa, paljon ruumiita ja toivottavasti reippaasti paljastuksia.

Game of Thrones on kiistatta viime vuosien suurin televisiosarjailmiö, ja voi helposti ajatella sen lopun olevan samalla myös yhden aikakauden loppu, mutta ennemminkin kyseessä on vain uuden ajan alku. GoT on ensimmäinen todellinen suursarja, ja se saa jatkoa ainakin yhdestä prequel-sarjasta, joka sijoittuu aikaan tuhansia vuosia ennen nykyisiä tapahtumia ja aloittaa tuotannon ensi vuoden puolella. Myös muut studiot ovat kehittämässä yhtä massiivisia sarjoja, joista odotetuimpana voitaneen mainita Amazonin Taru sormusten herrasta -maailmaan sijoittuva sarja.

TUOMIO & ODOTUKSET: Kyllä Game of Thronesin tarina pitää katsoa loppuun asti, vaikka joillain aiemmilla kausilla tarpeeton väkivalta ja naisten systemaattinen kyykyttäminen on häirinnyt paljon. Edellinen eli seitsemäs kausi oli huikea kokonaisuus, ja upean monimutkaiselle saagalle on kiva saada arvoisensa loppu.

 

Käytännössähän minä pelkään, että en ehdi näkemään mitään näistä tulevista televisiotapauksista, mutta aina voi haaveilla.

 

Mitä TV-sarjaa tai sen jatkoa sinä odotat eniten?

 

 

 

 

Kuvat: BBC/PBS, NBC, Erica Parise / Netflix, Macall B. Polay / HBO.

kulttuuri suosittelen

Uusi lempisarjasi Younger: Neljänkympin kriisi parikymppisten keskellä

Younger kausi 1 C More.jpg

Mitä, jos sanon heti kärkeen, että Younger-sarja on Sinkkuelämää-klassikkosarjan luoneen Darren Starin käsialaa? Jos tästä huolimatta tarvitset lisävakuuttelua, lue koko postaus tai ainakin katso traileri lopusta!

Nykyään uusia televisiosarjoja julkaistaan jatkuvasti niin monesta eri lähteestä, että hyvien sarjojen bongailu tuntuu hankalammalta kuin ennen vanhaan sen legendaarisen mustikkapaikan löytäminen, eikä kaikkea kivaa millään ehdi siltikään katsoa. Kannatan kaikkia televisiofaneja hedonistiseen ja jopa itsekkääseen valintaprosessiin, sillä elämä on liian lyhyt kädenlämpöisten tekeleiden katsomiseen.

Muutamia viikkoja sitten kotimaisen C More -suoratoistopalvelun valikoimaan lisättiin kaikessa hiljaisuudessa televisiosarja, jonka pitäisi Suomessakin herättää enemmän kiinnostusta. Younger on amerikkalaisen TV Land -kanavan draamakomedia, joka on kerennyt vuoden 2015 ensi-illasta huolimatta jo viidennelle tuotantokaudelleen.

Sarjan keskiössä on 40-vuotias newjerseyläinen kotiäiti, joka tuoreen avioeronsa jälkeen yrittää palata työelämään. Aiempaa uraansa uudelleen käynnistelevä Liza (Sutton FosterBunheads) huomaa, että lapsen kasvattaminen kotona 15 vuoden ajan ei varsinaisesti ole plussaa työmarkkinoilla, eikä varsinkaan todella kilpailuhenkisellä ja nopeatempoisella kustannusalalla.

Younger kausi 1 C More party.jpg

Muutaman sattumuksen ja turhautumisen kautta Liza päätyy huijaamaan iäkseen 26 vuotta, ja työpaikka aukeaa saman tien. Lizan elämässä olevat naiset ovat ikäskaalan kahdessa eri päässä, ja tasapainottelu totuuden ja huijauksen välissä ei ole helppoa.

Lizan pomo (Miriam ShorGCB) on Lizan tavoin eronnut ja nelikymppinen mutta luulee uuden assistenttinsa olevan ärsyttävän nuori ja hehkeä. Lizan paras työkaveri (Hilary Duff, Lizzie McGuireon oikeasti 26-vuotias ja tylyttää Lizan pomon vanhuutta ja katkeruutta huoletta. Lizan paras ystävä ja uusi kämppis (Debi MazarEntourage) on jopa Lizaa hiukan vanhempi, joten hänen ja Lizan ystävyyttä ihmetellään uusien nuorten ystävien joukossa. Lisäksi Lizan uusi nuori poikaystävä (Nico TortorellaMake It or Break It) luulee Lizan tietysti olevan nuori, joten Lizan teini-ikäisen tyttären olemassaolo pitää luonnollisesti salata häneltä.

Pinnalla sarja on hauskaa ilottelua iän huijaamisesta ja sukupolvien välisistä eroista, mutta heti pinnan alla kytee vuori tiukkoja kysymyksiä naisten ikäpaineista sekä ammatti- että yksityiselämässä. Itse olen iältäni tasan puolivälissä, ja pystyn vallan mainiosti samaistumaan Lizan tuskaan elämäntilanteestaan sekä riemuun toisesta mahdollisuudesta käyttäytyä nuoremmalla tavalla.

Younger kausi 2 C More.jpg

Sarjan pointtina tuntuu olevan, että naisena oleminen ei ole helppoa missään iässä, mutta hauskaa voi joka tapauksessa olla. Asenne ratkaisee paljon, mutta aina kannattaa olla oma itsensä. Lizakin tuntee olevansa enemmän oma itsensä leikkiessään nuorempaa kuin oman ikänsä tuomia odotuksia toteuttaessaan.

Younger on hauska ja ajatuksia herättävä sarja, eivätkä rinnastukset Starin aiempaan Sinkkuelämää-sarjaan ole mitenkään tuulesta temmattuja.

Sarjasta saa myös aivan mainiota vertaistukea, jos oman elämän suunta on hukassa tai jos haluaa kokeilla jotain uutta.

Younger-sarja on ehtinyt jo viidennelle kaudelle, jonka jaksot nähdään C Morella tuoreeltaan heti jenkkiesitysten jälkeen. Ensimmäiset neljä kautta ovat myös toki katsottavissa, ja jokaisella kaudella on kätevästi vain kaksitoista lyhyttä jaksoa, joten sarjan pariin on helppo heittäytyä.

https://youtube.com/watch?v=pS6Y1gQkrho%3Fecver%3D2

Kesän paras kepeä mutta syvällinen sarja on tässä. Unelmoi, syöksy, kokeile, ole rohkea!

Testasin sarjan aikoinaan alkaessa pari jaksoa, ja laitoin sen korvan taakse myöhemmin katsottavaksi, ja olikin hauska yllätys huomata sen tulevan C Moren valikoimaan. Välillä elämä yllättää iloisestikin.

Kuvat: C More.

kulttuuri suosittelen