Minä täällä taas!

alcides_adventures_1_0.jpg

Hei! Kahden viikon mittainen kesälomani ja samalla blogilomani alkaa olla taputeltu, ja nyt palaan lupaamallani postauksella ruotuun blogin suhteen! 🙂

Lomailumme on ollut epätavallisen lyhyt syksyllä häämöttävän upean hääjuhlinnan takia, mutta olemme muutenkin hiukan huonoja matkustelemaan. Tälläkin kertaa kävimme ainoastaan minun kotikonnuillani sekä Helsingissä ja Tuurissa, mutta lomailu on kaikessa yksinkertaisuudessaan ollut erittäin rentouttavaa ja siten myös toimivaa!

Alcide

Lomani ensimmäinen viikko toisti hyvin vahvasti ensimmäisen lomaillan mantraani ”SKUMPPAA!!!”, sillä viiniä kuplilla ja ilman tuli lipiteltyä useimpina iltoina. Ehdin jo ihmetellä, että miksi ihmeessä olen niin monen vuoden ajan himmaillut omaa juomistani, sillä tämähän on erinomaisen ihanaa ja rentouttavaa (sellaisella täysin kontrolloidulla ja hallitulla tavalla). Avokkikin huomautti hyvin nopeasti loman alkupäivinä, että olen onnistunut oikeasti rentoutumaan. Jee! Success! Viime kuukausien työhuolet tuntuivat kaikkoavan saavuttamattomiin, ja nautin myös blogimaailmassa seikkailemisesta pelkän lukijan roolissa.

alcides_adventures_3_0.jpg

Hyvin pian kuitenkin muistin, miksi oma alkoholinkäyttöni on kohtuullisen vähäistä normaalisti: sain alkuviikosta kahden päivän sisään kolme rajua migreenikohtausta. Näistä toipumiseen on tämä loppuviikko mennytkin, eivätkä silmäni ole vieläkään ihan täysin normalisoituneet, vaikka muuten oloni onkin jo aika hyvä. Migreenin itsehoitoonhan kuuluvat säännöllinen rytmi, säännölliset ja järkevät elämäntavat sekä alkoholin kohtuukäyttö, ja olin näille kaikille näyttänyt ihan kohtalaisella riemulla ahteria ensimmäisen lomaviikon aikana, joten ihan ymmärrettävä vastareaktio nuo migreenit olivat. Jo näidenkin syiden takia normaaliin arkirytmiin palaaminen on minulle hyvä asia, mutta ei siinä muutenkaan ole mitään hirveän väärin.

Aivan tavallisen tylsäksi arki ei meillä millään muutu, sillä arkeamme värittää loman aikana hyvään vauhtiin kiihtyneet häävalmistelut! Omaan hääpäivään on enää reilut kaksi kuukautta aikaa, joten kiirehän tässä pian tulee! Jännää! 🙂

Alcide

Tätä postausta kuvittaa HBO Nordicilta viime vuonna True Blood:in loppumisen aikoihin saamani Alcide Herveaux -nukke, jonka seikkailut osoittanevat blogi- ja televisiokuvioiden pyörineen mielessäni myös laiskottelun lomassa! Nuo Funkon Pop! -keräilyhahmot ovat ihan järjettömän hurmaavia, ja aina välillä innostun selailemaan valikoimaa kuolaten läpi. Funkon sivuilla näyttäisi olevan uudet hahmot jo Outlander-hahmoillekin, unohtamatta kuitenkaan vanhoja suosikkeja, kuten Buffy ja The X-Files. Myös HBO:n EU-kaupassa on monia HBO:n sarjojen keräilyhahmoja ostettavissa ihan mukavaan hintaan!

Olen ehtinyt mukavasti katsomaan televisiosarjoja tässä kesän aikana, ja teenkin katsotuista sarjoista varmasti oman postauksensa. Positiivista sydämentykytystä on aiheuttanut myös viihdemaailman tapahtumisien seuraaminen, joista varsinkin San Diegon Comic-Con aiheutti akuutin sosiaalisen median pakkomielteen! Jännitystä elämääni on tuonut myös yhteistyön jatkuminen Samsungin kanssa, jonka ansiosta sain testiin ihan älyttömän mahtavan älypuhelimen ja oheisvälineistöä! Näistä on myös tulossa omaa postausta piakkoin, ja muuta fiilistelyä voi seurata perinteiseen tapaan Instagramissa The Variety Show’n tilillä!

Ihanaa olla täällä taas! Tervetuloa seuraamaan televisiosarjaintoiluani jatkossakin! 🙂

 

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen Ajattelin tänään

Kesäkatsottavaa YouTube-tarjonnasta!

the_guild.jpg

Kuva: The Guild

Kesällä monien sarjakatselutottumukset muuttuvat joko sään, aikataulujen tai tapahtumien vuoksi, joten haluan tarjota teille muutamia erilaisia vaihtoehtoja televisiopakkomielteen terveeseen ylläpitämiseen! Kesään tuntuvat sopivan joko ihan älyttömät sarjamaratonit suljettuine verhoineen ja harittavine katseineen tai lyhyitä jaksoja sisältävät erilaiset sarjat. YouTube, ja internet ylipäätään, on täynnä erilaisia webbisarjoja (web series), joita yhdistää lyhyet jaksot sekä vapaa saatavuus. Näillä nettisarjoilla on yleensä samanlainen rakenne kuin perinteisemmilläkin sarjoilla, eli tietty vakiollinen määrä jaksoja niputetaan tuotantokausiin, ja monesti sarjan tulevaisuudesta tiedotetaan kausittain. Usein nämä sarjat tehdään naurettavan pienillä budjeteilla aiheista, jotka syystä tai toisesta eivät ole kiinnostaneet televisioyhtiöitä, tai sarja tehdään itsenäisesti ilmaisen jakelun varmistamiseksi. Monilla isommilla tähdilläkin on omanlaisia webbiprojekteja meneillään suuremman uran ohella, mutta usein nettisarjojen tekijät ovat indietekijöitä, jotka eivät vastaavaa näkyvyyttä saisi muilla tavoilla. Sarjoja on tuhansia, ja valikoin teille tässä muutaman mielenkiintoisen kesähetkien ratoksi!

https://www.youtube.com/embed/grCTXGW3sxQ” width=”854″>

Video: The Guild S01E01

Eräänlaiseksi nörttijumalattareksi vuosien saatossa noussut Felicia Day on suurelle yleisölle tunnettu lukuisista sivuosistaan sarjoissa kuten Buffy ja Supernatural, mutta hänen uransa varsinaisesti käynnistyi The Guild -webbisarjasta. Day on itse luonut sarjan omien nettipelaamiskokemuksiensa pohjalta näyttääkseen pelaajien olevan muutakin kuin perinteisesti pelinörteiksi miellettäviä yksinäisiä nuoria miehiä. Day on myös arvatenkin sarjan käsikirjoittaja ja tuottaja. Alun perin sarjaa tehtiin lahjoituksilla, kunnes se sai taakseen isompia julkaisualustoja, siirtyäkseen lopussa Dayn omalle YouTube-kanavalle. The Guild -sarjaa tehtiin vuosina 2007-2013 yhteensä 70 alle 10-minuuttista jaksoa, joissa Dayn hahmo elää elämäänsä peliriippuvaisena kiltajohtajana. Jos sinulle tai puolisollesi sanat ’kilta’ ja ’raidi’ tarkoittavat jotain, kannattaa tämä sarja tsekata!

Video: Neil’s Puppet Dreams – ”Doctor’s Office”

Muutama vuosi sitten julkaistiin seitsemänosainen webbisarja Neil’s Puppet Dreams, jonka luojina ovat sarjassa myös esiintyvät aviopari Neil Patrick Harris ja David Burtka. Parhaiten teatteriurastaan sekä How I Met Your Mother -sarjasta tunnettu Harris esiintyy sarjassa omana alter egonaan, jonka ongelmana on nukkeunien näkeminen. Vuonna 2008 Harris oli mukana myös toisessa webbisarjassa Dr. Horrible’s Sing-Along Blog, joka saavutti hyvin nopeasti kulttimaineen, hyvin vahvasti sarjan luomisesta vastuussa olleen Joss Whedonin ansiosta. Myös tämä Neil’s Puppet Dreams saa osansa tunnetuista sivuosien esittäjistä, ja tämänkin omalaatuisen sarjan katsoo mukavasti läpi vaikka pikkudarrassa aurinkovarjon alla!

Video: Clark and Michael – Episode 1

Webbisarja Clark and Michael on hyvä esimerkki siitä, miten webbisarja voi alkaa itsenäisenä projektina ja nousta hyvinkin nopeasti suureen levitykseen. Elokuvista Superbad ja Juno tunnettu Michael Cera ja Greek-sarjasta tunnettu Clark Duke aloittivat pienen mocumentary-tyylisen projektinsa itsenäisesti vuonna 2007, mutta jo heti toisesta jaksosta lähtien iso amerikkalainen televisiokanava CBS alkoi julkaista sarjaa omilla verkkosivustoillaan. Asiaan varmasti liittyi molempien herrojen kuuluisuus, joka räjähti varsinkin Ceralla käsiin samana vuonna ilmestyneen Superbad-komedian myötä. Myös tässä sarjassa esiintyy useampikin muualta tuttu henkilö!

Video: Burning Love trailer (season 1)

Jos olet katsonut television deittisarjoja The Bachelor ja The Bachelorette, todennäköisesti nautit suunnattomasti noista sarjoista tehdystä parodiawebbisarjasta Burning Love! Valitettavasti tämä sarja on hankalasti löydettävissä netistä, mutta se palkitsee katsojansa aivan varmasti. Sarjassa kuvattavassa parodiaohjelmassa ensimmäisellä kaudella Ken Marinon esittämä poikamies etsii itselleen vaimoa kartanon valikoimasta, joiden joukosta löytyy esimerkiksi Malin Akerman sekä Kristen Bell! Sarjaa on tehty yhteensä kolme tuotantokautta, ja yhtenä tuottajista on näyttelijä Ben Stiller. Sarja vilisee tähtiä ja todella rankkoja vitsejä alkuperäissarjojen kustannuksella. Avsum!

 

 

Kulttuuri Suosittelen