Game of Thrones: Nikolaj Coster-Waldauta haastattelemassa

nikolaj_interview2.jpg

Muistatteko, kun pääsin pari kuukautta sitten HBO Nordicin vieraana osallistumaan Game of Thrones -näyttelyn lehdistötilaisuuteen ja avajaisiin Tukholmassa? Ja kuinka pääsin haastattelemaan Jaime Lannisteria eli Nikolaj Coster-Waldauta? Heh, ei mitään mahdollisuutta, että tämä reissu olisi voinut mennä täällä blogissa joltain ohi; sen verran paljon olen sitä hehkuttanut! Koska toimittajilla oli embargo eli toive olla julkaisematta Nikolaj’n haastattelun osuuksia, jotka koskivat tätä uutta viidettä kautta, en niistä osista ole vielä tänne kirjoittanut. Ihan rehellisesti sanottuna taisin jo unohtaa hetkeksi koko asian, sillä näyttelyn ja uuden kauden alun välillä oli kuitenkin reilu kuukausi. Nyt on aika korjata tuo virhe, ja kertoa, mitä juttelin Nikolaj’n kanssa Tukholmassa. Huomaatte varmaan, että käytän herrasta etunimeä, sillä niin hyviä tuttuja meistä tuli kahden kättelyn, muutaman vaihdetun lauseen ja yhden naureskelun perusteella!

nikolaj_interview.jpg

Osallistuin neljän muun toimittajan kanssa ns. round table -haastatteluun, jossa meillä oli yhteensä kymmenen minuuttia aikaa kysyä kysymyksiämme. Meillä ei ollut ennalta määritettyjä kysymysvuoroja, vaan tilaisuuden tullen piti rohkeasti hyökätä keskusteluun omalla kysymyksellä, tai peli oli menetetty. Muilla toimittajilla oli selkeästi omaan maahansa liittyviä kysymyksiä, joilla aina saadaan otsikoita, ja useita kysymyksiä esitettiin Jaimestä hahmona. Minä olin kirjoittanut perinteisen hyvin valmistautuneena viime tingassa tulolennolla ylös muutaman eri kysymyksen, joista voisin kysyä sen, joka sopii parhaiten tilanteeseen. Pulssin hurjista lukemista huolimatta onnistuin kysymään kaksi kokonaista kysymystä! Tässä tiivistettynä (ja ulkomuistista) minun kysymykseni sekä Nikolaj Coster-Waldaun vastaukset niihin:

Minä: ”I’m a TV show blogger from Finland, and I recently had a Games of Thrones contest in my blog, and the contest question was to name the favorite romantic pairing in the series (it was for Valentine’s Day). The second most voted ’couple’ was Jaime and Brienne (right after Khaleesi and Khal Drogo). How would you comment on this?”

Nikolaj kertoi Jaimen ja Briennen suosiosta parina ja kuinka heidän roolinsa ovat jatkuneet ystävinä myös tosielämäänkin. Hän puhui paljon myös Jaimen valinnanvapauden puutteesta, varsinkin, kun kyse on rakkaudesta. Hän viittasi Jaimen puheeseen Cerseistä, jossa Jaime sanoo ”you can’t choose who you love”, mutta Nikolaj’n mukaan, jos Jaime voisi valita, hän olisi hyvinkin voinut valita Briennen.

Minä: ”The cast is so huge, and the filming takes place in several countries. Do you ever see each other as a group, other than in premieres? Do you have table-reads anymore?”

Nikolaj komppasi kysymystäni sanomalla, että ensimmäisten kausien jälkeen perinteisiä table-readejä (jossa kaikki näyttelijät kokoontuvat yhden pöydän ääreen käymään läpi kuvattavan jakson ennen kuvauksia) ei ole pystynyt enää järjestämään juurikin näyttelijöiden suuren määrän ja useiden kuvausmaiden takia. Hän kertoi myös hauskan tarinan siitä, kuinka he olivat juuri joitakin viikkoja aikaisemmin olleet palkintogaalassa juhlimassa, ja punaisella matolla hän oli kätellyt jonkun ihmisen ja kysynyt small-talk -henkeen ”so, what do you do?”, ja vastaus oli ollut, että tämä näyttelee Nikolaj’n kanssa samassa sarjassa!

nikolaj_tv.jpg

Koska meitä oli useampi toimittaja samassa haastattelutilanteessa, ei meillä ollut mitään yksinoikeutta tiettyihin kysymyksiin tai niiden vastauksiin. Tätä oli pyritty järjestäjien puolelta helpottamaan siten, että jokaisessa ryhmässä oli eri maiden toimittajia. Koska meitä suomalaisia oli kuitenkin neljä ja ryhmiä vain kolme, sattui minun kanssa samaan haastatteluun Helsingin Sanomien toimittaja. Minähän en sinänsä ole toimittaja, jonka työhön kuuluu klikkien saaminen omiin juttuihin, joten minulla ei ollut haastattelussa mitään paineita, ja tuntuikin, että jännittävyydestä huolimatta pystyin sen takia suhtautumaan itse haastattelutilanteeseen rennommin. Tietysti olin valmistautunut niinkin rennosti, että minulle ei tullut mieleenkään käyttää mitään nauhuria, ja sen takia kaikki vastauksetkin ovat enemmän oman muistini varassa. Onneksi voin muistella ainakin toisen oman kysymykseni vastausta vaikka Hesarin jutusta, johon se päätyi samassa haastattelutilanteessa olleen toimittajan ansiosta.

Nikolaj Coster-Waldau teki koko Tukholman päivänsä aikana lukuisia muitakin haastatteluja, joista muutamaa tv-haastattelua pääsimme seuraamaan itse näyttelytilassa. Hän myös oli nauhoittanut muutamia videotervehdyksiä, sillä ainakin 5. kauden ennakkonäytöksen alussa näytettiin katsojille Nikolaj’lta pieni suomalaisille osoitettu video, ja olen sosiaalisesta mediasta bongannut valokuvia, joissa hän signeeraa samaisen videon tiloissa fanipalkintoja. Aika työntäyteinen päivä Nikolaj’lla selkeästi oli, ja se alkoikin näkyä hänessä varsinkin illan bileissä, joissa hän kävi lähinnä vain esittäytymässä kutsuvieraille. Muuten lehdistötilaisuudessa ja itse haastattelussa hän jaksoi olla mukana myös niissä kaikkein tavallisimmissakin kysymyksissä, ja mikä tärkeintä, hän vilautti sitä ihanaa hymyään useampaankin otteeseen!

https://youtube.com/watch?v=gSGZOTtKSW4%3Flist%3DPLaqEl0lkFHNQPWQhmI9OTWgpEEO9S_s3p

Video: Game of Thrones Season 5 Episode 3: Inside the Episode

Lehdistötilaisuuden yleisen paneelikeskustelun puolelta voisin nostaa muutaman asian esiin:

  • Allerin toimittajan kysyessä roolin saamisesta Nikolaj kertoi ihmisten olleen heti sekä onnellisia että kateellisia hänen puolestaan, koska hän oli onnistunut saamaan roolin HBO:n sarjassa, mutta sitten hän kertoi tulevan sarjan olevan ”fantasy thing with dragons”, eikä ihmiset yhtäkkiä olleetkaan niin kateellisia!
  • Neljännen kauden raiskauksesta kysyttäessä Nikolaj vastasi olevansa muun tekijäryhmän ohella hämmästynyt asian saamasta huomiosta, sillä heidän mielestään kyse ei missään nimessä ollut raiskauksesta (”the word ’rape’ is not suitable”) vaan kahden rakastavaisen ongelmallisen suhteen kulminoitumisesta oman poikansa ruumiin äärellä; hän luuli heidän saavan sapiskaa ennemminkin seksin harrastamisesta ”in front of a dead boy”
  • Parhaasta GoT-kuvauspaikasta kysyttäessä Nikolaj oli vaikeuksissa, sillä hänen mielestään parhaita on liian monta; hän kuitenkin intoutui kehumaan Pohjois-Irlannin maisemia upeiksi sekä tämän uusimman 5. kauden kuvauspaikkaa Espanjaa mahtavaksi!

Samaisen reissun ja haastattelujen tunnelmia voi käydä lukemassa vaikka IltaSanomista. Nyt, näin kahden kuukauden jälkeen, koko Tukholman reissu tuntuu minusta aika hämmästyttävältä unelta, mutta tämänkaltaisia unia voisin ehdottomasti ottaa lisääkin! Voisin aloittaa sivutoimisen bloggaaja-haastattelija-uran, jossa hämmästyttäisin oikeita toimittajia ja tähtiä ympäri maailmaa eri haastattelutilanteissa. 🙂

 

Haastattelun ja matkan mahdollisti HBO Nordic

Kuvat: HBO Nordic

Kulttuuri Matkat Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

My Watch List: Sairasloman saavutukset

nashville_cafe.jpg

Kuva: ABC

Edellisestä omasta katselulistapostauksesta on aikaa vierähtänyt jo useampi kuukausi, ja onneksi olen siinä ajassa saanut sentään normikatseluakin enemmän aikaiseksi. Suureksi osaksi viime aikaisesta sarja-aktiivisuudesta saa kiittää jo kolmatta viikkoa perusarkea häiritsevää sitkeää flunssaa, jonka takia sohva on tullut häiritsevän tutuksi hengailupaikaksi. Olin joitakin päiviä ihan sairaslomallakin viikko sitten, mutta kaikesta levosta huolimatta käyn vielä vajailla tehoilla. Olen käyttänyt kipeilyä hyväkseni ottaakseni kiinni monia omia sarjasuosikkeja, mutta täytyy myöntää, että jossain vaiheessa on jopa rakkaat sarjat alkaneet maistua hieman puulta! Vaihtelu virkistää tässäkin suhteessa, ja vaihtelinkin useamman sarjan välillä, jotta mielenkiinto pysyy.

Yksi ehdoton suosikki sairastelulistallani on ollut Nashville, jota minulla on ollut ihan rehellisesti sanottuna ikävä! Ottaen huomioon, että sarja kertoo countryn supertähtien kulissien takaisesta elämästä, on Nashville minun mielestäni ihanan todentuntuinen ja elämänmakuinen, aivan kuten country musiikinlajinakin. Sarjan kakkoskausihan loppui moneen jännittävään kohtaan, kun Luke ja Deacon molemmat kosivat Raynaa, Avery saa tietää Julietten pettämisestä, Scarlett haluaa parantaa burnoutiaan lähtemällä Nashvillestä, ja Will ja Layla filmaavat tosi-tv-ohjelmaansa vastanaineina, vaikka Will kertookin Laylalle olevansa homo. Kolmas kausi keskittyy Raynan parisuhteisiin ja niiden myötä muuttuneeseen julkisuuskuvaan, Julietten asioita sekoittavaan raskauteen, Willin ja Laylan itsenäistymiseen erillään, sekä Gunnarin, Scarlettin ja Averyn arkea värittäviin musiikkikuvioihin. Olen vielä pari jaksoa jäljessä alkuperäistä esitystahtia, ja täytyy sanoa, että tämä kolmas kausi on ollut todella hyvä! On ollut ongelmia mutta myös onnistumisia, ja esimerkiksi Raynan oman levy-yhtiön Highway 65:n kuviot ovat tuoneet mukavaa piristystä sarjaan. Monista hahmoista on saatu irti hyvin mieleenpainuvia roolisuosituksia (esim. Layla), ja uudet vierailevat tähdet ovat olleet myös todella onnistuneita (erityisesti Laura Benantin Sadie Stone). Edelleenkin tämä sarja on ehdottomasti yksi lempisarjoistani!

criminal_minds.jpg

Kuvat: CBS

Toinen sairastelulistani kärkisarjoista on ollut Criminal Minds, joka on myös 10. kaudellaan täyttä timanttia! Katsoin syksyllä muutaman ensimmäisen jakson uusimmalta kaudelta, koska halusin nähdä, miten uusi lisäys sarjan vakionaamoihin eli Jennifer Love Hewitt toimii sarjassa (hyvin toimii!), ja muuten olen syksyn mittaan katsellut aina jakson sieltä, toisen täältä. Nyt minulla oli kaksi erityistä syytä katsoa 10. kauden jaksot ajan tasalle: tällä kaudella on erityinen flashback-jakso BAU:n alkuaikoihin ja nimenomaan Rossin ja Gideonin urien alkuun; lisäksi tällä kaudella on esitetty erityinen backdoor pilot uudelle spin-off -sarjalle! Nuorena Gideonina loistaa yhden jakson verran Boy Meets World ja Girl Meets World -sarjoista tuttu Ben Savage, ja tämä erikoisjakso on muutenkin sarjan pitkäaikaisille faneille aihepiiristään huolimatta aikamoista hemmottelua. Nimellä Criminal Minds: Beyond Borders kulkeva uusi spin-off -sarja pääsee toivottavasti tuotantoon, sillä alku oli ainakin lupaava! Mikään ohjelma, jonka pääosassa on Gary Sinise (CSI:NY), ei voi olla huono, ja muiden pääosien esittäjät eivät hekään jää varjoon: Anna Gunn (Breaking Bad), Tyler James Williams (The Walking DeadEverybody Hates Chris) ja Daniel Henney (Three RiversHawaii Five-0). Nyt vain peukut pystyyn, jotta tämä uusi sarja pääsee alkuun ja pärjää paremmin kuin Criminal Minds: Suspect Behavior!

mr_selfridge.jpg

Kuva: ITV

Voin vihdoinkin vetää yli to-do -listallani jo pitkään heiluneen Mr Selfridge -draamasarjan, sillä flunssaillessani korkkasin sarjan katsomalla kaksi ensimmäistä jaksoa. Tämä ITV:n sarjahan on vastuussa vastaavanlaisen BBC:n sarjan Paradise:n (suom. Naisten paratiisiepäonnistumisesta markkinoilla, sillä samoihin aikoihin alkaneet sarjat kertovat molemmat suurien tavarataloiden alkuajoista Englannissa vain muutaman vuosikymmenen erotuksella. Molemmissa sarjoissa suuruudenhullu tavaratalonjohtaja pistää tuulemaan erilaisilla markkinointitempauksilla, ja periaatteessa tiukat rajat perushenkilökunnan ja johtajien välillä hämärtyvät suuresti. Koska olen katsonut Paradise:a ennen tätä sarjaa, tuntuu Mr Selfridge vielä hiukan kopiolta! Ensimmäisen parin jakson perusteella voin sanoa Mr Selfridge -sarjassa olevan silti paljon mielenkiintoista, kuten hyviä hahmoja ja mahtavia lavasteita. Haluni vierailla Lontoossa katsomassa uudestaan kyseistä tavarataloa on myös suuresti lisääntynyt sarjan aloittamisen myötä!

Muita uusia sarjakiinnostuksia (ArrowYoungerThe Royals), joita olen myös flunssailun keskellä katsonut, esittelinkin jo parin viikon takaisessa postauksessa! Näiden lisäksi olen jatkanut Suomen television esitystahdissa toisten suosikkisarjojen seuraamista, kuten Bones ja Scorpion, ja HBO Nordicilta on tullut luonnollisesti seurattua Game of Thrones:in ja Silicon Valley:n uusia jaksoja. Ja Temptation Island Suomi, eihän sitä voi unohtaa! Vaikka actionia olisi voinut tämän ensimmäisen Suomi-kauden kohdalla olla enemmänkin, olen todella tyytyväinen kaikkeen säätämiseen. Voisin kuitenkin kirjoittaa kokonaisen postauksen siitä ärsytyksestä, mitä parisuhdenaisten omaehtoinen uhriutuminen on aiheuttanut minussa! Joojoo, miehet on aina vaan paskoja, ja me ollaan naiset kaikki väärinymmärrettyjä kuningattaria!

Mitä sinun katselulistallasi on ollut viime aikoina?

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen Höpsöä