Voiko liian samanlaisia TV-sarjoja seurata samanaikaisesti?

Designated Survivor ABC Kiefer Sutherland.jpg

Tämänhetkisten lempisarjojeni joukkoon mahtuu kaksi melkein identtistä televisiosarjaa, ja tämä samanlaisuus aiheuttaa ongelmia niiden seuraamisessa. Onko näin käynyt sinullekin joskus?

Pidän lämminhenkisistä draamasarjoista, joissa on sopivissa määrin toimintaa ja huumoria, ja tällaisiin sarjoihin kuuluvat sekä Designated Survivor että Madam Secretary (suom. Rouva Ministeri), joita molempia seuraan aktiivisesti. Designated Survivor pyörii Yhdysvalloissa ABC-kanavalla, ja Suomessa sitä voi seurata tuoreeltaan Netflixistä eli uusi jakso on saatavilla meillä aina noin viikon verran ensiesityksen jälkeen. Rouva Ministeri on CBS-kanavan sarja, jonka edellisen eli 3. kauden jaksot tulevat paraikaa AVA:lta sekä Katsomosta, vaikka näissä jaksoissa ollaankin puolisen vuotta ensiesityksiä jäljessä.

Rouva Ministeri Katsomo MTV AVA.jpg

Molemmissa sarjoissa pääosassa on Yhdysvaltain vallan kahvassa oleva henkilö, joka on sellainen poliitikko kuin normaalit ja järkevät ihmiset haluaisivat. Molemmissa sarjoissa näytetään politiikan tekemisen kulissit ihmisine ja konflikteineen, ja molemmissa esitetään Yhdysvallat ja muu maailma kohtuullisen realistisesti ja tutunoloisesti.

https://youtube.com/watch?v=JZIl3wsSR5A

Video: Kiefer Sutherland on The Tonight Show Starring Jimmy Fallon

Rakastan näitä molempia TV-sarjoja, mutta käytännössä näiden sarjojen samanaikainen seuraaminen on hankalaa. Juonikuviot menevät helposti sekaisin, tulee vähän ähky olo, ja déjà vu -fiilis on häiritsevän vahva. Sitä luulisi, että oman lempiaiheen katseleminen useammassa sarjassa yhtä aikaa olisi aivan lottovoitto, mutta ainakin tässä tapauksessa liika on liikaa ja laatukin kärsii.

Oletko törmännyt samaan ongelmaan? Pystytkö seuraamaan samantyylisiä televisiosarjoja samanaikaisesti, vai toimiiko vuorottelu paremmin?

 

 

 

 

 

Kuvat: ABC, CBS.

Kulttuuri Suosittelen Ajattelin tänään

Mitä meni ohi? Kotimaiset huiput

Jenny+ Yle.jpg

Ensin tuli Marja Hintikka Live -keskusteluohjelma vanhemmuudesta, sitä kautta ”Jenny ja läskimyytinmurtajat” -yhteisö Facebookissa sekä ”Vaakakapina”-projekti, ja nyt lopulta Jenny+. Toimittaja Jenny Lehtinen pohtii yhdessä Lilystäkin tutun Saara Sarvaksen kanssa hyvinvointia uudella tavalla ja uudesta näkökulmasta. Kannattaa tsekata, vähintään ihanan asenteen ja väriterapian takia!

Jenny+, Yle TV2 ma klo 21.00 & Yle Areena

https://www.youtube.com/embed/2Fh65rA2q1k” width=”1920″>

Video: Kotikatsomo: Myrskyn jälkeen -trailer (Yle Areena)

Jos kotimainen draama ei genrenä noin yleisesti nappaa, kiinnostaisiko katsaus lähitulevaisuuteen, jossa koko Suomi ihmisine ja infrastruktuureineen on aivan sekaisin, poliisi on evakossa Ylellä, ja miesten tunteet puhututtavat kaikkialla? Hyvin erikoinen lähtökohta on synnyttänyt tämän hetken puhutuimman kotimaisen ohjelman, ja ainakin Twitterissä ihmiset ovat olleet tästä kolmiosaisesta minisarjasta aivan pähkinöinä.

Kotikatsomo: Myrskyn jälkeen, Yle Areena (televisioesitykset päättyivät juuri pari päivää sitten)

Video: Tähdet, tähdet Nelli Matula – ”Super Bass” (MTV3)

Tunnustan ihan suoraan, että en aikaisemmilla kolmella kaudella ole juurikaan seurannut Tähdet, tähdet -musiikkiviihdeohjelmaa, mitä nyt toisinaan tsekannut jonkun lehdissä hehkutetun esityksen. Jostain syystä eksyin ohjelman pariin tällä uusimmalla 4. kaudella melkein heti alusta lähtien, ja syynä saattoi olla muutama etäisesti kiinnostava nimi osallistujalistassa.

En suinkaan katso ohjelmaa kokonaisena, en edes katso kaikkia esityksiä kokonaisuudessaan, mutta vilkaisen kaikkia kiinnostavia esityksiä Maikkarin Katsomossa, jossa voi kätevästi katsoa kaikkien jaksojen esitykset erillisinä klippeinä. Tällä kaudella minut on hurmannut täysin ohjelmasta sunnuntaina yllättäen pudonnut Nelli Matula, jonka esiintymisen taso kokonaisuutena on valovuosia muita suomalaisartisteja edellä. Nuoren sukupolven swagger värittää Nellin esityksiä upeasti, ja hän lauloi itsensä massan tietoisuuteen upeasti!

Tähdet, tähdet, MTV3 su klo 19.30 & MTV Katsomo

 

 

 

 

Kuva: Yle.

Kulttuuri Suosittelen