Siirtyvätkö Suomessakin TV-sarjat suoratoistoon?
Suomi, tuo viihdeohjelmien luvattu maa. Lauantai-illan suosikkeja, koko perheen visailuja tai hauskoja tosi-tv-ohjelmia riittää jokaiselle sormelle, varpaalle ja säärikarvallekin, mutta missä ovat draamasarjat, komediasarjat, ja ylipäätään käsikirjoitetut fiktiosarjat? Ei ainakaan perinteisillä televisiokanavilla.
Julkaisin pari viikkoa sitten listauksen tämän syksyn alkavista televisiosarjoista ja muista sarjamuodossa nähtävistä televisio-ohjelmista, ja vaikka lista ei olekaan kuin sillä hetkellä saatavina olleiden tietojen summa, kertoo se karua tarinaa fiktiosarjojen tilasta suomalaisilla vapaasti katsottavissa olevilla televisiokanavilla.
Kotimaiset fiktiosarjat ovat aivan altavastaajan asemassa Suomen televisiomarkkinoilla, sillä Suomessa tehdään helppoja ja houkuttelevia viihdeohjelmia, jotka pystyvät koukuttamaan jo ensimmäisien ennakkomainoksien aikana sekä monistamaan omaa kaavaansa viikko ja tuotantokausi toisensa jälkeen. On omalla tavallaan luonnollista, että mainosrahoitteiset kanavat toimivat näin varsinkin sosiaalisen median ohjatessa kaikkea keskustelua ja uutisointia, mutta ei julkisrahoitteinen Yleisradiokaan pärjää tässä vertailussa kovin hyvin.
Ulkomaiset fiktiosarjat häviävät myös kilpailussa kotimaisia viihdeohjelmia vastaan. Esimerkiksi MTV3 jatkaa tänä vuonna teemalla ”Koko ilta kotimaista”, mutta kyse on yksinomaan viihdeohjelman erilaisista variaatioista, eikä perinteisillä ulkomaisten sarjojen niin sanotuilla prime time -ohjelmapaikoilla nähdä mitään muuta kuin niitä samoja viihdeohjelmia.
Kotimaisten televisiokanavien viesti tuntuu olevan, että ei me pärjätä kilpailussa suoratoistopalveluita vastaan, ei jaksa edes yrittää, meillä on nää viihdeohjelmat, ne on halpoja ja helppoja ja varmoja, eikä nyt kukaan ainakaan kotimaista fiktiota tee, hullujako puhutte.
Kyllä, Suomessa näytetään ilmaiskanavilla jonkun verran ulkomaisia sarjoja, siellä täällä, vähän tai todella huonoihin esitysaikoihin piilotettuna, tuotantokausien kokonaisuuksia harvoin kunnioitetaan, eikä Suomeen saada tarjolle kuin murto-osa esimerkiksi amerikkalaista televisiosarjoista, eikä niitäkään hyvällä aikataululla. Mainostus ja ne harvat hyvät esitysajat ja nopeat ensiesitykset keskittyvät muutamaan suursuosikkisarjaan, joiden suosioon jopa Suomessa uskalletaan luottaa.
Mitä fiktiosarjoille tapahtuu Suomessa? Ne siirtyvät suoratoistopalveluihin, joiden asiakkaat ovat valmiita maksamaan laadukkaasta sisällöstä.
Vaikka ihan jo pari vuotta sitten tämä argumentti itsessään tuntui fiktiolta, on tilanne kehittynyt hurjaa vauhtia, eikä tahti ainakaan hiljentymässä ole. Tässä uudessa televisiosarjojen pelissä ovat mukana sekä täysin suomalaiset palvelut (Elisa) että pohjoismaiset toimijat globaalein markkinamahdollisuuksin (HBO Nordic, Viaplay, C More).
Elisa Viihde on tuottanut jo parin vuoden ajan kaikessa hiljaisuudessa menestyneitä sarjoja omaan palveluunsa, jotka kaikki ovat päätyneet ennemmin tai myöhemmin myös ilmaiskanavien puolelle lisätuloja keräämään. Downshiftaajat kahmi pari vuotta sitten Kultaisia Venloja, Ismo vauhditti Maailman Hauskimman Ihmisen menestystä, ja viimeisimpänä uutuutena kotimainen versio huippusuositusta Konttori-sarjasta aloitti juuri ilmaiskanavien puolella. Konttori saa ensi kuussa Elisa Viihteessä jo toisen tuotantokauden, ja eilen julkistettiin tieto ensi vuoden suursatsauksesta: Bullets-rikossarja, jonka ohjaa Antti J. Jokinen ja jonka pääosissa nähdään mm. Sibel Kekilli (Game of Thrones), Krista Kosonen ja Tommi Korpela.
Myös HBO Nordic lähtee mukaan HBO:n omiin alueellisiin tuotantoihin julkaisemalla parin vuoden sisällä Gösta-nimisen sarjan, jonka käsikirjoittaa ja ohjaa kaikkien vuosituhannen vaihteen teinien tunteiden tulkki Lukas Moodysson (Fucking Åmål, Lilja 4-ever). Kuulin huhuja tästä toiminnan laajentumisesta jo vajaa vuosi sitten, eikä ole mikään ihme, että HBO Nordic lähtee myös kohdentamaan omaa tuotantoa omille markkinoilleen.
Kotimaista fiktiosarjatuotantoa on hiljattain nähty myös suoratoistopalveluiden verrattaiselta noviisilta C Morelta. Perinteisenä kanavapakettiratkaisuna Canal+-nimellä aikaisemmin tunnettu yhtiö laajentuu tutumpien palveluiden lisäksi myös suoratoistopalvelun pariin, ja heidän valikoimansa on laaja ja tuore, juurikin noiden muiden palveluiden ansiosta. Toimivaa infraa rakentava C More harppasi kertaheitolla varteenotettavien suoratoistovaihtoehtojen listalle julkaisemalla tämän kuun alussa kotimaisen Aallonmurtaja-sarjan ensimmäiset jaksot. Vetoapua tälle kotimaisia tähtiä vilisevälle nordic noir -genren rikossarjalle haettiin ensimmäisen jakson verran saman ruotsalaisen omistajan kotimaiselta televisiokanavalta Maikkarilta.
C Moren kaltaisella mallilla Suomen suoratoisto-orientoituneista asiakkaista kilpailee Viaplay, joka sekin on paremmin tunnettu perinteisistä satelliitti- ja kaapelikanavistaan (Viasat). Viaplay on pieni ja nouseva palvelu, joka on juuri tästä syystä ketterä ja nopea käänteissään, jättäessään julkaisulistoillaan monet suuremmat toimijat jalkoihinsa. Pohjoismaissa toimiva suoratoistopalvelu on kaikista Suomessa toimivista suoratoistopalveluista pisimmällä markkinoiden omien tuotantojen kanssa. Muun muassa Swedish Dicks, Veni Vidi Vici ja juuri tässä kuussa aloittanut Hassel vauhdittavat Viaplaytä katsojien ruutuihin.
Television fiktiosarjojen tuotanto näyttää Suomen markkinoilla vahvasti siirtyvän suoratoistopalveluiden pariin, eikä ilmaiskanavilla juurikaan ole enää odotettavissa koko kansaa yhdistäviä reinikaisia, metsoloita tai hyviäherroja. Koko televisiokenttä pirstaloituu, ja katsojan täytyy tehdä aktiivisia valintoja haluamansa sisällön suhteen tai tyytyä vähimmällä vaivalla nähtävillä oleviin viihdeohjelmiin.
Kuva 1. Konttori (Elisa Viihde)Kuva 2. Lukas Moodysson tulevan GÖSTA-sarjan tunnelmissa (HBO Nordic).Kuva 3. Aallonmurtaja (C More)