Saturday Night Live: Suomi vs. USA

snl_suomi.jpg

MTV3:n kevätkauden suursatsaus Saturday Night Live alkaa lauantaina 6.2. suuren medianäkyvyyden saattelemana. Tämäkään ohjelmauutuus ei ole alkuperäinen idea, sillä samalla nimellä esitettävä emo-ohjelma on pyörinyt Yhdysvalloissa NBC-kanavalla jo vuodesta 1975. Kyseessä on suorana lähetyksenä tehtävä sketsiohjelma, jossa vakionäyttelijät panevat kerran viikossa parastaan vaihtuvien julkkisjuontajien osallistuessa numeroihin parhaan kykynsä mukaan. Ohjelmaa tahdittavat myös musiikkiesitykset, joissa tuoretta hittimusiikkia esitellään suurelle kuulijakunnalle, ja nämäkin esiintyjät saattavat eksyä sketseihin mukaan. Ohjelman sketsien sisältö on toisaalta äärimmäisen ajankohtaista, sillä monesti sketsit käsittelevät kyseisen viikon poliittisia ja kulttuurisia tapahtumia, ja toisaalta perinteistä sketsiviihdettä, jossa ajan myötä tietyt hahmot alkavat elää omaa elämäänsä ja saattavat jopa päätyä ohjelman ulkopuoliseen maailmaan.

https://www.youtube.com/embed/3EH9uFa1sbA” width=”854″>

Video: SNL Suomi – traileri

Suomen Saturday Night Live -ohjelman esittelyvideot keskittyvät joko esittelemään hassunhauskasti vakiokaartia (Aku Hirviniemi, Pamela Tola, Kalle Lamberg ja Jussi Vatanen) tai selittämään ohjelman amerikkalaista historiaa oikeasti hauskalla historioitsijatyylillä. Näistä pätkistä ja lukuisista verkossa pyörivistä haastatteluista on ollut hiukan vaikeaa saada kunnollista käsitystä ohjelman sisällöstä ja etenkin sen vertailukelpoisuudesta alkuperäiseen nähden. Viikottaisia juontajia on kyllä kerrottu etukäteen, ja ensi-illassa haasteellisen roolin saa kaikkien suomalaisten jenkkimies Renny Harlin. Myös koomikko André Wickströmillä on ohjelmassa tekemistä, sillä hän on vakiokoomikkona mukana legendaarisessa uutiskatsauksessa. Ohjelman taustajoukoista löytyvät ne perinteiset summaset ja saariluomat, ja käsikirjoitusporukassa häärii esimerkiksi Siskonpeti-ohjelmasta tuttuja koomikoita.

Video: SNL 23.1.2016 – Palin Endorsement Cold Open

Lauantainen suora lähetys alkaa NBC-kanavalla perinteisesti suoraan ensimmäisellä sketsillä (’cold open’), joka päättyy sanoihin ”Live from New York, it’s Saturday Night!”. Tätä seuraa alkutekstit, joiden jälkeen tulee viikon vierailevan isännän tai emännän alkumonologi. Vaikka vieraan suoriutumista arvotetaan myös itse sketsien perusteella, kerää suurimman huomion auttamatta tämä alkumonologi. Varsinkin koomikoiden vieraillessa ohjelmassa voi nauttia pienimuotoisesta stand-up-keikasta hyvillä mielin.

Koska ohjelma on pyörinyt Yhdysvalloissa jo 40 vuotta, ja sillä on ollut historiansa aikana ruudussa äärimmäisen suosittuja näyttelijöitä ja näiden äärimmäisen suosittuja hahmoja, on ohjelmalla aikamoinen arkistolaatikko ammentamista varten. Jos tietyt julkisuuden henkilöt nousevat uudestaan ajankohtaisiksi, tuodaan useimmiten myös heidän alkuperäiset näyttelijät ohjelmaan takaisin vierailemaan. Eittämättä parasta, mitä Yhdysvaltojen tulevista presidentinvaaleista saadaan popkulttuuriin, on edellisistä vaaleista tuttujen kasvojen palaaminen politiikan julkisuuteen ja siten myös SNL:ään. Sarah Palin kaivettiin Alaskan lumikasoista Trumpin äänitorveksi, ja Hillary Clintonin ehdokkuus ja menestys takaavat hänestä reippaasti materiaalia myös tulevaisuuteen.

Mitäköhän Suomessa sanotaan ohjelman aluksi?

VIDEO: SNL 23.1.2016 – Screen Guild Awards

Saturday Night Live:n kulmakivi on aina ollut ajankohtaisten asioiden käsitteleminen, usein aika raa’ankin piikittelevällä tavalla (tämän postauksen videot ovat reilun viikon takaisesta jaksosta). Mitenköhän Suomi-versio onnistuu tässä? Putous jo omalta osaltaan on näyttänyt kohteliailta suomalaisiltakin löytyvän pokkaa politiikalle nauramiseen, mutta sitä pitää löytyä rutkasti lisää jatkossa. Osuva ja hyvä komiikka koettelee hyvän maun rajoja, joten tämänviikkoisista uutisotsikoista voisi tehdä sketsiä esimerkiksi suomalaisten pakettiautokyytimispaniikista, ihmisten reaktioista Niinistön valtiopäivien avajaispuheeseen, Alf Rehnin puheesta syntyneestä kiltti tyttö -keskustelusta, Robinin uudesta musavideosta sekä luonnollisesti odotuksista itse SNL-ohjelmaa varten.

SNL 23.1.2016 – Bland Man

Ongelmanahan ohjelmassa on löytää se hyvä tasapaino oivaltavien sketsien ja tuoreiden aiheiden välillä, siten, että välillä haukotaan henkeä uskaltamisesta mutta että aina ei tarvitse yrittää shokeerata. Toivon Suomen Saturday Night Live -ohjelmalle kaikkea hyvää, mutta yritän myös muistuttaa ihmisiä, että tällaisen ohjelman tarvitsee kypsyä useamman vuoden, ennen kuin sen oikeasta menestyksestä voi sanoa mitään. Pelkään, että ohjelma ei onnistu siinä, missä alkuperäinen amerikkalaisversio on onnistunut, mutta odotan kyllä mielenkiinnolla kotimaisia aikaansaannoksia, sillä ohjelman konsepti on ihan loistava!

 

Aiotko sinä katsoa Saturday Night Live -ohjelmaa?

 

 

 

Kuva: MTV3.

Kommentit (15)
  1. Mua vähän kyllä pelottaa, että ohjelma floppaa. Ja tätä on niin mainostettu.

     

    1. Riski floppaamiseen on kyllä aika suuri, mutta toivottavasti onnistuu!

  2. Olen samaa pähkäillyt! SNL on oma instituutionsa ja mainosten perusteella pelkään Suomiversion jäävän väljähtyneeksi Putoukseksi. Ehkä olen pessimistinen, mutta en usko suomalaisilta löytyvän tarpeeksi pokkaa ottaa käsittelyyn vaikeita, ajankohtaisia ja/tai poliittisia aiheita kriittisesti ja piikitellen. Aion mielenkiinnosta katsoa ensimmäisen jakson alun, mutta jos tuntuu ettei alkuperäisen henkeä saavuteta niin vaihdan kanavaa 🙂 Hassua muuten, ei tule mieleen että alkuperäistä olisi Suomessa esitetty, eli mahtaako suuri yleisö ihan olla perillä siitä, mitä sarjalta odottaa…

    1. Ensimmäisen jakson perusteella yllätyin positiivisesti politiikan piikittelyn määrälle ja laadulle! 🙂 Tuo suuren yleisön tietoisuuden määrä on hyvä pointti, ja varsinkin Renny Harlinin härski alkumonologi voi hämmentää kotimaista yleisöä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *