Sunnuntaikävelyllä

Sunnuntaina oli aivan ihana ilma. Pilvisen aamun jälkeen alkoi aurinko paistaa. Otimme aamun laiskasti ja söimme aamupalankin todella myöhään, toki tytär nukkuikin tosi pitkään. Annoin hänen nukkua kun ensi viikko on lomaa.

Puolen päivän jälkeen ryhdistäydyimme ja lähdimme paikallisen uimarannan seutuville kävelemään. Sen lähellä piti olla myös lähde jossa en ole koskaan käynyt.

IMG_0434.JPG

IMG_0435.JPG

IMG_0436.JPG

IMG_0437.JPG

Tässä kuvia matkan varrelta.

IMG_0440.JPG

IMG_0441.JPG

Pihlajat näyttävät hassuilta kun kaikki lehdet ovat pudonneet ja vain marjat ovat tallella.

IMG_0448.JPG

IMG_0446.JPG

IMG_0447.JPG

Jostain maan sisältä se vesi tulee ja on johdettu tuollaiseen altaaseen. Minulla oli kyllä aika lailla romanttisempi kuva mielessäni kun tytär kertoi tästä ”lähteestä”. 😀

IMG_0453.JPG

Rannalta löytyi myös tuollaisia kuntoiluvälineitä. Minäkin kokeilin tuota juoksulaitetta. Ei meinannut naurusta tulla loppua kun yritin selvitä laitteen kyydissä, no onnistuihan se jollakin lailla. 😀

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli

Kirjastossa

Alkuviikosta sain kivan tekstarin. Tilaamani Leena Lehtolaisen uusin Maria Kallio oli saapunut. Koska en muistanut tarkkaa säilytysaikaa, piti soittaa ja kysyä ehdinkö vielä lauantaina sen hakemaan. Hyvin ehtii ja niinpä lauantaina suunnattiin kirjastoon.

IMG_0477.JPG

En ole vielä ehtinyt aloittaa lukemista kun pipon virkkaus ja muu touhotus on vienyt aikani. Tyttärellä on tässä jaksossa äidinkieltä ja yhtenä tehtävänä on lukea jokin kirja. Oppikirjassa oli vinkkilista, josta hän valitsi Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen,

IMG_0479.JPG

Listassa oli myös Anna Janssonin Hämärän lapset,

IMG_0478.JPG

Lisäksi hän löysi Witi Ihimaeran Valasratsastajan ja Mary Higgins Clarkin Unissakävelijän. Aika paljon dekkareita siis, sikäli yllättävää että jokin aika sitten hän ei sietänyt edes kuulla sanaa murha. Yhdeksännellä luokalla heidän piti lukea Agathan Christien kirja, Eikä yksikään pelastunut (kymmenen pientä neekeripoikaa) ja se oli hänelle aikamoinen koetus. Hän kirjoittikin selostuksessaan että hän ei pidä dekkareista mutta haastaa itsensä ja lukee tämän kirjan. Ehkä se haastaminen kannatti.

Saattaisin itsekin lukea tuon Mary Higgins Clarkin kirjan, olen lukenut muita hänen teoksiaan ja pidän niistä kyllä.

Lopuksi löysimme itsemme kirjaston kahvilasta. Se on kotoisa nurkkaus ulko-oven vieressä ja otimme kahvit, vähän suolaista ja isot täytekakkupalat jotka olivat alennuksessa.

IMG_0432.JPG

Kahvilassa oli myynnissä myös hamppusnacksiä ja päätimme kokeilla sitäkin. Se on oikein hyvää.

IMG_0433.JPG

Eikös meillä olekin kiva kirjasto. 🙂

Kulttuuri Kirjat