Työpaikan tyhy-retki Suomenlinnaan

Torstaina työpaikalla oli virkistysiltapäivä. Teimme retken Suomenlinnaan. Harmiksemme sää oli kohtalaisen kolea, hieman tuulinen ja hyvin pilvinen. Onneksi säästyimme kuitenkin sateelta ennustuksista huolimatta.

Retki alkoi rannasta läheltä työpaikkaamme josta matkasimme laivalla Suomenlinnaan. Ilmoittautuessamme olimme valinneet kolmesta erilaisesta aktiviteetista, joko historiallinen kiertokävely, pilatesta tai jokin muu jumppa, jota en nyt muista. Minä osallistuin kiertokävelyyn. Myös syötävää oli varattu. Saavuimme Suomenlinnaan hieman etuajassa joten tarjoilut eivät olleet vielä valmiina. Minä olin varautunut siihen että ruokailu olisi vasta aktiviteetin jälkeen iltapäivällä, mutta saimmekin valita ajankohdan itse. Me päätimme työkaverin kanssa ottaa kahvia ja yhden leivän ennen kävelyä ja loput syötävät palatessamme.

IMG_0198.JPG

Tässä lähtömäkymä.

IMG_0203.JPG

IMG_0204.JPG

Ja tässä sitten perillä päälaiturilla.

IMG_0206.JPG

Täällä ruokailimme, mutta sisältä en tullutkaan ottaneeksi kuvia.

IMG_0207.JPG

IMG_0209.JPG

Tässä muutama kuva ravintolan pihalta ja maisemasta ympärillä.

IMG_0213.JPG

Opas oli hyvin asiantunteva ja omistautunut ja kertoi kivasti tarinaa. Varsinainen linnake on Susisaaressa, jossa pääosin kiertelimme. Karua elämää ovat ruotusotilaat viettäneet linnakkeessa. Upseerit tietenkin elivät ja asustelivat paremmin.

IMG_0214.JPG

IMG_0218.JPG

IMG_0222.JPG

IMG_0223.JPG

IMG_0226.JPG

IMG_0227.JPG

Maisemia matkan varrelta.

IMG_0236.JPG

IMG_0240.JPG

IMG_0242.JPG

August Ehrensvärdin hauta. Hän johti Suomenlinnan rakennusprojektia.

IMG_0245.JPG

IMG_0251.JPG

IMG_0250.JPG

Lisää maisemia.

IMG_0254.JPG

Ja lopuksi Suomenlinnan pienoismalli. Meillä oli tosi kiva päivä, askelia lähes 10000.

Hyvinvointi Mieli Työ

Hienoa toimintaa bussikuskilta

Tiistaiaamuna lähdin jälleen kotoa normaaliin aikaan himpun verran ennen puolta kuutta, istahdin bussiasemalle auton kyytiin ja matka työpaikalle alkoi. Join aamukahvit ja söin leivät tavalliseen tapaan. Kuski on jo tuttu ja muutama matkustajakin on tuttu kun päivästä ja viikosta toiseen matkustamme samoilla busseilla. Yhtäkkiä kun olin jo oikeastaan syönyt aamiaisen, kuski jarruttaa äkkiä. Onneksi kahvikuppi oli jo tyhjä ja pidin siitä kiinni niin ei lentänyt lattialle. Vastaantuleva henkilöauto oli vilkutellut valoja.

Hirvi juoksee tien yli. No siinähän ei sinänsä ole mitään ihmeellista, mutta erikoista tässä tilanteessa oli se, että molemmilla puolilla tietä oli riista-aidat eikä hirvi päässyt metsään. Jostain se oli päässyt läpi. Hirvi alkoi juosta ojan pohjalla eteenpäin. Bussin kuljettaja ajoi hiljaa keskellä kahta kaistaa hätävilkut päällä. Takana tullut rekka tajusi myös tilanteen saman tien, kuljettaja sanoi että ellei hirveä ajateta pois aitojen välistä, on seurauksena aivan varmasti hirvikolari.

Välillä hirvi melkein kääntyi takaisin, mutta bussi ajoi mutkitellen, välillä tööttäillen ja sai hirven jatkamaan eteenpäin, yksi henkilöauto oli niin hölmö ettei tajunnut tilannetta vaan yritti ohittaa letkan ja onnistuikin, mutta onneksi vasta kun tilanne oli lähes ohi.

Lopputulos oli se että hirvi pääsi lopulta metsään kun aita loppui ja vahingoilta vältyttiin. Kuski selitti että on tehnyt näin aikaisemminkin ja kyllähän hänen otteistaan ammattimiehen tunnistaa muutenkin. 

Harmittaa etten muistanut edes yrittää ottaa kuvaa ikkunan läpi tilanteesta, niin tiivisti seurasin vain tapahtumia. Onneksi ei tarvinnut itse olla ratissa.

hirvivaara.png

 

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta