Väritrumpetti

(Tähän kirjoitukseen liittyvä video löytyy Flow with Naturen Facebook-sivuilta)

Kuvitellaan, että olen käynyt värianalyysissä ja saanut tietää olevani värityypiltäni eli "vuodenajaltani" Vaalea Kesä. Löydän kaupasta kasan erilaisia valkoisia (todellisuudessa tässähän on sekä talvi- että kesävaatetta samassa, joten ihan tätä valikoimaa ei kaupoista kerralla löydy) ja yritän päättää minkä/mitkä valitsen. Etsin siis suurin piirtein vaniljajäätelön sävyistä valkoista...ja koska olen epävarma tunnistanko oikean sävyn väriviuhkan avulla, vertailen näitä vaatteita ja asusteita keskenään ja yritän eliminoida selkeästi huonot vaihtoehdot. Lopuksi valitsen Kesien valkoisista itselleni parhaat. Projektin aluksi jo huomaan, että valkoinen ei olekaan vain "valkoinen", vaan useimmat vaatekappaleet ovatkin yllättävän kaukana puhtaanvalkoisesta.

                                                             Kuva 1: kaikki löydöt yhdessä

Myötäpäivään vasemmasta ylänurkasta: kauluspaita, ohut viskoosineule, 2 erisävyistä t-paitaa, villatakki. Keskellä oikealla ryppykäsitelty villahuivi, alaoikealla villaneule, keskellä alhaalla hihaton trikootoppi, alavasemmalla hapsullinen viskoosihuivi ja sen alla ohut neule. Keskellä kuvaa kaiken muun alla on puuvillainen villatakki. Yhteensä tässä on 11 vaatekappaletta.

Selkeästi valkoisin, eli käytännössä puhtaanvalkoinen, oli keskellä alhaalla oleva trikootoppi. Se on niin valkoinen, että se heijastaa auringonvaloa suorastaan häikäisevästi ja varjokohdat näyttävät sinertäviltä. Tähän sävyyn verratessa huomaa miten kaukana puhtaanvalkoisesta useimmat muut sävyt ovatkaan!

                                                            Kuva 2: Syksyt

Nämä kaksi vaatetta kuuluvat Syksyjen paletteihin. Ei liene sattumaa, että molemmat ovat villaisia talvivaatteita, koska syksy/talvikausi on aikaa, jolloin näitä "luonnonvalkoisia" löytyy kaupoista, usein juuri neuleissa. Kuvassa 1 nämä olivat oikeassa reunassa, ja olivat selkeästi lämpimämmän ja tummemman oloisia kuin muut vaatteet. Jos siis olen Vaalea Kesä, hylkään nämä kaksi heti, koska en kaipaa näin lämmintä enkä ruskeaan/vihreään/oranssiin taittuvaa valkoista.

                                                            Kuva 3: Talvet

Nämä kaksi vaatetta (kauluspaita ja hihaton toppi) kuuluvat Talvien paletteihin. Kuvassa 1 ne olivat keskellä alhaalla ja ylävasemmalla. Trikootoppiin verrattuna kauluspaita on aavistuksen verran kellertävä, mutta kuitenkin niin kirkas ja vaalea, että se kuuluu (Kirkkaalle) Talvelle. Vaaleana Kesänä jätän siis nämäkin väliin, koska en halua liian aggressiivista (kylmää ja kirkasta) valkoista kasvojeni alle. P.S. Todennäköisesti nämä vaatekappaleet ovat näin valkoisia siksi, että niitä ei ole käytetty! Pidon ja pesun jälkeen tilanne voi olla toinen...

                                                              Kuva 4: Keväät

Nämä kaksi vaatetta (ohut neule ja viskoosihuivi) kuuluvat Keväiden paletteihin. Kuvassa 1 ne olivat alavasemmalla. Nyt aletaan olla lähempänä oikeita sävyjä, mutta Vaaleana Kesänä jätän nämäkin väliin, jos valinnanvaraa on (ja tällä kertaa sitä tuntuu olevan), koska nämä sävyt ovat hieman liian kellertäviä enkä halua kasvojeni tulevan keltaisiksi.

                                                                 Kuva 5: Kesät

Olen siis nyt päässyt välitavoitteeseeni, eli jäljellä on vain kolmen eri Kesän valkoisia. Oikealla oleva huivi on selvästi tummemman ja harmahtavamman oloinen kuin muut sävyt, joten tässä vaiheessa totean väriviuhkani avulla, että jätän huivin ostamatta, koska tarvitsen heleämmän sävyn (huivi onkin Pehmeän Kesän valkoinen). Alhaalla keskellä oleva t-paita on epäilyttävästi puhtaanvalkoisen näköinen (kuvassa 1 se oli yläoikealla villatakin päällä). Se on kuitenkin hitusen pehmeämpi sävy kuin Talvien kirkkaanvalkoiset, joten se on todennäköisesti Puhtaan Kesän viileä ja vaalea, mutta hieman harmahtava sävy. Jätän senkin pois, koska etsin vähän lämpimämpää sävyä (ja koska valinnanvaraa on vieläkin).

                                                           Kuva 6: Vaalea Kesä

Tällaisiin sävyihin olen nyt päätynyt (kuvassa alaoikealla taas kerran vertailukohtana tuttu Talven vitivalkoinen trikootoppi). Kaikki sävyt ovat hieman erilaisia, mutta lähellä toisiaan. Ne ovat ennemminkin pehmeitä kuin kovia ja kirkkaita sävyjä, mutta silti vaaleita ja raikkaita, ja niissä on lievä keltainen vivahde. Yläoikealla olevassa viskoosineuleessa on itse asiassa lievä pinkki vivahde, se on "maidonvalkoinen" ja kuuluu mahdollisesti Puhtaan Kesän palettiin....mutta se on jo kuitenkin niin lähellä parhaita sävyjäni, ettei erosta kannata hermostua. Ainoa "silmille hyppijä" on puhtaanvalkoinen toppi oikeassa alakulmassa.

                                                            Kuva 7: Vaalea Kesä

Harmoniaa Vaalean Kesän neutraalivärisetin kanssa. Kuvasta 1 nämä vaatekappaleet löytyvät aivan keskeltä ja ylhäältä keskeltä. Tässä on kuva vain neutraalivärisetistä, mutta samalla tavalla harmonia löytyy väriviuhkankin avulla. Kuitenkin mielestäni tässä projektissa auttoi todella paljon se, että karsin tarjokkaita vertailemalla niitä ensin keskenään ja sitten vasta värimalleihin.

Kuten luvattu, alla lyhyt katsaus värianalyysin historiaan erityisesti Suomessa. Suomihan ei ole ollut värianalyysin kehityksen kärkimaa, vaan suurin osa tiedosta on tullut Amerikasta ja osittain suodattunut kulttuurimme läpi omanlaisekseen. Tämä kirjoitus kuvastaa omaa käsitystäni asiasta pääasiassa alaa "alusta", eli noin 80-luvun lopulta, seuranneena asiakkaana, joten tiedoissani on varmasti jonkin verran aukkoja, enkä ole tutustunut alan kaikkiin toimijoihin, pikemminkin yritän antaa yleiskuvaa tärkeimmistä suuntauksista.

Värianalyysin taustallahan täytyy aina olla jokin tapa luokitella värisävyjä ja yhdistää niitä ihmisväritykseen. Nimet, jotka lähes aina mainitaan tässä yhteydessä, ovat Albert Munsell (taiteilija, kehitti värijärjestelmän, jonka mukaan luokittelemme sävyt niiden kolmen ominaisuuden mukaan, ks. edellinen kirjoitukseni) ja Johannes Itten (taiteilija ja opettaja, havaitsi yhteyden mm. ihmisten maalauksiin valitsemien sävyjen ja heidän oman fyysisen värityksensä välillä).

Varsinaisen värianalyysin uranuurtajia olivat mm. Suzanne Caygill ja Bernice Kentner, jotka jo 1940- ja 50-luvuilla toimivat alalla. Caygill oli taiteilija ja ymmärtääkseni mm. stylisti, ja oppi työnsä kautta havaitsemaan miten erilaiset sävyt eri ihmisiä pukivat. Hänen kirjansa Color: The Essence of You, julkaistiin 1980, ja hän myös koulutti värianalyytikkoja soveltamaan omaa menetelmäänsä, jossa etupäässä yritetään toistaa ihmisen ihon, hiusten, silmien ja huulten sävyjä ja löytää näiden kanssa harmoniassa olevia muita sävyjä, kiinnittäen huomiota myös kankaiden laatuun (tekstuuriin yms). Caygill havaitsi, että monien ihmisten ihonsävy on "neutraali", eli sekoitus lämpimiä ja viileitä elementtejä.

Kuva: David Wagner. Maaleja sekoittamalla voi yrittää toisintaa ihmisen omia fyysisiä värisävyjä (hiukset, iho, silmät, huulten sävy).

Bernice Kentner julkaisi maailmalla suuren suosion saavuttaneen kirjansa Color Me a Season vuonna 1978. Kentner oli ensimmäisiä värianalyytikkoja jotka huomasivat sen, että vaikka hiukset helposti kiinnittävät ihmisten huomion itseensä ja vaikuttavat esim. siihen, miten lämpimänä tai kylmänä, vaaleana tai tummana me jonkun ihmisen väritystä pidämme, itse asiassa ihon sävy on ratkaiseva tekijä, ja hiukset täytyy tässä mielessä jättää tilapäisesti vähemmälle huomiolle. Caygill ja Kentner ovat Suomessa jääneet melko tuntemattomiksi, todennäköisesti siksi, että tässä vaiheessa värianalyysi ei vielä ollut kulkeutunut tänne asti.

Suomessa värianalyysin tekivät kertaheitolla tutuksi Carole Jacksonin kirja Color Me Beautiful (julkaistu vuonna 1980, suomennos Kaunistu väreillä 1986) ja sitä välittömästi seurannut samannimisen yrityksen (CMB) värianalyysipalvelu. Todennäköisesti lähes kaikki (naiset), jotka olivat 80-90-luvulla "jo siinä iässä" ovat käyneet tällaisessa neljän vuodenajan (Talvi, Kevät, Kesä, Syksy) analyysissä.

Neljän vuodenajan värianalyysiä teki myös mm. Ebba Donner (kirja: Tunne luonteesi värit, 1991), tosin hänen käyttämässään menetelmässä (en tiedä pohjautuiko tämäkin suoraan johonkin ulkomailta tuotuun menetelmään, mutta siinä on myös Itteniin viittavia piirteitä) neljä värityyppiä liitettiin Hippokrateen neljään klassiseen temperamenttiin (sangviininen, koleerinen, melankolinen ja flegmaattinen, jota viimeksi mainittua Donner kutsui muistaakseni "empaatikoksi"). 

Suomessa on ollut ja on edelleenkin monia muitakin neljän vuodenajan periaatetta soveltavia värianalyysimenetelmiä tarjolla. Käsittääkseni ne eivät juuri poikkea CMB:n analyysistä. Jotkut toimijat saattavat yhdistellä osia tässä mainituista perusmenetelmistä.

Värianalyysin historiaan liittyy tässä vaiheessa myös se, että tultuaan CMB:n myötä tietoisuuteen ryminällä, ja oltuaan suurinta muotia jonkun aikaa, värianalyysi tietysti myös meni pois muodista. Syitä tähän oli varmasti monia, niistä joskus myöhemmin, mutta mielestäni harmillista oli nimenomaan se, että tällainen ihan oikeaa asiaa sisältävä ja hyötyä sävynsä tuntevalle ihmiselle tuova palvelu tuli leimatuksi "naistenkutsujen hömpäksi" ja "villitykseksi" osaksi sen vuoksi, että alan suurimman toimijan ylitehokas markkinointikoneisto pyrki kuorimaan kermat päältä myymällä pikavärianalyysin mahdollisimman monelle buumin kestäessä, sisällön kustannuksella. Kyllähän ihmiset tällaisen huomaavat, ja tuloksena oli värianalyysin maine höpöhöpö-viihdykkeenä, ainakin joksikin aikaa. Positiivista oli se, että mieliin jäi kuitenkin itämään käsitys siitä, että kullekin on todella olemassa paremmin ja huonommin sopivia värisävyjä. Myös nimitys "vuodenaika" jäi elämään.

Noin 80-luvulla havaittiin laajemmin se, että neljä väriryhmää, tai "vuodenaikaa", ei riittänyt kuvaamaan kaikkien ihmisten väritystä tarpeeksi tarkasti. Seurasi hieman sekava vaihe, jolloin useimmat toimijat yrittivät tarkentaa ja yksilöllistää väripaletteja. Alettiin puhua "välivuodenajoista", toiseksi parhaista vuodenajoista ja johonkin toiseen vuodenaikaan suuntautumisesta. Sitten havaittiin, että itse asiassa kyse oli aivan itsenäisistä vuodenajoista, ei epämääräisistä kahden päävuodenajan sekoituksista. Tästä tietysti seurasi vuodenaikojen määrän kasvaminen. Sci/Art:in kehittäjä Kathryn Kalisz huomasi, että voidaan erottaa 12 toisiinsa liittyvää, mutta kuitenkin täysin itsenäistä vuodenaikaa, joiden jokaisen väripaletti on harmoninen kokonaisuus muista vuodenajoista poikkeavia sävyjä. Toisin sanoen, mikään sävy ei esiinny kahteen kertaan eri paleteissa. Myös CMB laajensi tarjontaansa 12 vuodenaikaan ja/tai kuuteen värityksen pääominaisuuteen (vaalea, tumma, pehmeä, kirkas, viileä ja lämmin). CMB on myös julkaissut valtavan määrän erilaisia imagon kehittämisen avuksi tarkoitettuja kirjoja. 

Myös koneellista värianalyysiä yritettiin, mutta ainoa tietämäni käytännössä toteuttamiskelpoiseksi saatu menetelmä oli osaksi koneellinen Beauty for All Seasons (BFAS)-menetelmä. Tästäkin enemmän ensi kerralla, mutta tämän menetelmän vetovoima lienee piillyt siinä, että erilaisia värityyppejä (kolmen eri muuttujan erilaisia yhdistelmiä) oli peräti 256.

Tämän jälkeen en pitkään aikaan seurannut värianalyysin kehittymistä aktiivisesti, joten saattaa olla, että tästä välistä puuttuu jotain. Nyt pääsemmekin nykypäivään. Edellisten lisäksi Suomessa on nykyään tarjolla Kathryn Kaliszin kehittämään Sci/Art-menetelmään tarkasti pohjautuvaa 12 Blueprints-analyysiä (Kathrynin kirja Understanding Your Color, 1996 ja Christine Scamanin kirja Return to Your Natural Colours, 2011). Myös aiemmin mainitun Suzanne Caygill:in oppilas, stylisti David Zyla (kirjat The Color of Style, 2010 ja How to Win at Shopping, 2015), on saavuttanut suosiota Suomessakin. Hänestäkin enemmän ensi kerralla. Myös muita menetelmiä on olemassa (mm. 16 vuodenajan analyysi, jota ei tietääkseni ole tarjolla Suomessa) ja varmasti uusia on aina kehitteillä.

Kuva: Marjo Tynkkynen. 12 Blueprints-testivärikankaita.

Olen jo aiemmin viitannut eri menetelmien eroavaisuuksiin, mutta kerron seuraavassa kirjoituksessani niistä tarkemmin!

Aloitan tämän blogin kertomalla muutamia perusasioita värianalyysistä, ja jatkossa pääsen siirtymään kevyempiin ja toivottavasti viihdyttävämpiin asioihin!

Termi "värianalyysi" ei ole mielestäni kovin onnistunut, mutta koska termin käyttö on vakiintunut sekä suomen että englannin kieleen (engl. colour analysis tai personal colour analysis, joskus myös PCA), käytän sitä. Itse asiassa värianalyysi on sävyanalyysiä, koska kyse ei ole siitä, sopiiko ihmiselle sininen vai punainen, vaan siitä, millaiset sävyt eri väreistä hänelle sopivat. Jokaiselle ihmiselle on olemassa jopa tuhansia sopivia sävyjä (ja satojatuhansia, jopa miljoonia, sopimattomia!). Tämä tarkoittaa sitä, että värianalyysissä on kyse melko tarkoista sävyistä, koska pienikin ero voi tehdä suuren vaikutuksen. Tämän vuoksi pelkät sanalliset kuvaukset, esim. "kamelinruskea" eivät riitä määrittelemään mikä sävy on kyseessä - aina tarvitaan konkreettinen värimalli. Tämä on tärkeää myös siksi, että värimuisti on erittäin heikko: luulemme muistavamme jonkun sävyn tarkkaan, ja kun tarkistamme asian, usein se ei ollutkaan sinne päinkään.

Sävyjen luokitteluun ja erottamiseen toisistaan on olemassa vähän liiankin monenlaisia järjestelmiä. Oma toiveeni on, että joskus vielä saataisiin näitä karsittua niin, että yhteensopivuus ja sitä kautta käytettävyys paranisi. Värianalyysissä pohjana on kuitenkin aina Albert Munsellin väriavaruus (kolmiuloitteinen esitystapa, jossa ihmissilmällä havaittavissa olevat värisävyt on eroteltu sen mukaan, miten värin kolme perusominaisuutta: värilämpötila, tummuus (valööri) ja kirkkaus (saturaatio) kussakin sävyssä yhdistyvät.

Värianalyysimenetelmiä on monenlaisia, kaikkiin en ole varmaan tutustunutkaan, mutta ne, jotka tiedän, perustuvat kaikki siihen ajatukseen, että ihminen on parhaimmillaan käyttäessään yllään (vaatteissa, kosmetiikassa, asusteissa, hiusvärissä, jne.) juuri samoja värisävyjä kuin mistä hänen oma, perintötekijöiden määräämä värityksesnsä muodostuu. Tästä henkilön omien sävyjen toistamisesta eri menetelmät ovat siis yhtä mieltä, mutta keinot ja tulokset ovat eri menetelmillä erilaiset.

Olen valinnut omaksi menetelmäkseni (12 Blueprints, joka pohjautuu SciArt-analyysiin, jonka luoja oli amerikkalainen Kathryn Kalisz) tietysti sen, joka mielestäni on tarkin ja paras. Edustamani menetelmä nojaa siihen jo aiemmin mainitsemaani seikkaan, että havaitsemme värisävyt aina suhteessa muihin samalla kertaa näkemiimme sävyihin. Tätä kutsutaan yhtaikaiseksi kontrastiksi. Molemmat (tai kaikki) sävyt vaikuttavat siihen, miltä toinen sävy näyttää. Ne muuttavat toisiaan katseemme alla. Värianalyysin kannalta ne käytännössä joko korostavat toisiaan kauniisti tai, jos ne eivät ole harmoniassa keskenään, vääristävät toisiaaan ja saavat toisensa näyttämään "rumilta", eli aiheuttavat epämiellyttäviä aistimuksia. Täydellisesti yhteen sointuvien sävyjen luoma harmonia visuaalisesti kohottaa molempien/kaikkien näiden sävyjen energiaa ja saa ne näyttämään kauniilta, selkeiltä, värikkäiltä, eli kirjaimellisesti "esittää ne parhaassa mahdollisessa valossa". Ei ole väliä sillä, mitkä asiat tai olennot ovat tämän ilmiön kohteena, se tapahtuu aina. Toisin sanoen, sävyjen ei tarvitse olla esim. kaksi eriväristä kangasta, vaan sama tapahtuu ihmisen oman yksilöllisen ihonsävyn ja esimerkiksi hänen yllään pitämänsä puseron välillä, aina. Toki sävyt eivät todellisuudessa muutu, ne vain näyttävät vaikuttavan toisiinsa, mutta silti tämä ilmiö on jokaisen ihmisen havaittavissa ja loputtomasti toistettavissa, eli "todellinen illuusio".

Harmoniaa? Korostavatko kasvot ja kangas toisiaan kauniisti? Mihin verrattuna? Kuva: Marjo Tynkkynen

Olemme siis havainneet, että "totuus" ihmisen värityksestä ei selviä pinnallisella tarkastelulla, vaan että ne sävyt, joista ihminen on tehty, sijaitsevat sekä pinnalla että syvemmällä ihossa. Ainoa tietämämme tehokas tapa selvittää mitä nämä sävyt ovat, on systemaattisesti testata miten ne reagoivat toisiin sävyihin aiheuttamalla yhtaikainen kontrasti eri sävyillä (eli käytännössä testikankailla). Koska silmä havaitsee värejä suhteessa toisiinsa, vertaamme aina kahta kangasta keskenään, peruskysymyksenä "Kumpi on parempi?" Seuraava -ja vaikeampi- kysymys on tietysti: "Miksi se on parempi?" Reaktioita on usein melko helppo nähdä, mutta teemme suhteellisen monta erilaista vertailua, jotta saamme selville mikä värin kolmesta ominaisuudesta kulloinkin on vastuussa hyvistä tai huonoista efekteistä (eli vastauksen kysymykseen: miksi). Käytämme aina kokonaista sarjaa kankaita joka vertailussa, sen sijaan että vertaisimme vain yhtä tai kahta kangasparia toisiinsa. Tämä siksi, että toivomme saavamme selkeän ja johdonmukaisen tuloksen joka sarjasta, jotta voimme varmistua tuloksen oikeellisuudesta. Pitemmät sarjat auttavat välttämään yhdestä virhearviosta johtuvan aivan väärille raiteille joutumisen. Värianalyysin tekeminen ei ole aivan helppoa, joten on täysin mahdollista tulkita joku tietty vertailu väärin, ja siksi on hyvä käyttää menetelmää, jossa on sisäänrakennettu kontrollijärjestelmä mahdollisten virheiden bongaamiseksi.

Kuvassa: Entä tämä, harmoniaa? Onko tämä parempi vai huonompi edelliseen verrattuna? Miksi? Kuva: Marjo Tynkkynen

Kuten jo tähän mennessä on varmasti tullut selväksi, värianalyysi on siis sekä objektiivista että subjektiivista.

Objektiivisia ovat värin syntyä ja ominaisuuksia määräävät fysiikan lait (väri on valon ominaisuus, ja valoa hallitsevia luonnonlakejahan on tutkittu paljon) sekä genetiikan lait. SciArt:in kehittäjän Kathryn Kaliszin kirjassa Understanding Your Color: a guide to personal color analysis mainitaan, että ihmisen väritys käytännössä muodostuu hemoglobiinista, karoteenista ja melaniinista. Nämä kaikki yhdessä vaikuttavat henkilön ihon sävyyn. Samaisen kirjan mukaan muistaakseni (korjatkaa jos olen väärässä) silmien väri muodostuu ainoastaan melaniinista ja karoteenista, ja hiuksissa on ainoastaan melaniinia. Hiusten näkyvä osahan ei varsinaisesti ole edes elossa. Tämän vuoksi keskitymme siihen, mitkä sävyt muodostavat harmonisen parin nimenomaan ihon kanssa. Toki silmillä ja hiuksillakin on oma roolinsa sekä värianalyysissä että myöhemmin omien parhaiden sävyjen kanssa eläessä, mutta päätökset teemme sillä perusteella mikä sopii ihoon. Kun iho on "tyytyväinen", myös silmät ja (värjäämättömät) hiukset saavat eloa oikeista sävyistä.

Subjektiivista värianalyysissä on tietysti se, että sen tekee ihminen, ei kone (onneksi, enkä sano tätä ainoastaan siksi, että haluan tehdä tätä työtä itse enkä antaa koneen tehdä itseäni työttömäksi), ja eri ihmisten värinäkö on hieman erilainen, puhumattakaan siitä, että ihmisen työsuoritukseen tietysti vaikuttaa suuri määrä erilaisia muita tekijöitä. Sivuhuomautuksena muuten: eräs kollegani teki värianalyysin värisokealle naiselle, ja tämä nainen pystyi aivan hyvin näkemään omista kasvoistaan milloin hänen yllään oli sointuva sävy ja milloin huono sävy, vaikkei hän aina pystynyt sanomaan mikä kankaan väri oli! Muistaakseni olen lukenut myös sellaista, että kokeissa on havaittu sokeiden ihmisten pystyvän tuntemaan eri värit. "Normaalin" värinäön puitteissa kuitenkin suurin asia, joka aiheuttaa subjektiivisia näkemyseroja on se, että eri ihmiset arvottavat asioita eri tavalla, eli käytännössä ovat eri mieltä siitä, mikä on kaunista tai harmonista. Jokainen on täysin oikeutettu omaan mielipiteeseensä, mutta me Christine Scamanin (12 Blueprints) ja Terry Wildfongin (Your Natural Design) oppilaat olemme kuitenkin aika helposti omaksuneet opettajiemme esittämät kriteerit, joten objektiivisia tavoitteita on melko helppo asettaa. Jonkin verran kokemusta on myös jo kertynyt siitä, että samaa menetelmää noudattavat eri värianalyytikot tulevat piirulleen samoihin tuloksiin. Mahdollisimman suuri objektiivisuus ja "kokeen toistettavuus" samoin tuloksin ovat siis ilman muuta tärkeitä asioita meille ja niihin pyrimme kaikin keinoin. Kauneuden ja harmonian kriteereitä värianalyysin tekovaiheessa on pitkä lista, ja kerromme asiakkaallemme analyysin aikana millaisiin asioihin kiinnitämme huomiota ja miksi teemme ne valinnat, jotka teemme. Lyhyesti sanottuna pyrimme tilanteeseen, jossa ihminen on "itsensä näköinen", normaali, luonnollinen, tasapainossa yllään olevien sävyjen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että näemme hänet selkeästi, "teräväpiirtokuvana", ja että huomio kiinnittyy vaivattomasti hänen kasvoihinsa, ja ennen kaikkea silmiin. Eri asia on sitten se, miten yksittäinen ihminen näkee kauneuden omalla kohdallaan. Tähän vaikuttavat niin monet erilaiset arvostukset, tunteet, toiveet ja pelot. Esim. joku haluaa olla nuoren näköinen, ja on mielestään "nuorimmillaan" sävyissä, jotka visuaalisesti pullistavat hänen kasvonsa pyöreiksi ja hieman muodottomiksi, kun taas sävyt, jotka muiden mielestä antavat hänen kasvoilleen selkeän muodon, saattavat hänen itsensä mielestä näyttää vanhentavilta. Toinen haluaa olla samannäköinen kuin paras ystävänsä tai siskonsa, eikä millään tahdo nähdä, että häntä itseään imartelevat aivan toisenlaiset sävyt. Myös värimieltymykset vaikuttavat moniin ihmisiin: jos henkilö pitää väristä, hän on sitä mieltä, että se sopii hänelle.

Genetiikka tieteenhaarana on ilmeisesti viime aikoina kiinnostunut enemmän ihmisen värityksestä, ja nyt jo on olemassa DNA:n perusteella tehtyjä raportteja siitä, minkä sävyiset iho, silmät ja hiukset ao. henkilöllä todennäköisesti on, ja näkemässäni raportissa tuloksena syntynyt kuva oli varsin tarkka. Joskus tulevaisuudessa vastasyntynyt saattaa siis saada sairaalasta mukaansa väritystään kuvaavan perintötekijäkartan, jonka voi suoraan muuttaa hänelle sopiviksi värisävyiksi, kunhan yhdistävä värikoodijärjestelmä vain saadaan aikaiseksi! Toistaiseksi täysin "objektiivinen" värianalyysi on tietääkseni yritetty toteuttaa lähinnä koneellisesti mittaamalla ihmisen väritystä, mutta se ei ole erilaisista syistä onnistunut. Geneettinen, "suora" lähtökohta on tämän hetken ymmärrykseni mukaan tähän paljon varteenotettavampi vaihtoehto. Sitä odotellessa oikein valituilla värillisillä kankailla huolellisesti tehty värianalyysi auttaa valitsemaan itselle ne kaikkein parhaat ikiomat sävyt, ja toisaalta välttämään karmeita virheostoksia, värien osalta ainakin!

Kuvassa: Hiukset näkyvillä ja vähän meikkiä, heti helpottaa. Kangas sopii värjättyihin hiuksiin, entä ihoon? Tämän vuoksi peitämme hiukset ja analysoimme värityksen ilman meikin häivääkään. Vasta tuloksen selvittyä alamme lisätä värejä, esim. meikkiä. Kuva: Marjo Tynkkynen

Ensi kerralla lyhyempi juttu värianalyysin historiasta!