Värianalyysi – mitä se on
Aloitan tämän blogin kertomalla muutamia perusasioita värianalyysistä, ja jatkossa pääsen siirtymään kevyempiin ja toivottavasti viihdyttävämpiin asioihin!
Termi ”värianalyysi” ei ole mielestäni kovin onnistunut, mutta koska termin käyttö on vakiintunut sekä suomen että englannin kieleen (engl. colour analysis tai personal colour analysis, joskus myös PCA), käytän sitä. Itse asiassa värianalyysi on sävyanalyysiä, koska kyse ei ole siitä, sopiiko ihmiselle sininen vai punainen, vaan siitä, millaiset sävyt eri väreistä hänelle sopivat. Jokaiselle ihmiselle on olemassa jopa tuhansia sopivia sävyjä (ja satojatuhansia, jopa miljoonia, sopimattomia!). Tämä tarkoittaa sitä, että värianalyysissä on kyse melko tarkoista sävyistä, koska pienikin ero voi tehdä suuren vaikutuksen. Tämän vuoksi pelkät sanalliset kuvaukset, esim. ”kamelinruskea” eivät riitä määrittelemään mikä sävy on kyseessä – aina tarvitaan konkreettinen värimalli. Tämä on tärkeää myös siksi, että värimuisti on erittäin heikko: luulemme muistavamme jonkun sävyn tarkkaan, ja kun tarkistamme asian, usein se ei ollutkaan sinne päinkään.
Sävyjen luokitteluun ja erottamiseen toisistaan on olemassa vähän liiankin monenlaisia järjestelmiä. Oma toiveeni on, että joskus vielä saataisiin näitä karsittua niin, että yhteensopivuus ja sitä kautta käytettävyys paranisi. Värianalyysissä pohjana on kuitenkin aina Albert Munsellin väriavaruus (kolmiuloitteinen esitystapa, jossa ihmissilmällä havaittavissa olevat värisävyt on eroteltu sen mukaan, miten värin kolme perusominaisuutta: värilämpötila, tummuus (valööri) ja kirkkaus (saturaatio) kussakin sävyssä yhdistyvät.
Värianalyysimenetelmiä on monenlaisia, kaikkiin en ole varmaan tutustunutkaan, mutta ne, jotka tiedän, perustuvat kaikki siihen ajatukseen, että ihminen on parhaimmillaan käyttäessään yllään (vaatteissa, kosmetiikassa, asusteissa, hiusvärissä, jne.) juuri samoja värisävyjä kuin mistä hänen oma, perintötekijöiden määräämä värityksesnsä muodostuu. Tästä henkilön omien sävyjen toistamisesta eri menetelmät ovat siis yhtä mieltä, mutta keinot ja tulokset ovat eri menetelmillä erilaiset.
Olen valinnut omaksi menetelmäkseni (12 Blueprints, joka pohjautuu SciArt-analyysiin, jonka luoja oli amerikkalainen Kathryn Kalisz) tietysti sen, joka mielestäni on tarkin ja paras. Edustamani menetelmä nojaa siihen jo aiemmin mainitsemaani seikkaan, että havaitsemme värisävyt aina suhteessa muihin samalla kertaa näkemiimme sävyihin. Tätä kutsutaan yhtaikaiseksi kontrastiksi. Molemmat (tai kaikki) sävyt vaikuttavat siihen, miltä toinen sävy näyttää. Ne muuttavat toisiaan katseemme alla. Värianalyysin kannalta ne käytännössä joko korostavat toisiaan kauniisti tai, jos ne eivät ole harmoniassa keskenään, vääristävät toisiaaan ja saavat toisensa näyttämään ”rumilta”, eli aiheuttavat epämiellyttäviä aistimuksia. Täydellisesti yhteen sointuvien sävyjen luoma harmonia visuaalisesti kohottaa molempien/kaikkien näiden sävyjen energiaa ja saa ne näyttämään kauniilta, selkeiltä, värikkäiltä, eli kirjaimellisesti ”esittää ne parhaassa mahdollisessa valossa”. Ei ole väliä sillä, mitkä asiat tai olennot ovat tämän ilmiön kohteena, se tapahtuu aina. Toisin sanoen, sävyjen ei tarvitse olla esim. kaksi eriväristä kangasta, vaan sama tapahtuu ihmisen oman yksilöllisen ihonsävyn ja esimerkiksi hänen yllään pitämänsä puseron välillä, aina. Toki sävyt eivät todellisuudessa muutu, ne vain näyttävät vaikuttavan toisiinsa, mutta silti tämä ilmiö on jokaisen ihmisen havaittavissa ja loputtomasti toistettavissa, eli ”todellinen illuusio”.
Harmoniaa? Korostavatko kasvot ja kangas toisiaan kauniisti? Mihin verrattuna? Kuva: Marjo Tynkkynen
Olemme siis havainneet, että ”totuus” ihmisen värityksestä ei selviä pinnallisella tarkastelulla, vaan että ne sävyt, joista ihminen on tehty, sijaitsevat sekä pinnalla että syvemmällä ihossa. Ainoa tietämämme tehokas tapa selvittää mitä nämä sävyt ovat, on systemaattisesti testata miten ne reagoivat toisiin sävyihin aiheuttamalla yhtaikainen kontrasti eri sävyillä (eli käytännössä testikankailla). Koska silmä havaitsee värejä suhteessa toisiinsa, vertaamme aina kahta kangasta keskenään, peruskysymyksenä ”Kumpi on parempi?” Seuraava -ja vaikeampi- kysymys on tietysti: ”Miksi se on parempi?” Reaktioita on usein melko helppo nähdä, mutta teemme suhteellisen monta erilaista vertailua, jotta saamme selville mikä värin kolmesta ominaisuudesta kulloinkin on vastuussa hyvistä tai huonoista efekteistä (eli vastauksen kysymykseen: miksi). Käytämme aina kokonaista sarjaa kankaita joka vertailussa, sen sijaan että vertaisimme vain yhtä tai kahta kangasparia toisiinsa. Tämä siksi, että toivomme saavamme selkeän ja johdonmukaisen tuloksen joka sarjasta, jotta voimme varmistua tuloksen oikeellisuudesta. Pitemmät sarjat auttavat välttämään yhdestä virhearviosta johtuvan aivan väärille raiteille joutumisen. Värianalyysin tekeminen ei ole aivan helppoa, joten on täysin mahdollista tulkita joku tietty vertailu väärin, ja siksi on hyvä käyttää menetelmää, jossa on sisäänrakennettu kontrollijärjestelmä mahdollisten virheiden bongaamiseksi.
Kuvassa: Entä tämä, harmoniaa? Onko tämä parempi vai huonompi edelliseen verrattuna? Miksi? Kuva: Marjo Tynkkynen
Kuten jo tähän mennessä on varmasti tullut selväksi, värianalyysi on siis sekä objektiivista että subjektiivista.
Objektiivisia ovat värin syntyä ja ominaisuuksia määräävät fysiikan lait (väri on valon ominaisuus, ja valoa hallitsevia luonnonlakejahan on tutkittu paljon) sekä genetiikan lait. SciArt:in kehittäjän Kathryn Kaliszin kirjassa Understanding Your Color: a guide to personal color analysis mainitaan, että ihmisen väritys käytännössä muodostuu hemoglobiinista, karoteenista ja melaniinista. Nämä kaikki yhdessä vaikuttavat henkilön ihon sävyyn. Samaisen kirjan mukaan muistaakseni (korjatkaa jos olen väärässä) silmien väri muodostuu ainoastaan melaniinista ja karoteenista, ja hiuksissa on ainoastaan melaniinia. Hiusten näkyvä osahan ei varsinaisesti ole edes elossa. Tämän vuoksi keskitymme siihen, mitkä sävyt muodostavat harmonisen parin nimenomaan ihon kanssa. Toki silmillä ja hiuksillakin on oma roolinsa sekä värianalyysissä että myöhemmin omien parhaiden sävyjen kanssa eläessä, mutta päätökset teemme sillä perusteella mikä sopii ihoon. Kun iho on ”tyytyväinen”, myös silmät ja (värjäämättömät) hiukset saavat eloa oikeista sävyistä.
Subjektiivista värianalyysissä on tietysti se, että sen tekee ihminen, ei kone (onneksi, enkä sano tätä ainoastaan siksi, että haluan tehdä tätä työtä itse enkä antaa koneen tehdä itseäni työttömäksi), ja eri ihmisten värinäkö on hieman erilainen, puhumattakaan siitä, että ihmisen työsuoritukseen tietysti vaikuttaa suuri määrä erilaisia muita tekijöitä. Sivuhuomautuksena muuten: eräs kollegani teki värianalyysin värisokealle naiselle, ja tämä nainen pystyi aivan hyvin näkemään omista kasvoistaan milloin hänen yllään oli sointuva sävy ja milloin huono sävy, vaikkei hän aina pystynyt sanomaan mikä kankaan väri oli! Muistaakseni olen lukenut myös sellaista, että kokeissa on havaittu sokeiden ihmisten pystyvän tuntemaan eri värit. ”Normaalin” värinäön puitteissa kuitenkin suurin asia, joka aiheuttaa subjektiivisia näkemyseroja on se, että eri ihmiset arvottavat asioita eri tavalla, eli käytännössä ovat eri mieltä siitä, mikä on kaunista tai harmonista. Jokainen on täysin oikeutettu omaan mielipiteeseensä, mutta me Christine Scamanin (12 Blueprints) ja Terry Wildfongin (Your Natural Design) oppilaat olemme kuitenkin aika helposti omaksuneet opettajiemme esittämät kriteerit, joten objektiivisia tavoitteita on melko helppo asettaa. Jonkin verran kokemusta on myös jo kertynyt siitä, että samaa menetelmää noudattavat eri värianalyytikot tulevat piirulleen samoihin tuloksiin. Mahdollisimman suuri objektiivisuus ja ”kokeen toistettavuus” samoin tuloksin ovat siis ilman muuta tärkeitä asioita meille ja niihin pyrimme kaikin keinoin. Kauneuden ja harmonian kriteereitä värianalyysin tekovaiheessa on pitkä lista, ja kerromme asiakkaallemme analyysin aikana millaisiin asioihin kiinnitämme huomiota ja miksi teemme ne valinnat, jotka teemme. Lyhyesti sanottuna pyrimme tilanteeseen, jossa ihminen on ”itsensä näköinen”, normaali, luonnollinen, tasapainossa yllään olevien sävyjen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että näemme hänet selkeästi, ”teräväpiirtokuvana”, ja että huomio kiinnittyy vaivattomasti hänen kasvoihinsa, ja ennen kaikkea silmiin. Eri asia on sitten se, miten yksittäinen ihminen näkee kauneuden omalla kohdallaan. Tähän vaikuttavat niin monet erilaiset arvostukset, tunteet, toiveet ja pelot. Esim. joku haluaa olla nuoren näköinen, ja on mielestään ”nuorimmillaan” sävyissä, jotka visuaalisesti pullistavat hänen kasvonsa pyöreiksi ja hieman muodottomiksi, kun taas sävyt, jotka muiden mielestä antavat hänen kasvoilleen selkeän muodon, saattavat hänen itsensä mielestä näyttää vanhentavilta. Toinen haluaa olla samannäköinen kuin paras ystävänsä tai siskonsa, eikä millään tahdo nähdä, että häntä itseään imartelevat aivan toisenlaiset sävyt. Myös värimieltymykset vaikuttavat moniin ihmisiin: jos henkilö pitää väristä, hän on sitä mieltä, että se sopii hänelle.
Genetiikka tieteenhaarana on ilmeisesti viime aikoina kiinnostunut enemmän ihmisen värityksestä, ja nyt jo on olemassa DNA:n perusteella tehtyjä raportteja siitä, minkä sävyiset iho, silmät ja hiukset ao. henkilöllä todennäköisesti on, ja näkemässäni raportissa tuloksena syntynyt kuva oli varsin tarkka. Joskus tulevaisuudessa vastasyntynyt saattaa siis saada sairaalasta mukaansa väritystään kuvaavan perintötekijäkartan, jonka voi suoraan muuttaa hänelle sopiviksi värisävyiksi, kunhan yhdistävä värikoodijärjestelmä vain saadaan aikaiseksi! Toistaiseksi täysin ”objektiivinen” värianalyysi on tietääkseni yritetty toteuttaa lähinnä koneellisesti mittaamalla ihmisen väritystä, mutta se ei ole erilaisista syistä onnistunut. Geneettinen, ”suora” lähtökohta on tämän hetken ymmärrykseni mukaan tähän paljon varteenotettavampi vaihtoehto. Sitä odotellessa oikein valituilla värillisillä kankailla huolellisesti tehty värianalyysi auttaa valitsemaan itselle ne kaikkein parhaat ikiomat sävyt, ja toisaalta välttämään karmeita virheostoksia, värien osalta ainakin!
Kuvassa: Hiukset näkyvillä ja vähän meikkiä, heti helpottaa. Kangas sopii värjättyihin hiuksiin, entä ihoon? Tämän vuoksi peitämme hiukset ja analysoimme värityksen ilman meikin häivääkään. Vasta tuloksen selvittyä alamme lisätä värejä, esim. meikkiä. Kuva: Marjo Tynkkynen
Ensi kerralla lyhyempi juttu värianalyysin historiasta!