Suunnilleen puolet koneen käyttöajasta on kulunut netflixiin, taas. Yli 7 tuntia. Mitä niistä jäi käteen. Ei muiden ihmisten hymyileviä silmiä, kun ne katsoo muhun. Ei uusia opittuja mielipiteitä, ei tunnetta että oolisin antanu maailmalle jotain. Ei mitään. Muutakun kummallinen riippuvuus fiktionaalisten hahmojen elämiin, halu nähdä mitä tapahtuu seuraavaksi vaikka voisin olla elämässä mun omaa elämää. 

Pelkkää lihasten jumiutumista huonoista asennoista. Ei sellasta hyvää uhreilu jumia vaan jähmettymistä ja löystymistä. Pistävää kipua yläselässä. Tukkoinen ja truvonnut olo. Sotkuinen koti koska en jaksanutkaan siivota. Energiaton olo. 

Olen koukussa. Pahassa koukussa. Nyt on tauon paikka. En haluu netflixin kattelun ammattilaiseks. 

Haluisin vaihteeks keskittyä kirjan lukemiseen. Maailman ihmettelyyn, kirjottamiseen, piirtämiseen. Seinän tuijottamiseen. Kunnollisen ruuan tekemiseen. Vaikka siivoukseen, okei en. Haluun istuttaa mun yrttejä enkä vaan siirtää sitä kokoaikaa. Mulle on tullu kamala kierre asioiden siirtämisestä lykkään kaikkee mun päässä kokoajan seuraavalla päivälle ja sitä seuraavalle ja se vaan jatkuu. Yritän päästä siitä eroon. On asioita joita oon lykänny viimiset puol vuotta. Ne kummittelee kokoajan mun takaraivossa. Ja ahistaa mua, jotenki luulen et oon vähän riippuvainen siitä ahdistuksestaki. Tää ei oo kauheen yhtenäinen teksti. Seki ahdistaa.