kikkeliskukkeliskuu

En oo varma miten tää kuuluu tehä. En tiiä haluunko kirjottaa selittelyä, mitä tästä tulee. En tiiä mitä tästä tulee. 

Lyhyesti tahon et tästä tulee paikka, jossa muistutan itteeni asioista mitä tahon. Paikka, joka muistuttaa mua jostain. Muistuttaa siitä et uskallan unelmoida, siitä et uskallan tavotella jotain mitä tahon. Oon jo pienen ikuisuuden tuntenu oloni tyytymättömäks, ehkä vähän riittämättömäks ja laiskaks. Tuntuu myös, etten uskalla yrittää tehä asialle mitään etten vaan epäonnistuis siinä. En uskalla myöntää et haluun muuttua ja asettaa jotain tavotetta, jos en pääsiskään sinne, jos musta ei tuliskaan sitä mitä toivon, vaikka yrittäisin kaikkeni. On ollu helpompaa elää siinä ”sitten vähän myöhemmin”, ”huomenna”, ”ehkä ens viikolla” tai vasta ”ens kuussa”. En taho sitä enään. Tahon alkaa tekemään itteni onnelliseks nyt. Tahon tehä hyviä valintoja. Tahon seitä suorana valmiina kesyttämään maailma. Tahon maata lattialla varpaat kohti taivasta ja uskaltaa tarttua johonki. 

Oon kyllästyny pelkäämään, oon kyllästyny kuuntelemaan jotain mussa joka kertoo mulle etten pysty, et mun toiveet on typeriä ja ne ei tuu koskaan toteutumaan. Oon kyllästyny antamaan periks. Tuntuu et yritän hukuttaa itteni. 

Haluun dipata itteni tähtisateeseen, tuijotella syvälle silmiin, ihmetellä sitä miltä lämpö tuntuu mun iholla ja kiljua niin kovaa et joku kuulee. Tai ehkä vaan niin kovaa et mä ite kuuntelen, et joku mun sisällä syväjäässä oleva jäärä heräis.

En tiiä tarviiko mun kirjottaa alotuskirjotusta, mut ehkä on pakko ni on helpompi jatkaa. Oisin toki voinu kirjottaa myös lopusta. Enkä alusta. Tai sitten oisin voinu alottaa keskeltä. Kaikki on mukavaa kun alottaa keskelä.

Muuten miks matkailu kuuluu ”koti”-kategoriaan? Eiks matkailu oo perjaatteessa kodin vastakohta…